EAPPI
Ekumeeninen kumppanuusohjelma
palestiinalaisalueilla ja Israelissa
EAPPI (Ecumenical Accompaniment Program in Palestine and Israel) on Kirkkojen maailmanneuvoston ihmisoikeustarkkailuohjelma, jonka aikana EAPPI-vapaaehtoiset ovat sijoituspaikkakunnillaan kolmen kuukauden ajan. Jaksoon kuuluu myös useita vierailuja muissa kylissä ja kaupungeissa ympäri Israelia ja Länsirantaa - tämä matkakirjeeni liittyy viikonloppuuni Betlehemin EAPPI-tiimin luona syyskuun alussa.
Tulkarm ja Betlehem ovat lähes eri puolilla Länsirantaa, mutta niiden asukkaiden kokemat vaikeudet ovat monelta osin samankaltaisia. Muuri kulkee molemmissa kaupungeissa hyvin läheltä, ja on vaikeuttanut asukkaiden elämää niin esteettömän kulkemisen kuin elinkeinon hankinnan kannalta. Sekä Tulkarmissa että Betlehemissä EAPPI-tiimien tehtäviin kuuluu Israelin armeijan tarkastuspisteiden monitorointia sekä pakolaisleireissä ja läheisissä kylissä vierailua.
Aisha* on viisitoistavuotias tyttö, joka asuu isovanhempiensa kanssa Aida-pakolaisleirissä. "Haluan mennä Jerusalemiin rukoilemaan, en tappamaan ketään", hän sanoo itku kurkussa Gilo-tarkastuspisteellä, Betlehemin ja Jerusalemin välissä. On Laylat al-Qadr, muslimien pyhäpäivä, jolloin on tärkeä päästä moskeijaan rukoilemaan. Koraanin mukaan taivaanportit ovat silloin auki ja rukoukset kuullaan erityisen hyvin.
Aisha käy koulua pakolaisleirissä ja hänen suurimpana haaveenaan on opiskella englantia yliopistossa -sekä päästä rukoilemaan Al Aqsan moskeijassa. Hän ei ole kuitenkaan onnistunut saamaan lupaa mennäkseen tarkastuspisteen läpi Jerusalemiin, joten käynti moskeijassa on jäänyt pelkäksi haaveeksi.
Sotilas päästää Aishan isoäidin läpi, mutta tytön kohdalla hän on järkkymätön. Aisha on väärän ikäinen päästäkseen tarkastuspisteestä läpi.
Kuva 1. Gilo 300-tarkastuspiste
|
Al Aqsa on moskeija Jerusalemin vanhassa kaupungissa ja sitä pidetään yleisesti Islamin uskon kolmanneksi pyhimpänä paikkana. Länsirannalla asuvien palestiinalaisten on vaikea päästä rukoilemaan moskeijassa, sillä normaalisti heillä ei ole pääsyä Jerusalemiin. Juhlapyhiä varten palestiinalaiset voivat anoa lupaa päästä päiväksi tai pariksi Jerusalemiin. Näitä lupia myönnetään yleensä vain tietyn iän ylittäneille naimisissa oleville naisille ja miehille. Tyypillinen luvansaaja on 40 ikävuoden ylittänyt nainen tai 50 ikävuoden ylittänyt mies. He voivat ottaa mukaan Jerusalemiin alle 12-vuotiaat lapsensa, mikäli heillä on syntymätodistus lapsen iän osoittamista varten. |
Kuva 2. Naisia ja miehiä odottamassa Gilo 300-tarkastuspisteen ensimmäisessä kohdassa. Kuvan naiset joutuivat odottamaan pääsyä tarkastuspisteen läpi yli neljä tuntia vielä sen avaamisen jälkeen.
Hätäännys sekoittuu pettymyksen kyyneliin, kun Aisha tajuaa jääneensä yksin Betlehemin puolelle. Isoäidin porhaltaessa porteista läpi Aisha jää hämmentyneenä tarkastuspisteelle. Isoäiti on liian innoissaan ainutlaatuisesta mahdollisuudesta päästä Jerusalemiin murehtiakseen lapsenlapsensa kohtaloa tänä iltana.
Kello on kymmenen illalla eikä tyttöjen ja nuorten naisten sovi kulkea siihen aikaan yksikseen Betlehemin kaduilla. Aisha hätääntyy tajutessaan jääneensä jumiin tarkastuspisteelle. Hän ei pääse isoäidin mukana Jerusalemiin, mutta hänen ei myöskään sovi lähteä kulkemaan yksin kohti kotia. Aisha ei tiedä mitä tehdä, sillä perhe ei asu Betlehemissä, eivätkä sukulaiset tiedä hänen lähteneen tarkastuspisteelle.
Pienen neuvottelun jälkeen tulemme hänen kanssaan siihen tulokseen, että lähden saattamaan Aishaa kotiinsa. Naispuolisena EAPPI-vapaaehtoisena voin tehdä näin, sillä meidän on soveliasta kulkea yhdessä myös pimeän tultua. Sovin työparini kanssa kuvioista ja lähdemme Aishan kanssa matkaan. Aisha pääsee kotiin ja minä menen jatkamaan monitorointitehtäviä tarkastuspisteellä.
|
Aida on YK:n ylläpitämä pakolaisleiri Betlehemin ja Beit Jalan välissä. Se perustettiin vuonna 1950. Leirin alkuperäiset asukkaat tulivat pääosin Jerusalemin ja Hebronin alueelta. Pakolaisleirin suurimmat haasteet ovat korkea työttömyysprosentti (43%), korkea asukastiheys sekä puutteelliset viemäri- ja vesiverkostot. Tytöt käyvät pakolaisleirin koulua kahdessa eri vuorossa ja pojat käyvät koulua Beit Jalassa. Lähes 1,4 miljoonaa YK:n rekisteröimää palestiinalaista asuu pakolaisleireissä Itä-Jerusalemissa, Länsirannalla, Gazassa, Jordaniassa, Libanonissa ja Syyriassa.
|
*nimi muutettu.
Ei kommentteja "Kun rukoiluun tarvitsee armeijalta luvan"