Betlehem

EAPPI (Ecumenical Accompaniment Program in Palestine and Israel) on Kirkkojen maailmanneuvoston ihmisoikeustarkkailuohjelma, jonka aikana EAPPI-vapaaehtoiset ovat sijoituspaikkakunnillaan kolmen kuukauden ajan. Jaksoon kuuluu myös useita vierailuja muissa kylissä ja kaupungeissa ympäri Israelia ja Länsirantaa - tämä matkakirjeeni liittyy viikonloppuuni Betlehemin EAPPI-tiimin luona syyskuun alussa.

Tulkarm ja Betlehem ovat lähes eri puolilla Länsirantaa, mutta niiden asukkaiden kokemat vaikeudet ovat monelta osin samankaltaisia. Muuri kulkee molemmissa kaupungeissa hyvin läheltä, ja on vaikeuttanut asukkaiden elämää niin esteettömän kulkemisen kuin elinkeinon hankinnan kannalta. Sekä Tulkarmissa että Betlehemissä EAPPI-tiimien tehtäviin kuuluu Israelin armeijan tarkastuspisteiden monitorointia sekä pakolaisleireissä ja läheisissä kylissä vierailua.

Aisha* on viisitoistavuotias tyttö, joka asuu isovanhempiensa kanssa Aida-pakolaisleirissä. "Haluan mennä Jerusalemiin rukoilemaan, en tappamaan ketään", hän sanoo itku kurkussa Gilo-tarkastuspisteellä, Betlehemin ja Jerusalemin välissä. On Laylat al-Qadr, muslimien pyhäpäivä, jolloin on tärkeä päästä moskeijaan rukoilemaan. Koraanin mukaan taivaanportit ovat silloin auki ja rukoukset kuullaan erityisen hyvin.

Aisha käy koulua pakolaisleirissä ja hänen suurimpana haaveenaan on opiskella englantia yliopistossa -sekä päästä rukoilemaan Al Aqsan moskeijassa. Hän ei ole kuitenkaan onnistunut saamaan lupaa mennäkseen tarkastuspisteen läpi Jerusalemiin, joten käynti moskeijassa on jäänyt pelkäksi haaveeksi.

Sotilas päästää Aishan isoäidin läpi, mutta tytön kohdalla hän on järkkymätön. Aisha on väärän ikäinen päästäkseen tarkastuspisteestä läpi.

Kuva 1. Gilo 300-tarkastuspiste

Kuva 2. Naisia ja miehiä odottamassa Gilo 300-tarkastuspisteen ensimmäisessä kohdassa. Kuvan naiset joutuivat odottamaan pääsyä tarkastuspisteen läpi yli neljä tuntia vielä sen avaamisen jälkeen.

Hätäännys sekoittuu pettymyksen kyyneliin, kun Aisha tajuaa jääneensä yksin Betlehemin puolelle. Isoäidin porhaltaessa porteista läpi Aisha jää hämmentyneenä tarkastuspisteelle. Isoäiti on liian innoissaan ainutlaatuisesta mahdollisuudesta päästä Jerusalemiin murehtiakseen lapsenlapsensa kohtaloa tänä iltana. 

Kello on kymmenen illalla eikä tyttöjen ja nuorten naisten sovi kulkea siihen aikaan yksikseen Betlehemin kaduilla. Aisha hätääntyy tajutessaan jääneensä jumiin tarkastuspisteelle. Hän ei pääse isoäidin mukana Jerusalemiin, mutta hänen ei myöskään sovi lähteä kulkemaan yksin kohti kotia. Aisha ei tiedä mitä tehdä, sillä perhe ei asu Betlehemissä, eivätkä sukulaiset tiedä hänen lähteneen tarkastuspisteelle.

Pienen neuvottelun jälkeen tulemme hänen kanssaan siihen tulokseen, että lähden saattamaan Aishaa kotiinsa. Naispuolisena EAPPI-vapaaehtoisena voin tehdä näin, sillä meidän on soveliasta kulkea yhdessä myös pimeän tultua. Sovin työparini kanssa kuvioista ja lähdemme Aishan kanssa matkaan. Aisha pääsee kotiin ja minä menen jatkamaan monitorointitehtäviä tarkastuspisteellä.

*nimi muutettu.

Palestiinalaispakolaiset ovat maailman suurin pakolaisryhmä (1). Palestiinalaispakolaisia on yhteensä 4,6 miljoonaa. Heitä on pääsääntöisesti viidessä paikassa: Jordaniassa (1,9 miljoonaa), Lebanonissa (416 000), Syyriassa (456 000) sekä itse Palestiinalaisalueiden sisällä (1,8 miljoonaa). Alunperin pakolaiset ovat peräisin nykyisen Israelin alueelta, josta he ovat paenneet arabivaltioiden ja Israelin välistä sotaa 1948 sekä 1967 (2). Palestiinalaispakolaisten paluuoikeus on yksi kolmesta keskeisimmästä rauhanneuvotteluiden teemoista Israelin hallituksen ja palestiinalaishallinnon välillä. Monien palestiinalaisten vastarintaliikkeiden tuki löytyy pakolaisleireistä, ja Israelin armeija tekee niihin usein sotilaallisia iskuja. Iskuissa kuolee ja haavoittuu säännöllisesti sivullisia, myös lapsia (3). Israelin armeija ja palestiinalaishallinto yrittävät tehdä yhteistyötä terrorismia käyttäviä järjestöjä vastaan, osana pyrkimyksiä taata Israelille, että palestiinalaishallinto kykenisi takaamaan Israelin turvallisuuden jos se vetäytyisi Länsirannalta (4).

YK:n yleiskokouksen päätöksen mukaan pakolaisille kuuluu luovuttamaton oikeus palata maihinsa (5). Länsirannan pakolaisista 34% on alle 16-vuotiaita (6). He ovat perineet pakolaisstatuksensa. 

Israelin armeija on hyökännyt kolmena iltana viime viikolla läheiseen Al Azzan pakolaisleiriin. Ketään ei pidätetty, pari taloa tutkittiin. Sen sijaan tiesulku tukki yhden Betlehemin pääväylän useammaksi tunniksi. Armeija ampui tainnutuskranaatteja(stungrenade) ja heitti kyynelkaasua leiriin. Kuulimme myös joitakin laukauksia.
Leirin asukkaiden mukaan armeija  harjoittelee heillä tosipaikkaa varten. Tuntuu täysin käsittämättömältä, että armeija voi vain marssia keskellä kaupunkia olevaan pakolaisleiriin seitsemältä illalla ja riehua. Varsinkin, kun Betlehem kuuluu Oslon sopimuksen mukaan A-alueeseen, jonne israelilaisilla ei pitäisi olla mitään asiaa.
Lopulta Palestiinalaishallinnon joukot tulivat eilen pakolaisleiriin pidättämään nuoria. Näin, kun kommandopipoiset miehet veivät 16-vuotiaan pojan. Palestiinalaisjoukkojen käytös on suututtanut monia tuttujani. Heidän mielestään palestiinalaishallinto toimii nyt Israelin piikkiin hoitamalla likaisen työn.

Kuvassa: Myös palestiinalaishallinnon sotilaat operoivat pakolaisleireissä.

Muutenkin Israelin armeija on tiukentanut otettaan täällä. Aamut tarkastuspisteellä ovat alkaneet venyä ja sotilaiden pinna kiristyä. Betlehemin alueella on tehty useita kotietsintöjä viimeisen parin viikon aikana. Monen paikallisen mukaan alueen sotilaita on vaihdettu ja uusilla on tarve näyttää kaapin paikka.

Terveisin, Niina Karling

EAPPI-vapaaehtoinen/Betlehem

EAPPI-vapaaehtoisten esittämät mielipiteet ovat henkilökohtaisia eivätkä välttämättä edusta EAPPI-koalition (Kirkon Ulkomaanapu, Ortodoksisen kirkon ulkomaanapu Ortaid ja NNKY-liitto ry.) kantaa.

Lähteet:

(1) UNHCR - Y.K:n pakolaisjärjestö

(2) UNRWA - Y.K:n Palestiinalaisalueiden pakolaisjärjestö

(3) UN OCHA - Protection of Civilians Weekly Reports

(4) International Crisis Group, 2008. RULING PALESTINE II: THE WEST BANK MODEL?

(5) Diakonia - IHL in the Occupied Palestinian Territories, 'the people'.

(6) UNRWA - statistics, 2008.

Istuin koneella asunnollamme Bethlehemissä kun ulkona alkoi paukkua. Kuulosti ampumiselta, mutta Ramadanin aikana ihmiset ampuvat ilotulitteita harva se päivä, joten en kiinnittänyt paukkeeseen kummempaa huomiota. Olisi ehkä pitänyt. Muutaman korttelin päässä oli käynnissä väkivaltainen mielenosoitus, joka päättyi yhden nuoren miehen vakavaan loukkaantumiseen. Pienempiä ruhjeita sai 15 mielenosoittajaa ja kahdeksan Palestiinan turvallisuusjoukkojen miestä.

Läheisen Aidan pakolaisleirin ihmiset olivat päättäneet osoittaa mieltään vesipulaa vastaan,kun palestiinalaishallinnon pääministeri Salam Fayyad vieraili Bethlehemissä. Rauhallisesti alkanut mielenosoitus muuttui väkivaltaiseksi Palestiinan turvallisuusjoukkojen hermostuttua ja alettua ampua. Seuraavana päivänä tapasin pakolaisleirissä järkyttynyttä väkeä. Kukaan ei ollut uskonut, että omat voisivat ampua kovilla.

Israel myy vettä Länsirannalle vuonna 1993 sovittujen kiintiöiden mukaisesti. Avustusjärjestöjen mukaan 15 vuotta sitten sovitut kiintiöt eivät kuitenkaan enää täytä kasvaneen palestiinalaisväestön tarpeita.

Lisätietoa aiheesta: http://www.maannews.net/en/index.php?opr=ShowDetails&ID=31847,

 http://www.un.org/unrwa/refugees/westbank/aida.html,

 http://news.bbc.co.uk/2/hi/middle_east/7483172.stm,

 http://english.pnn.ps/index.php?option=com_content&task=view&id=3490&Itemid=1

Lähteet:  Maan News, Applied Resech Institute-Jerusalem - Status of the Environment in the Occupied Palestinian Territory, hs.fi, BBC, Terveisin Niina Karling

EAPPI-vapaaehtoinen, syksy 2008

EAPPI-vapaaehtoisten esittämät mielipiteet ovat henkilökohtaisia eivätkä välttämättä
edusta EAPPI-koalition (Kirkon Ulkomaanapu, Ortodoksisen kirkon ulkomaanapu Ortaid ja NNKY-liitto ry. )näkemystä.

Tänä aamuna kävellessämme tarkastuspisteelle, kohtasimme epätavallisen näyn. Vain muutama ihminen seisoi portilla kertoen meille, että loman vuoksi Betlehemistä Jerusalemiin johtava tarkastuspiste on suljettuna sunnuntai-iltaan saakka. Tarkistaessamme tiedon myöhemmin, meille selvisi, että Israel on sulkenut Länsirannan tarkastuspisteet ja tiukentanut turvakontrolleja pelätessään kostoiskua pian 40 päivää sitten tapetun Hezbollah- johtajan, Imad Mughniyahin, kuoleman vuoksi. Suruajan päättyessä iskujen todennäköisyyden katsotaan kasvavan. Tämän vuoksi kaikkien ihmisten kulku Länsirannalta estetään. Töihin pyrkivät, portilla käännytetyt ihmiset, eivät meidän tavoin enää ihmettele sitä, että osa normaalia elämää tehdään monimutkaiseksi. He eivät näytä kaipaavan selitystä meidän tavoin vaan palaavat takaisin koteihinsa. Israelin turvarajoituksiksi luonnehditut esteet ovat heille arkipäivää.

Normaalina aamuna 4.45, kiivetessämme jyrkkää mäkeä ylös kohti tarkastuspistettä, kuulemme minareetin rukouskutsun ohella äänekästä puheensorinaa ja pian kohtaamme useita satoja, joskus jopa tuhat ihmistä (pääasiassa työmiehiä) jonottamassa tarkastuspisteellä. Tunnelmaa on vaikea pukea sanoiksi. Ihmiset seisovat ja odottavat pimeässä pääsyä Jerusalemin puolelle töihin, tiiviisti pakkautuneena rauta-aidan sisällä (häkiksikin voisi luonnehtia), muurin vieressä. Työt useimmilla eivät toki ala aamu viideltä, mutta kulku tarkastuspisteen läpi voi kestää kaksikin tuntia. Tänä aikana jokainen läpikulkija tarkastetaan ainakin kolmella eri pisteellä.

Betlehemin tarkastuspiste, tarkastuspiste numero 300 (Gilon tarkastuspiste toiselta nimeltään), avattiin marraskuussa 2005. Tämä tarkastuspiste on vain yksi palestiinalaisten kohtaamista esteistä Länsirannalla. Yhteensä noin 550 eri estettä, mukaan lukien tarkastuspisteet, tiesulut, - portit, maavallit rajoittavat paikallisten kulkua Länsirannalla. Kahden vuoden sisällä esteiden lukumäärä on kasvanut noin kahdella sadalla. Pienen Länsirannan alueella (noin 5000 km2) tämä tarkoittaa sitä, että kulku on hyvin rajoitettua. Ei myöskään riitä, että tarkastuspisteiden läpi kuljettaisiin, vaan usein paikallisten kulku alueelta toiselle (myös Länsirannan sisällä) estetään kokonaan, oli sitten kyseessä vierailu toisella alueella asuvan perheenjäsenen luokse, töihin pääsy tai sairauskohtaus, joka vaatisi kiireellistä pääsyä tarkastuspisteen läpi. Turvamääräykset palestiinalaisalueilla ovat kiristyneet toisen Intifadan jälkeen ja tarkastuspisteiden lisäksi Israelin pääosin palestiinalaisalueiden sisälle rakentama muuri vartiotorneineen sulkee paikalliset tietyille, tarkoin rajatuille alueille ja jatkuvan kontrollin alaiseksi.

Viime viikkojen aikana olemme alkaneet ymmärtämään, ettei tarkastuspisteestä 300 kuulemamme Täällä kohtaatte kaikkea mahdollista; lause ollut liioittelua. Neljänä päivänä viikossa tarkastuspisteellä toimiessamme olemme olleet todistamassa kaikenlaisia tilanteita. Ensimmäisenä yllättää ihmispaljous, joka tarkastuspisteellä, tarkemmin kuvailtuna tarkastusterminaalissa, aamuisin vallitsee. Joka aamu noin 2000000 palestiinalaista kulkee pisteen läpi Jerusalemiin. Tietenkin vain ne hyvin harvat, joilla lupa kulkuun on. Ihmismassan läpi kulkeminen ensimmäiselle portille on jo haaste sinänsä, mutta on vasta alkua reitille terminaalista ulos Jerusalemin puolelle. Kun portit avataan, yleensä viiden jälkeen, ihmiset ryntäävät läpi ensimmäisestä pyöröovista, näyttävät lupalappunsa tarkastuskopissa istuvalle sotilaalle ja kulkevat odottamaan seuraavaan jonoon. Sisällä terminaalissa jono jakautuu kahtia (tai sitten muuttuu täydeksi kaaokseksi) ja ihmiset alkavat riisua vöitään ja kenkiään valmistautuessaan menemään sisään seuraavista pyöröovista metallinpaljastuksen läpi. Tämä osio muistuttaa lentokentän turvatarkastusta, mutta sen sijaan, että paikalla olisi henkilökuntaa selvittämässä sääntöjä, istuu pimeässä kopissa Israelin armeijan sotilas, joka koneiden piipatessa huutaa kovaääniseen ohjeita hepreaksi. Tämä lamauttaa kaikki jonossa seisojat, samoin kuin pihalla olijat, sillä tarkastushuudot kuuluvat läpi terminaalin. Mikäli yhteistyö ilman yhteistä kieltä ei suju, saattavat läpikulkijat joutua erilliseen huoneeseen tarkastukseen. Pyöröovet ennen ja jälkeen metallinpaljastimia pysyvät suljettuina, joten tarkkailijoiden on vaikea nähdä ja vielä vaikeampi on puuttua siihen, mitä sisäpuolella tapahtuu. Kaikesta tästä selvittyään jonotetaan vielä kopille, jossa tarkistetaan henkilöllisyystodistus, joka varmennetaan sormenjäljin. Tämän jälkeen tie on vapaa ja ihmiset pääsevät töihin rajatuksi ajaksi. Kunnes seuraavana aamuna reitti kuljetaan taas uudestaan.

On onnekasta, mikäli terminaalissa kulku onnistuu kuvauksen mukaan. Esteitä esteellä liikkumiseenkin on toki monia ja niiden tarkkailu ja niistä raportoiminen on yksi tärkeä tehtävämme. Tarkastuspisteellä sijaitsevat portit saattavat olla suljettuina, ihmisiä voidaan poistaa jonosta, heitä voidaan kuulustella ja uhkailla ja heidät voidaan myös selittämättä käskeä takaisin. Henkistä väkivaltaa ja nöyryytystä todistamme päivittäin. Jonojen yläpuolella kulkee reitti, jota kutsumme catwalkiksi, jossa yksityisen turvapalvelun vartijat kävelevät ja tarkkailevat ihmisiä sekä huutavat heille ohjeita terminaalissa toimimiseen. Tilanteista on mahdotonta neuvotella itseään ulos ja paineet kontrolloiduissa tilanteissa toimimisessa, (niin tarkastuspisteillä kuin muuallakin), purkautuvat tönimisenä ja avunpyyntöinä, mutta pahimmillaan epätoivo näkyy totaalisena pettymyksenä ja lamautumisena tilanteeseen, jossa ei uskota olevan mitään toivoa jäljellä. Meidänkin työllä ja raportoinnilla on vaikutusta vasta pidemmällä tähtäimellä, mutta läsnäolijana ja tilanteen tarkkailijana toivomme antavamme toivoa siitä, että paikallisten oloja seurataan, eikä heitä ole jätetty yksin muurien taakse. Tarkastuspisteiden valvonta on yksi EAPPI- tarkkailijoiden tärkeimmistä tehtävistä eri puolilla Länsirantaa.

Jokainen päivä tarkastuspisteellä on erilainen. Koemme ihmisten kiitollisuuden siitä, että olemme paikalla, mutta myös syytökset siitä, ettemme pysty auttamaan heitä. Useimmiten sotilaat suhtautuvat meihin neutraalisti. Kerran todistin tosin tilannetta, jossa ensimmäisen tarkastuskopin sotilas tylsistyessään laittoi musiikin soimaan ja yltyi laulamaan ja toivottamaan huomenia. Samaan aikaa metallinpaljastimien luona syötiin raakoja kananmunia, joiden kuljettamisen Israelin puolelle muistettiin olevan kiellettyä. Lähes aina seuraan kuitenkin vakavia tilanteita. Eräänä aamuna sattui terminaalin väenpaljoudessa onnettomuus ja yritimme saada apua ihmismassassa loukkaantuneelle miehelle. Yhteistyö turvamiesten kanssa ja ambulanssin saaminen terminaaliin vei melkein tunnin, oli hyvin epävarmaa ja monen avunpyynnön takana. En tiedä, oliko pahempaa seurata tilanteesta aiheutuneita fyysisiä vammoja vai henkistä nöyryytystä.

Lisätietoa:  http://www.ochaopt.org/?module=displaysection&section_id=143&static=0&format=html

EAPPI-vapaaehtoisten esittämät mielipiteet ovat henkilökohtaisia eivätkä välttämättä edusta EAPPI-koalition (Kirkon Ulkomaanapu, Ortodoksisen kirkon ulkomaanapu Ortaid ja NNKY-liitto ry. ) kantaa.

Ennen vuonna 2000 alkanutta toista intifadaa (palestiinalaisten kansannousua) Raakelin haudan alue Betlehemissä oli yksi suurimpia turistikohteita ja sen vieressä kulki yksi vilkkaimmista teistä Jerusalemin ja Hebronin välillä.  Tänä päivänä aluetta ympäröi 12 metriä korkea, 1,3 kilometriä pitkä muuri, jonka avulla alue on liitetty Jerusalemiin. Muurin välittömässä läheisyydessä alueella elää 5000 ihmistä Aidan pakolaisleirissä sekä perheitä, joiden ikkunasta ainoa näkymä on muutaman metrin päässä seisova betonimuuri.  Alue on osa Israelin vuodesta 2002 rakennuttamaa, vielä keskeneräistä noin 700 kilometrin muuria, joka erottaa Länsirannan Israelista ja ottaa Israelin puolelle useita Israelin Länsirannalle rakentamia siirtokuntia. Samalla se erottaa israelilaiset ja palestiinalaiset, paikoittain myös entiset naapurit ja perheenjäsenet, yhä etäämmälle toisistaan.  Vain kivenheiton päässä toisistaan elävät palestiinalaiset ja israelilaiset eivät juuri kohtaa. Kummallakin puolen muuria kuulemme tarinoita pelosta ja epäilyksistä toisia kohtaan. Kertomukset ovat surullisia, sillä todellisuudessa toisten elämästä ei tiedetä ja kohtaaminen tapahtuu lähinnä tarkastuspisteiden ja välikohtauksien myötä. Nämä tosiasiat ovat vain pieni, valitettava osa heidän elämäänsä. Tämän ulkopuolelle jää monta inhimillistä tarinaa.

Todellisuus on kuitenkin toinen. Vuoropuhelu kahden kansan kesken on yhä vaikeampaa ja yhdenkin kansan sisällä haastavaa, sillä eristyksissä eläminen vie toivon ihmisiltä. Vieraillessamme eräässä Betlehemin läheisessä, Beit Fajjarin kylässä, kyläläisten viesti oli selvä: Ennen ihmiset jaksoivat uskoa ja taistella oikeuksiensa puolesta, nyt joudumme alistumaan siihen, että muurin valmistuttua jäämme eristyksiin muista ihmisistä sekä palveluista. Kummallakin puolella muuria on elämää, joka on vaikeutunut konfliktin myötä. Kummallakin puolella saattaisi vielä olla joitain toiveita rauhasta ja rakentavasta yhteistyöstä, mutta nämä toiveet eivät juuri pääse kohtaamaan.

Tänään auringonlaskun aikaan Raakelin haudan läheisyyteen talojen katoille on kokoontunut joukko ihmisiä kertomaan viestiä heidän elämästään muurin toisella puolella. Sotilaan tarkkaillessa vartiotornista, useat kymmenet ihmiset, mukaan lukien 50 lasta AIDA:n pakolaisleiriltä, laulavat, soittavat ja tanssivat sekä vilkuttavat muurin toiselle puolen. Tapahtuman nimi on Carried by the Wind - Tuuli kantaa viestin ihmisten elämästä muurin toiselle puolelle. Musiikki toimii välineenä tähän vuoropuheluun.

Lisätietoja järjestöistä: Arab Educational Institute (AEI) www.aeicenter.org, One Voice www.onevoicemovement.org

EAPPI-vapaaehtoisten esittämät mielipiteet ovat henkilökohtaisia eivätkä välttämättä edusta EAPPI-koalition (Kirkon Ulkomaanapu, Ortodoksisen kirkon ulkomaanapu Ortaid ja NNKY-liitto ry. )kantaa.

Kafkamainen juttu on asia, joka tulee mieleeni täällä ollessa hyvin usein. Liian usein.

Ihmisten kanssa jutellessa kuulee tarinoita, jotka valitettavasti ovat totta täällä, mutta jotka eivät voisi olla totta Suomessa. Kirjoitin aiemmin israelilaisesta laista, jonka mukaan kolme vuotta viljelemättä ollut maa kuuluu Israelin valtiolle ja omistajalla ei enää ole oikeutta siihen. Olkoonkin, että maa sattuisi olemaan palestiinalaisalueilla eikä omistaja ole päässyt maillensa, koska väliin rakennettiin muuri, joka esti hänen pääsynsä mailleen ja hänelle ei myönnetty lupalappua muurin toiselle puolelle pääsemiseksi.

Jos taas rakentaa ilman rakennuslupaa palestiinalaisalueille, saa ensin Israelin valtiolta sakkolapun, joka on useita kymmeniä tuhansia shekeleitä. Jos ei maksa sakkoa, saattaa joutua kuukaudeksi vankilaan tai saada merkinnän rikosrekisteriin. Jos saa merkinnän rikosrekisteriin, ei voi saada kulkulupaa päästääkseen muurin toiselle puolelle Israeliin. Jos taas ilman rakennuslupaa rakennettu talo lopulta tuhotaan, saa tuhotun talon omistaja 20 000 shekelin eli n. 4000 € laskun talon tuhoamisesta armeijalta (eli armeijan puskutraktoreista koituneet kustannukset). Tämän laskun joutuu maksamaan vaikka taloa ei enää ole ja lisäksi joutuu edelleenkin maksamaan sakkoa siitä, että on rakentanut ilman rakennuslupaa.

Toisaalta, on pakko myöntää, että kuulin ainakin yhdestä tapauksesta, jossa talon rakentaja sai rakennusluvan seitsemän vuoden kuluttua rakennusluvan anomisesta. Eli periaatteessa on siis mahdollista saada rakennuslupa talon rakentamiseen.

Lisää tietoa palestiinalaisalueilla tapahtuvasta talojen tuhoamisesta Israelin toimesta löytyy mm. The Israeli Committee Against House Demolitions ICAHD:in nettisivuilta (http://www.icahd.org/eng/)

Nina Loimi
31.7.2006

Betlehemin kaupunki on hyvin lähellä Jerusalemia, välimatkaa on vain 12 kilometriä. Silti Jerusalem tuntuu olevan niin kovin kaukana. Ei minulle, koska minulla on passi ja pääsen suhteellisen helposti tarkastuspisteen läpi, mutta monille palestiinalaisille Jerusalemiin meneminen on vain kaukainen haave.

Tällä hetkellä useimmat Betlehemin asukkaat eivät pääse Jerusalemiin ollenkaan. Lähes koko Betlehemin pohjoispuoli Jerusalemin suuntaan on aidattu muurilla, joka erottaa osan miehitetyistä palestiinalaisalueista ja niiden väestön Israelista.

Muurissa on tietyin välimatkoin vartiotorneja, jotka ovat vielä korkeampia kuin itse muuri. Miehitettyjen alueiden asukkaista suurimmalla osalla on vihreä Länsirannan henkilöllisyystodistus. Sillä ei pääse Israelin alueelle ilman erillistä lupalappua, joka on useimmiten voimassa 3 kuukautta.

Läheskään kaikilla Betlehemin asukkailla ei ole tarvittavaa Israelin valtion myöntämää kulkulupa joten he eivät pääse Betlehemin ja Jerusalemin välissä olevan tarkastuspisteen läpi. Heidän on pysyttävä pääosin Betlehemissä ja sen läheisyydessä. Joistakin kohdista Betlehemiä näkee Jerusalemiin, mutta sinne meneminen on monille mahdotonta.

Betlehemin EAPPI-tiimimme on läsnä monena aamuna viikossa aamun varhaisina tunteina tarkastuspiste 300:lla seuraamassa tilannetta. Aluksi seisomme autoportin läheisyydessä ovella, jonka kautta pääsee sisälle tarkastuspisteen ensimmäiselle portille.

Tänäkin aamuna olin tarkastuspisteellä Madeleinen kanssa klo 5-8. Kävelimme aamuhämärissä viiden aikaan asunnolta tarkastuspisteelle. Ulkona oli tänä aamuna kylmä, mutta auringonnousu oli kaunis, kun se värjäsi taivaanrannan vaaleanpunaiseksi Jordanian suunnasta. 

Koska sunnuntai on työviikon ensimmäinen päivä, viideltä oli jo noin 600 miestä jonottamassa muurin luona ja odottamassa tarkastuspisteen avautumista. Tarkastuspisteen pitäisi olla auki 24 tuntia vuorokaudessa, mutta käytännössä näin ei ole. Tänään se avautui klo 05:23.

Miehet alkoivat kulkea ensimmäisen korkean metallisen pyöröportin läpi. Portti laskee vain eteenpäin. On sydäntä särkevää seurata, kuinka miehet itse järjestäytyvät ennen portille menoa – he ottavat vihreän henkilöllisyystodistuksen avattuna käteensä ja avaavat työlupalappunsa.

Niitä näkyvillä pitäen he menevät yksitellen pyöröportin läpi ja kulkevat betonisessa ikkunallisessa kopissa istuvan sotilaan ohi. Tänään kopissa oleva sotilas laski ihmisiä läpi suhteellisen joutuisasti. Pyöröportti naksahteli tasaiseen tahtiin eikä sitä pysäytetty minuuteiksi.

Ensimmäiseltä portilta pitää kävellä avonaisen pihan poikki halliin, laskeutua pitkää käytävää, laskeutua vielä lisää ja jonottaa metallinpaljastimelle ja läpivalaisukoneelle. Useimpina aamuina kaksi kolmesta metallinpaljastimesta on auki, niin tänäänkin.

Metallinpaljastimelle pääsee ainoastaan toisen korkean metallisen pyöröoven kautta. Miehet tietävät mitä heidän tulee tehdä ja jo jonottaessaan he ottavat kaiken mahdollisesti piippaavan pois taskuistaan pieneen muovipussiin, ottavat housuista vyön pois ja avaavat kengännauhat, jotta voisivat laittaa kengät läpivalaisuhihnalle.

Israelin armeijan sotilas istuu ikkunan takana betonikopissa ja kommunikoi miesten kanssa mikrofonin ja kaiuttimien kautta. Toisinaan siellä on kova meteli, kun sotilas huutaa ohjeita kaiuttimesta hepreaksi.

Metallinpaljastimella erottaa heti ne palestiinalaiset, jotka kulkevat tarkastuspisteen läpi päivittäin ja ne jotka eivät. Toisinaan jono pysähtyy, metallinpaljastin piippaa toistuvasti, pyöröoven yläpuolelle syttyy punainen valo, joka estää pääsyn eteenpäin ja kuuluu kamala meteli, kun sotilas huutaa hepreaksi mikrofoniin ja ilmeisesti selittää mitä vielä pitää ottaa pois päältä, jotta pääsisi läpi ja eteenpäin tarkastuspisteellä. Sitten jono liikahtaa taas eteenpäin.

Metallinpaljastimelta pääsee vain yhteen suuntaan, kolmannen korkean pyöröportin läpi kolmannelle tarkastuspisteelle, jossa betonikopissa ikkunan takana istuva sotilas ottaa ihmisiltä yksitellen henkilöllisyystodistuksen pienen luukun kautta, laittaa sen tietokoneen lukulaitteeseen ja tarkistaa erillisen lupalapun. Sotilas joko katsoo papereiden olevan kunnossa ja laskee tulijan taas yhden pienen pyöröportin läpi ulos tarkastuspisteeltä tai sitten ei laske häntä läpi.

Miltä tahansa kolmesta pisteestä saattaa joutua käännytetyksi takaisin, edes voimassaoleva kulkulupa ei takaa läpipääsyä. Joinakin aamuina ensimmäisen pisteen sotilas on sanonut, että lupalapun pitää olla aivan tuore. Näin ollen ihmisiä, joiden lupa oli myönnetty huhtikuun 15. päivä ja se olisi voimassa heinäkuun 15. päivään asti, ei laskettu läpi toukokuun puolessavälissä, koska lupalappu ei ollut tarpeeksi uusi.

Tämä kaikki pitää käydä läpi joka ikinen kerta, kun matkustaa Betlehemistä ulos Jerusalemin suuntaan tarkastuspiste 300:n kautta jalkaisin. Autolla kulkeminen on hieman helpompaa.

Applied Research Institute Jerusalem ARIJ:n nettisivuilta löytyy mm. kuvia tarkastuspisteestä ja sen pohjapiirros (http://www.poica.org/editor/case_studies/view.php?recordID=696). 

Minulla on mennyt pitkä aika ilman että olen pystynyt kirjoittamaan mitään. Koko se aika, jonka olen viettänyt Betlehemissä, on tähän asti ollut kirjoittamatonta aikaa. En ole yksinkertaisesti kyennyt saamaan ajatuksiani järkevästi ilmaistua paperille.

Alkukoulutuksen aikana kirjoitin paljon, ehkä siksi, että kaikki oli uutta ja ihmeellistä, siksi laitoin siitä kaikesta viestiä ystävilleni ja tuttavilleni Suomeen. Mutta toukokuun puolessavälissä muutama päivä sijoituspaikkaani Betlehemiin saapumisen jälkeen lakkasin kirjoittamasta.

Elän kummallisessa maailmassa, jota yritän luonnollisesti ymmärtää, mutta koska tätä ei voi ymmärtää, tässä ei ole mitään järkeä eikä logiikkaa, en saa myöskään mitään kirjoitettua. Sillä kuinka ihmeessä minä voisin kirjoittaa jostakin, jota en ymmärrä laisinkaan? Aina kun kuvittelee ymmärtävänsä edes jotakin, tulee eteen jotain, joka kääntää taas kaiken päälaelleen.

Miten minä voisin kertoa siitä, mitä näen, koen ja tunnen? Kuinka voisin kertoa siitä, että ensimmäisiä kertoja ollessani tarkkailemassa tarkastuspisteellä itkin nähdessäni ihmisiä kohdeltavan kuin karjaa? Kuinka voisin kertoa tunteesta, joka tulee keskustellessani aseistetun ja ylimielisen israelilaisen sotilaan kanssa?

Kuinka voisin kertoa siitä, miltä tuntuu, kun kuulee keskellä yötä Israelin armeijan pelottelu- ja varoitusmielessä tekemästä kotitarkastuksesta tuttavan kotiin, jonka aikana 4 viikon ikäinen tyttövauva joutui olemaan kolme tuntia pidätettynä pihalla kun hänen vanhempiensa taloa käytiin läpi todennäköisesti siksi, että perheen isä vastustaa aktiivisesti kylän ympärille rakennettavaa muuria?

Kuinka tästä kaikesta voi kertoa?

Nyt kirjoittamani asiat ovat pahoja ja rumia asioita muurista ja sotilaista. Täällä on kuitenkin valtavan paljon ihania ja kauniita asioita kaikesta huolimatta. Minun pitäisi pystyä kirjoittamaan myös niistä.

Esimerkiksi lapsista, jotka rakastavat sitä, että heistä otetaan kuv(i)a ja sitten näytetään heille. Digikameralla se onnistuu, eilenkin Hebronissa Omarin moskeijassa oli lapsia, jotka pyysivät tulla kuvatuksi ja sitten kikattaen katsoivat itsestään otettuja kuvia. Tai elämän pieniä ylellisyyksiä kuten manikyyrissä ja pedikyyrissä käynti tai Hebronin kenkäkaupat tai se Ranskassa koulutuksensa saaneen kondiittorin pitämä kahvila Betlehemissä, josta saa aivan ihania herkkuja? Tai kaikki valtavan ystävälliset ja vieraanvaraiset ihmiset Betlehemin alueella?

Miksi pahat asiat nousevat aina pintaan enemmän kuin hyvät asiat?