EAPPI

Ekumeeninen kumppanuusohjelma
palestiinalaisalueilla ja Israelissa

 

Työt jatkuvat Tulkaremissa

20.9.2010 13.20 | Saara Luoma

Siinä on risti ja rauhankyyhky. Beigenvärisessä EAPPI-liivissäni nimittäin, joka minulla on aina ylläni kulkiessani Tulkaremin kaduilla ja vieraillessani läheisissä kylissä. Tämän liivin avulla ihmiset tunnistavat keitä minä ja kolme tiimikaveriani olemme ja ketä me edustamme.

EAPPI (Ecumenical Accompaniment Program in Palestine and Israel) on Kirkkojen maailmanneuvoston kanssakulkijaohjelma Israelissa ja Palestiinalaisalueilla. Vapaaehtoiset työskentelevät tiimeittäin kuudella eri paikkakunnalla: Jerusalemissa, Betlehemissä, Hebronissa, Tulkaremissa, Yanounissa ja Jayyousissa. Minun sijoituspaikakseni osui näistä Tulkarem, joka on noin 60 000 asukkaan palestiinalaiskaupunki aivan Länsirannan luoteisosassa. Vaikka Tulkarem on vain 15 kilometrin päässä mereltä, kaupungin asukkailla ei ole sinne pääsyä. Israelin armeijan rakennuttama muuri estää sen.

Muuri vaikeuttaa ihmisten elämää monella tapaa. Useiden paikallisten maanviljelijöiden maat ovat jääneet muurin "väärälle puolen", toisin sanoen Israelin puolelle. Muuri ei sijaitse täysin Israelin ja Länsirannan kansainvälisesti tunnustetulla rajalla, niin sanotulla Vihreällä linjalla. Sen sijaan muuri kulkee suurelta osin Länsirannan sisäpuolella. Päästäkseen viljelysmailleen tulkaremilaiset joutuvat anomaan kulkuluvan Israelin armeijalta ja kulkemaan määrättynä aikana armeijan avaamien maatalousporttien läpi.

Yksi meidän tärkeimmistä tehtävistämme on olla aamuisin näillä porteilla. Seuraamme tapahtumia, juttelemme paikallisten kanssa ja kirjaamme ylös kuinka monta henkilöä, kulkuneuvoa ja eläintä porttien läpi kulkee ja missä ajassa. Mikäli portilla ilmenee ongelmia, yritämme vaikuttaa tapahtumien kulkuun ottamalla yhteyttä esimerkiksi Kansainvälisen Punaisen Ristin Komiteaan tai israelilaiseen Machsom Watchiin. Raportoimme vaikeuksista aina eteenpäin ja keräämämme tilastot menevät muun muassa YK:n toimielinten ja erityisjärjestöjen käyttöön.

Tähän mennessä olen viihtynyt Tulkaremissa erittäin hyvin. Lämpötila huitelee päivisin 30 asteen tietämissä, mikä tarkoittaa että lounasaikaan on mukavinta istua ulkona puutarhassamme; varjossa tietenkin. Monitorointitehtävämme maatalousporteilla ja muilla tarkastuspisteillä tapahtuu niin aikaisin aamulla, ettei kuumuus pääse yllättämään. Aamupäivisin ja iltaisin meillä on tapaamisia paikallisten kanssa tai järjestettyä ohjelmaa, kuten englanninkielisten keskustelupiirien vetämistä pakolaisleireissä ja läheisissä kylissä. Tulkaremissa ei ole meidän tiimin ja yhden Punaisen Ristin työntekijän lisäksi muita ulkomaalaisia, joten saamme nauttia yksin tulkaremilaisten häkellyttävästä vieraanvaraisuudesta. Aiemmat EAPPI-tiimit ja paikalliset yhteyshenkilömme ovat tehneet toimintaamme tunnetuksi, ja kaikesta päätellen edeltäjämme ovat tehneet hyvää työtä. Puhelimeni soi jatkuvasti, kun aiemmin EAPPI-vapaaehtoisten kanssa toimineet paikalliset haluavat innokkaasti tutustua uuteen tiimiin ja päästä näyttämään meille paikkoja. Tämä on edistänyt sopeutumistamme ja työtehtävien aloittamista huomattavasti.

Saara Luoma, Tulkarem

EAPPI-vapaaehtoisten esittämät mielipiteet ovat henkilökohtaisia eivätkä välttämättä edusta lähettävän tahon (Kirkon Ulkomaanapu) mielipidettä.

Ei kommentteja "Työt jatkuvat Tulkaremissa"

Kommentoi "Työt jatkuvat Tulkaremissa"

Antamaasi sähköpostiosoitetta ei julkaista sivustolla.

Anna osoite täydellisessä muodossa (esim. http://www.oma-osoite.com)

Tällä toimenpiteellä pyritään estämään lomakkeen käyttö roskapostitukseen.

 

Haluan saada tiedon uusista kommenteista antamaani sähköpostiosoitteeseen.