
Eijan matkakirjeet:
Houdan matka, http://tinyurl.com/8xa72wh
Checkpoint Watch, http://tinyurl.com/85q8ajw
Nablusin vanhassa kaupungissa, http://tinyurl.com/7x4339z
Tehtävä Yanounissa, http://tinyurl.com/6vd23z3
Houda (keskellä) kotitalonsa edustalla Yanounissa.
Houda asuu kukkulalla rinteellä sijaitsevassa Yanounin kylässä. Kukkulan laella sijaitsee israelilaisten asuttama Itamarin siirtokunta sekä siirtokuntalaisten rakennuttamia etuvartioasemia, jotka ympäröivät kylää.
Miehityksen vuoksi palestiinalaisten kulkuoikeuksia Länsirannalla on rajoitettu. Houdan kotikylään Beit Furikiin pääsevät esimerkiksi vain kylän asukkaat tai siellä syntyneet. Vaikka kylä sijaitsee vain kahdenkymmenen minuutin kävelymatkan päässä Houdan nykyisestä kylästä, ei matkaa voi tehdä kävellen siirtokunnan vuoksi. Matkan vaivalloisuuden vuoksi Houda vierailee kotikylässään viikon verran kerrallaan, mutta mies ja lapset joutuvat jäämään kotiin Yanouniin.
Houdan matka alkaa aamulla noin kahdenkymmenen minuutin bussimatkalla Yanounista läheiseen Aqraban kaupunkiin. Aqrabassa hän vaihtaa yhteistaksiin, joka lähtee liikkeelle, kun se on täynnä. Yhteistaksilla matkustaminen on edullisempaa tavalliseen taksiin verrattuna, mutta joskus taksin täyttyminen saattaa kestää tunninkin.Yhteistaksi ajaa kahden kylän kautta Huwwaran tarkastuspisteelle, jossa Houda jatkaa kävellen läpi. Ohitettuaan tarkastuspisteen, Houda ottaa toisen yhteistaksin, jolla hän matkustaa Nablusin kaupunkiin. Nablusissa on kulkuvälinettä vaihdettava jälleen toiseen yhteistaksiin, joka vie Beit Furikin tarkastuspisteelle. Tälläkin tarkastuspisteellä Houda nousee taksista ja kävelee tarkastuspisteen läpi. Matka jatkuu vielä yhdellä yhteistaksilla Beit Furikin kylään.
Matka kotikylään kestää kahdenkymmenen minuutin kävelyn sijaan noin kolme tuntia viidellä eri autolla. Vierailu sukulaisten luona on tärkeää, mutta Houdan toiveena on, että koko perhe voisi tulla mukaan vierailulle ja matka voitaisiin tehdä yhdessä kävellen.
Eija Forsvik
(13.3.2007)
EAPPI-vapaaehtoisten esittämät mielipiteet ovat henkilökohtaisia eivätkä välttämättä edusta EAPPI-koalition (Kirkon Ulkomaanapu, Ortodoksisen kirkon ulkomaanapu Ortaid ja NNKY-liitto ry.)
Eräs osa työstämme on käydä viikoittain seuraamassa toimintaa Israelin armeijan valvomilla tarkastuspisteillä, joiden läpi palestiinalaisten on matkallaan kuljettava. Yanounin tiimimme käy säännöllisen epäsäännöllisesti Huwwaran ja Beit Furikin tarkastuspisteillä saadaksemme mahdollisimman monipuolisen kuvan niiden toimivuudesta. Tehtävämme on tarkkailla kuinka palestiinalaiset pääsevät kulkemaan tarkastuspisteen läpi ja kuinka heitä siellä kohdellaan. Raportoimme kaikesta näkemästämme sekä keräämistämme tilastoista viikoittain YK:n OCHA ja UNWRA järjestöille sekä Kansainvälisen Punaiselle Ristillle.
Beit Furikin tarkastuspiste sijaitsee Nablusin kaupungin länsipuolella, sen kautta voi kulkea ainoastaan Beit Furikin kylään. Palestiinalaista vain Beit Furinkin kyläläiset tai ne, joilla on erikoislupa pääsevät kylään. Kaikki ihmiset ja ajoneuvot, jotka tulevat tai lähtevät kylästä tarkastetaan. Beit Furikin tarkastuspisteen toiminnan tarkkailu vaatii meiltä paljon henkistä kestävyyttä. Sen kautta kulkee huomattavasti vähemmän ihmisiä kuin Huwwaran tarkastuspisteen kautta, mutta heitä kohdellaan tosi tylysti.
Erityisesti Beit Furikiin saapuvat ajoneuvot joutuvat odottamaan tarkastukseen pääsemistä pitkiäkin aikoja vaikka tarkastuspisteellä ei ole jonoa. Sotilaat tekevät työtään korostetun hitaasti ja käytös vaihtelee hyvin paljon. Mitään sääntöä, kuinka ajoneuvojen tutkinta suoritetaan, ei näytä olevan. Samoin se, missä kulloinkin saamme seisoa suorittamassa tarkkailutehtäväämme, vaihtelee hyvin paljon. Beit Furikissa kiinnitämme erityisesti huomiota ajoneuvojen tarkastamiseen. Kun sotilaat antavat luvan auto lähestyy tarkastuspistettä, kuljettaja sammuttaa moottorin ja nousee ulos autosta. Ensiksi hän nostaa puseronsa helmat ylös ja näyttää sotilaille olevansa aseeton, seuraavaksi hän lähestyy sotilaita pidellen henkilökorttiaan selvästi näkyvillä. Sotilaat ottavat henkilökortin ja kuljettajan on kumarruttava ruumiintarkastukseen molemmin käsin nojaten joko konepeltiin tai betoniporsaaseen, jalat harallaan. Sotilaat tutkivat kuljettajan metallinpaljastimella ja potkivat kengillään hieman nilkkoihin. Sen jälkeen auto joko tarkastetaan tai sitten ei. Jos auto tarkastetaan he kurkistelevat auton sisäpuolelle tai penkovat muutamia lavalla olevia lähimpiä säkkejä. Tämän jälkeen auto voi jatkaa matkaansa kylään.
Yritämme saada sotilaat toimimaan hieman nopeammin ja vähemmän aggressiivisesti yrittämällä keskustella heidän kanssaan. Tarvittaessa soitamme Humanitarian Hotline -numeroon, josta otetaan yhteyttä armeijan päälliköihin. Yritämme myös pitää tunteemme kurissa palestiinalaisten vuoksi. Joskus on kestämättömiä tilanteita, Elisabeth purskahti itkuun nähdessään vanhan palestiinalaismiehen väsyneen katseen nuoren sotilaan edessä. Itse koen vaikeimmiksi tilanteet, kun ihmiset kiittävät meitä siitä että olemme siellä paikanpäällä. Kiitos kun tulitte, kiitos kun näette!
Huwwaran tarkastuspiste sijaitsee noin viisi kilometriä Nablusista etelään. Monet Nablusin yliopiston opiskelijat ja kaikki Nablusissa työskentelevät, eteläpuolella asuvat kulkevat sen läpi. Nablusista päin Huwwaran tarkastuspisteelle saapuville on viisi aidattua jonoa. Kolme ensimmäistä alle 50-votiaille miehille, seuraava, niin kutsuttu nopea linja miehille, joilla on erikoislupa ja kaikille naisille. Viides linja avataan naisille, jos neljäs linja alkaa olla hyvin täynnä. Huwwarassa tarkkailemme jonotusaikoja, laskemme läpikulkijoiden määriä ja seuraamme ihmisten kohtelua. Nuorilla miehillä jonotusaika tarkastuspisteellä on noin 45 minuuttia - 1,5 tuntia, naisilla muutamia minuutteja. Tarkastuksessa miehet joutuvat kulkemaan myös metallinpaljastimien läpi, riisumaan vyönsä ja kaikki metalliesineensä.
Huwwaran tarkastuspisteellä on myös erityinen kalterikoppi, jonne sotilaat vievät miehiä erikoistutkintaan. Yleensä heiltä otetaan henkilökortti tarkasteluun ja heitä pidetään siellä odottamassa muutamia tunteja. Kun huomaamme pidätetyt, pyrimme tiedustelemaan sotilailta kuinka kauan he ovat olleet pidätettynä ja minkä vuoksi. Jos sotilaat evät halua tai voi vastata kysymyksiimme, pyydämme saada puhua heidän kapteeninsa kanssa. Yleensä vaikuttaa siltä, että pidätetyt vapautetaan melko pian kun alamme kysellä heistä sotilailta ja näytämme, että olemme huomanneet heidät. Pidätetyt saavat henkilökorttinsa takasin ja pääsevät jatkamaan matkaansa. Eräänä päivänä syy kolmen miehen pidätykseen oli, että he olivat ajaneet tiellä jolla heillä ei ollut lupa ajaa. He olivat olleet pidätettynä yli kolme tuntia kun tulimme paikalle. Kun heidät päästettiin jatkamaan matkaa, he kaikki tulivat luoksemme kiittämään.
Yleisin kysymys meille täällä on: Kiif halek? Kuinka voit? Ja eniten sanottu sana: Sukran! Kiitos!
Kiitos koskettaa ja satuttaa toisinaan näissä olosuhteissa kovasti.
Eija Forsvik
EAPPI-vapaaehtoisten esittämät mielipiteet ovat henkilökohtaisia eivätkä välttämättä edusta EAPPI-koalition (Kirkon Ulkomaanapu, Ortodoksisen kirkon ulkomaanapu Ortaid ja NNKY-liitto ry. )
|
OCHA Office for the Coordination of Humanitarian Affairs (www.ochaopt.org/) UNWRAUnited Nations Reliefs and Works Agency (www.un.org/unrwa/) ICRC International Committee of the Red Cross (www.icrc.org/) Machsom watch (www.machsomwatch.org/en) 21.1.2008 |
Yanounin tiimi: Eija, Elisabeth ja Christopher.
Toisena joulupäivänä lähdimme Elisbethin kanssa kahden sveitsiläisen nuoren mukaan tutustumiskierrokselle Nablusin vanhaan kaupunkiin. Oppaaksi saimme Yasmine-hotellissa työskentelevän Ayyashan ja hänen työtoverinsa. Turvallisuussääntö, niin meille kuin muillekin ulkomaalaisille, on ehdoton kielto mennä ilman palestiinalaisia Nablusin vanhaan kaupunkiin. Ensiksikin vanha kaupunki on hyvin sokkeloinen ja paikkaa tuntematon eksyy sinne taatusti. Toiseksi, vaikka ihmiset vanhassa kaupungissa ovat ystävällisiä, he ovat hyvin varauksellisia ulkomaalaisia kohtaan, sillä Israelin armeijan sotilaat ovat tehneet hyökkäyksiä vahaan kaupunkiin mm. ulkomaalaisiksi naamioituneina. Ayyash pyysi meitä välttämään valokuvien ottamista ihmisistä ilman hänen lupaansa, sillä vanha kaupunki kätkee myös sisäänsä huomattavan joukon palestiinalaisia vapaustaistelijoita, joita Israelissa pidetään terroristeina.
Aluksi kiertelimme vanhassa kaupungissa katsomassa tuhottuja rakennuksia. Saippuatehdas oli raunioina, sieltä oli löydetty liimaa ja saippuan valmistuksessa tarvittavia kemikaaleja. Tehdas oli tuhottu koska näitä aineita voitiin käyttää myös räjähteiden valmistukseen. Palestiinalaisten koteja ja myymälöitä näkyi siellä täällä tuhottuina eloisan ja vilkkaan vanhan kaupungin keskellä. Kaupungin kujien seinillä oli paljon muistolaattoja palestiinalaismarttyyreista, kuten he itse taisteluissa kuolleita siviilejä ja vapaustaistelijoita nimittävät. Surullisia tarinoita ihmisistä, jotka oli keskellä kylmää yötä häädetty ulos kodeistaan, koti tuhottu ja sen jälkeen heille oli annettu lupa palata kotiin, jota ei enää ollut. Ihmistä, jotka olivat menettäneet koko perheensä ammuksen tuhottua kodin ja heidät oli löydetty päivien kuluttua raunioista elävinä ja kuolleina.Saimme tutustua myös kuitenkin elävään vanhaan kaupunkiin: tehtaisiin, leipomoihin, myymälöihin ja kahviloihin. Elämä ympärillämme oli iloisen vilkasta ja ihmiset ystävällisiä. Tämä kaikki Ayyashan ansiosta, ihmiset näyttivät luottavan häneen ja pitävän hänestä kovasti. Piipahdimme tutustumassa Hammaam-kylpylään. Kylpylä on sisältä aika mielenkiintoisen näköinen, sillä vanharakennus on tuhottu muutamaan kertaan ja sisääntulo uudistettu moderniksi. Aikojen alussa se oli ollut hallitsijoiden huvittelu paikka, mutta nyt sitä käyttävät tavalliset palestiinalaiset. Naiset ja miehet käyvät kylpylässä eri päivinä saunomassa; peseytymässä ja pesemässä pyykkiä sekä seurustelemassa toistensa kanssa. Ayyash lupasi järjestää myös meille mahdollisuuden rentouttavaan kylpyyn jos niin haluaisimme Tarjous vaikuttaa hyvin houkuttelevalle Yanounin kylmien öiden vastapainoksi.
Tutustuimme myös saippua-, makeis- ja maustetehtaisiin, sekä suutarin ja leipurin työskentelyyn. Leipurin tuotteet ovat makeita baklava -leivonnaisia, joista pääsimme nauttimaan leipomon viereisessä kahvilassa. Kaikki tehtaat ovat hyvin vaatimattomia, mutta elintärkeitä pienelle vanhalle kaupungille.
Ayyashan tarinat ovat mielenkiintoisia, myös koskettava osa hänen omaa elämäänsä. Hän kertoi, että hänen tovereistaan seitsemän on kuollut toisen intifadan (syyskuu 2002) jälkeen. Kaikki seitsemän olivat liittyneet palestiinalaisiin vapaustaistelijoihin.
- Ymmärrän ystäviäni, jotka ovat valinneet taistelun, itsekin olisin voinut tehdä niin. Mutta mies, joka ryhtyy taistelijaksi, kuolee kahden tai kolmen vuoden kuluessa. Itse olen valinnut väkivallattoman konfliktinratkaisun taktiikan. Näennäisesti saattaa vaikuttaa siltä että emme tee mitään, mutta se on ainut keino saavuttaa tuloksia pitkällä tähtäimellä. Ja minulla on koko elämä edessäni siitä huolimatta että olen palestiinalainen mies, Ayysha toteaa.
Eija Forsvik
EAPPI-vapaaehtoisten esittämät mielipiteet ovat henkilökohtaisia eivätkä välttämättä edusta EAPPI-koalition (Kirkon Ulkomaanapu, Ortodoksisen kirkon ulkomaanapu Ortaid ja NNKY-liitto ry. )
26.12.2007
Yanoun on pieni noin 100 asukkaan palestiinalaiskylä noin 40 kilometriä Jerusalemista pohjoiseen.
Kylän asukkaat asuvat Ylä-Yanounissa kukkulan rinteillä ja Ala-Yanounissa laaksossa. Yanoun on hyvin kaunista seutua ja näkymä asuntomme pihalta alas laaksoon on kuin satukirjasta. Kylän asukkaat ovat maanviljelijöitä ja he elävät hyvin niukalla toimeentulolla. Kun ryhmämme tuli ensimmäisen kerran Yanouniin, kävimme tutustumassa kylän jokaiseen perheeseen ja meidät otettiin vastaan hyvin vieraanvaraisesti ja lämpimästi.
Hieman kauempana kukkuloiden takana, Yanounin kylän pohjoispuolella, sijaitsee Itamarin siirtokunta. Siirtokunta on rakentanut kylää ympäröiville kukkuloille vartioasemia valvomaan kylän elämää läpi vuorokauden. Näkemästäni satelliittikuvasta ja sen yhteydessä olevista karttatiedoista käy ilmi, että vartioasemat on rakennettu palestiinalaisten omistamille maille. Siirtokuntalaisten toiminta vaikeuttaa kylän elämää ja maanviljelyä monin tavoin. Esimerkiksi kyläläiset eivät voi kerätä rauhassa oliivisatoaan ympäröiviltä kukkuloilta eivätkä viljellä peltojaan. Siirtokuntalaiset yrittävät häätää heidät pois viljelmiltään ja näyttäytyvät kylässä säännöllisesti Israelin armeijan sotilaiden tukemana.Ylhäällä Nabi Noun -kukkulalla paimentaa lammaslaumaansa nuori Ahmed. Lampaat ovat perheen ainoa toimeentulo. Yksi tehtävistämme on pitää päivittäin yhteyttä Ahmediin puhelimitse tai käymällä hänen luonaan. Siirtokuntalaiset yrittävät armeijan tukemana häätää myös hänet laumoineen kukkulalta. Ahmedia on pahoinpidelty useita kertoja ja hänen henkilökorttinsa on tällä hetkellä takavarikoituna. Myös meidän kulkumme Ahmedin luo on hyvin rajattua, vain joko kapeaa tietä pitkin tai tien oikealla puolella olevien peltojen kautta. Tien vasemmalla puolella olevilla mailla siirtokuntalaiset ja armeija suorittavat ampumaharjoituksia. Muutama kuukausi sitten Ahmedin nuorempi veli vahingoittui pahoin sytyttäessään alueella nuotion vedenkeittoa varten. Nuotion alla ollut ammus räjähti ja vahingoitti hänen kasvojaan ja ylävartaloa. Hänen oikean kätensä toiminta ei ole palautunut ennalleen.
Yanounin kylä asukkaat pystyvät asumaan kylässään vain kansainvälisten tarkkailijoiden läsnäolon turvin. Siirtokuntalaisten hyökkäykset ja uhkailu aiheuttavat kylässä pelkoa ja eteenkin lapset tuntevat suurta ahdistusta. Kolmiohenkinen EAPPI -ryhmämme aloitti kolmenkuukauden oleskelun Yanounissa 18.12.2007. Ryhmässä on lisäkseni norjalainen Elisabeth Eide Olsen ja britti Christopher Dobbing. Tehtävämme kylässä on olla näkyvästi läsnä, yrittää läsnäolollamme vähentää siirtokuntalaisten ja kyläläisten välisiä konfliktitilanteita ja raportoida niistä. Käymme säännöllisesti kyläläisten luona vierailuilla vaihtamassa kuulumisia. Kukaan meistä kolmesta ei puhu vielä arabiaa, mutta jokaisesta talosta löytyy innokkaita opettajiamme.
Lisätietoja Yanounista: www.yanoun.org
Eija Forsvik
Viitteet:
(* Breaking the Law in the West Bank, One Violence Leads to Another: Israeli Settelement Building on Private Palestinian Properity, A Report of Peace Now Settelement Watch Project 2006
EAPPI-vapaaehtoisten esittämät mielipiteet ovat henkilökohtaisia eivätkä välttämättä edusta EAPPI-koalition (Kirkon Ulkomaanapu, Ortodoksisen kirkon ulkomaanapu Ortaid ja NNKY-liitto ry.)
Yhteystiedot:
Kirkon Ulkomaanapu,
EAPPI-ohjelma,
PL 185,
00161 Helsinki Finland.
pauliina.liukkonen@kirkonulkomaanapu.fi