EAPPI

Ekumeeninen kumppanuusohjelma
palestiinalaisalueilla ja Israelissa

 

Pyhä, paha Jerusalem

8.11.2010 10.30 | Niku Hooli

Kymmeniä upeita rakennuksia. Satoja vilkkaita pikkukujia. Ja tuhansia, tuhansia surullisia tarinoita. Maailmanhistoriaan kiehtovimpiin ja kauneimpiin kaupunkeihin kuuluvan Jerusalemin arkea sävyttää väkivalta ja pelko.

Itkumuuri on vanhassakaupungissa on juutalaisten pyhä paikka. Aivan sen takana on muslimien Temppelivuori.

Kuva 1: Itkumuuri on vanhassakaupungissa on juutalaisten pyhä paikka. Aivan sen takana on muslimien Temppelivuori.

Israel miehitti Länsirannan ja Gazan Kuuden päivän sodan jälkeen vuonna 1967. Samalla Israel liitti yksipuolisella päätöksellä Jordanian hallinnassa olleen Itä-Jerusalemin osaksi Israelin valtiota, vaikka tämä on kansainvälisen lain puitteissa laitonta. Tuolloin noin 80 000 palestiinalaista häädettiin kodeistaan Länsi-Jerusalemista kaupungin itäpuolelle.

Nykyisin Itä-Jerusalemissa asuu 300 000 palestiinalaista, mikä tarkoittaa 33 prosenttia koko Jerusalemin asukkaista[1]. Alueella asuvat palestiinalaiset eivät ole Israelin kansalaisia, vaan ainoastaan Jerusalemin asukkaita.  Heillä on tästä todisteena siniset henkilöllisyystodistukset, jotka helpottavat liikkumista Israelin ja miehitettyjen palestiinalaisalueiden välillä. Sininen kortti on arvokas mutta helposti menetettävissä oleva dokumentti. Se, joka ei pysty todistamaan asuvansa ja työskentelevänsä Jerusalemissa menettää Jerusalemin henkilöllisyytensä.

Länsirannalta ei yleensä saa lupaa muuttaa Jerusalemiin. Jos jerusalemilainen siis avioituu Länsirannalla asuvan kanssa, perheen asuinpaikkana ei voi olla Jerusalem. Tästä on enää lyhyt askel siihen, että jerusalemilainen menettää henkilöllisyystodistuksensa. Edes Jerusalemissa syntynyt palestiinalaislapsi ei saa automaattisesti henkilökorttia. Civic Coalitionin mukaan kaupungissa asuu tällä hetkellä 14 000 lasta vailla Jerusalemin henkilöllisyystodistusta.

Mihin Israel tällaisella politiikalla pyrkii? Jerusalem Master Plan on ollut julkinen vuodesta 2004 saakka. Israelin päämääränä Jerusalemissa on luoda kaupunkiin väestöllisesti ja maantieteellisesti sellaiset olosuhteet, jotka tukevat Israelin täysvaltaista otetta kaupungista.

Suunnitelmana on vähentää palestiinalaisten osuus kaupungin asukasluvusta 30 prosenttiin, vaikka se luonnollisen syntyvyyden myötä nousisi 49 prosenttiin vuoteen 2020 mennessä. Palestiinalaiset aiotaan puristaa yhä pienemmille ja pienemmille alueille, kauas vanhastakaupungista ja siellä sijaitsevasta muslimien pyhästä paikasta, Temppelivuoresta. Jerusalemin nykyinen pormestari Nir Barkat on sitoutunut suunnitelmaan.

-Minun on tasapainotettava Jerusalem ja pidettävä se juutalaisena, juutalaisen maailman pääkaupunkina, Barkat sanoi tultuaan valituksi virkaan vuonna 2008.

Suunnitelma näkyy kaikissa toimissa, jotka kohdistuvat palestiinalaisiin. Uusien rakennuslupien saaminen on miltei mahdotonta. Vain 10 prosenttia verorahoista käytetään Itä-Jerusalemin infrastruktuuriin ja elinoloihin. Kymmenet tuhannet Jerusalemin palestiinalaiset asuvat pakolaisleireillä, joita niitäkin suunnitellaan tuhottavaksi.  Tuhansia palestiinalaisia on häädetty kodeistaan. Useita taloja ja asuinalueita on tuhottu kokonaan. Israelin rakentama muuri - joka on laiton niiltä osin kun se on rakennuttu Israelin miehittämille palestiinalaisalueille - katkoi kokonaisia asuinalueita ja jätti naapurit tai pahimmassa tapauksessa perheet taloineen eri puolille muuria. Länsirannan puolelle jääneet ovat Jerusalemin asukkaita, mutta joutuvat kulkemaan Jerusalemin puolelle tarkastuspisteiden läpi, jossa heitä kohdellaan usein nöyryyttävästi.

Jerusalemin pakolaisleireillä asuu kymmeniätuhansia ihmisiä.

Kuva 2: Jerusalemin pakolaisleireillä asuu kymmeniätuhansia ihmisiä.

Vuosikymmenen alistaminen näkyy useimpien tavallisten ihmisten mielialassa. Koko elämänsä miehityksen ja nöyryyttämisen alaisena eläneet jaksavat  vain harvoin uskoa parempaan huomiseen.  Tapasimme Civic Coalitionin (www.ccdprj.ps) johtajan Zacharia Odehin Jerusalemissa. Hänen mielestään juuri lapsien lannistaminen on palestiinalaisten tulevaisuuden kannalta kohtalokkainta.

-Voit rakentaa tuhotun talon tai tien uudestaan, mutta et ihmistä, Odeh sanoi.

Niku Hooli, Itä-Jerusalem

EAPPI-tarkkailijoiden esittämät mielipiteet ovat henkilökohtaisia eivätkä välttämättä edusta lähettävän tahon (Kirkon Ulkomaanapu) mielipidettä.

 

[1]Tieto Civic Coalition for Defending PalestiniansŽ Rights in Jerusalem-järjestöltä

Ei kommentteja "Pyhä, paha Jerusalem"

Kommentoi "Pyhä, paha Jerusalem"

Antamaasi sähköpostiosoitetta ei julkaista sivustolla.

Anna osoite täydellisessä muodossa (esim. http://www.oma-osoite.com)

Tällä toimenpiteellä pyritään estämään lomakkeen käyttö roskapostitukseen.

 

Haluan saada tiedon uusista kommenteista antamaani sähköpostiosoitteeseen.