"Minun uskontoni joukkotuho" - miehitys erään israelilaisen silmin

Ruben Moskowitz, 82, tuijottaa oveen spraymaalattua daavidintähteä

Hebronin Shuhada-kadulla. Natsiajan vainot kokenut Moskowitz näkee pakkosuljettujen liikkeiden oviin maalatuissa tähdissä yhtymäkohtia menneisyyteensä. "Tämä ei ole minun uskontoni symboli", hän sanoo. "Tämä on miehityksen symboli. Tätä minä häpeän." Moskowitz pakeni synnyinmaastaan Romaniasta Israeliin vuonna 1947. Natsien valvomassa getossa 17-vuotiaaksi saakka asuneelle Moskowitzille se edusti uuden elämän alkua. Uusi elämä tavoitteli sionistis-sosialistista ihannetta Israelin valtion syntymisen rinnalla. Moskowitz oli mukana perustamassa kibbutsia. Maa-alueiden vieminen palestiinalaisilta kibbutsien käyttöön sai hänet kuitenkin protestoimaan. Lopulta Moskowitz muutti pois kibbutsilta, ja siirtyi yliopistomaailmaan ja rauhanliikkeeseen.

Moskowitz ei kuitenkaan menettänyt uskoa maahansa, vaan näki vuoden 1967 kuuden päivän sodassa mahdollisuuden levittää juutalaista humanismia. Rauhanliikkeessä sodan aikana toiminut Moskowitz suhtautui miehitykseen kriittisesti. Tapa, jolla Israel kohteli palestiinalaisia, muistutti häntä liikaa toisen maailmansodan tapahtumista. Hän muutti Saksaan, jossa yritti vedota poliitikoihin: "Mitä te teitte meille, oli kauheaa, mutta nyt palestiinalaiset maksavat siitä". Moskowitzin mukaan saksalaisten suorittama juutalaisten joukkotuho johti Israelin perustamiseen ja sitä kautta palestiinalaisten alistamiseen. Hänen silmissään Saksa, Israel ja Palestiina olivat historian erottamattomasti yhdistämät. Hän koki myös saksalaisten olevan vastuussa palestiinalaisten kohtalosta ja yritti vedota myös Saksan kristillisiin liikkeisiin: "Mikäli te olette nyt asiasta hiljaa, tulee se, mitä kerran tapahtui täällä, tapahtumaan myös Israelissa". Historiaa opiskellut Moskowitz kirjoitti aiheesta kirjan.

Moskowitz on tehnyt elämäntyönsä opettajana, mutta hänen suuri unelmansa on Neve Shalom, jonka perustajajäseniä hän on. Neve Shalom (arabiaksi Wahat Al-Salaam) eli Rauhan Keidas on 1970-luvun alkupuolella perustettu kylä Jerusalemin ja Tel Avivin puolivälissä. Sen tavoitteena on alusta saakka ollut kahden kansan, kielen ja uskonnon rauhallinen rinnakkaiselo. Kylän asukkaista puolet on Israelin palestiinalaisia ja puolet Israelin juutalaisia. Neve Shalomin/ Wahat Al-Salaamin toiminta koostuu konfliktista kärsiviin palestiinalaiskyliin suunnatusta humanitaarisesta avusta, rauhankoulutuksesta sekä vapaaehtoistyöohjelmista. Yhteisön molempia kieliä ja kulttuureita yhtälailla arvostava koulujärjestelmä ulottuu lastentarhasta lukioon saakka ja on kerännyt mainetta muuallakin: nykyään 90% oppilaista tulee kylän ulkopuolelta, sekä juutalais- että palestiinalaisperheistä.

Rinnakkaiselo ja luontainen kanssakäyminen ovat Moskowitzin rauhantyön kantava voima. Jiddishin ja englannin kielestä muodostuvaa, yleensä aseistakieltäytyjiin viittaavaa sanaa käyttäen hän summaa: "Minä olen refusenik. Kieltäydyn ajattelemasta palestiinalaisia vihollisina. Talmudinkin (Juutalaisen raamatun, Tooran, selitysteos) mukaan sankari ei ole se, joka tappaa vihollisensa, vaan se, joka yrittää tehdä vihollisesta ystävän". Juutalaisuuden ja miehityksen takana olevan Israelin valtion suhteesta puhuttaessa Moskowitz pudistaa päätään: "Minä olen jo kokenut yhden joukkotuhon. Tämä on toinen, minun uskoni joukkotuho."

Moskowitz ei näe vuonna 1967 miehitetyltä alueilta vetäytymistä ongelmana. "Miksi me emme luopuisi esimerkiksi Hebronista? Hebron on arabikaupunki." Hän näkee vuoden 1967 rajoille vetäytymisen kuitenkin vain välivaiheena ja todellisen haasteen juutalaisten ja arabien rinnakkaiselossa. "Meidän on opittava jakamaan.", hän sanoo. "Vasta silloin voimme oppia elämään rauhassa myös Libanonin, Syyrian ja myös Iranin kanssa. Hänen ehdotuksensa on liittovaltio, jota hän huomauttaa myös Libyan johtajan Muammar Gaddafin ehdottaneen. "Täällä on kyllä tilaa kaikille."

Moskowitzin näkemykset ovat kohdanneet vastustusta ja hänet on leimattu Israel-vihaajaksi. Itse hän sanoo tekevänsä työtään nimenomaan rakkaudesta maahansa. "Minä haluan nähdä tämän maan elävän rauhassa". Mukaillen Marxin lausahdusta siitä, miten miehittäjä ei koskaan voi olla vapaa, hän sanoo odottavansa päivää, jolloin palestiinalaiset ovat vapaita. "Vasta silloin myös minun kansani on vapaa", hän painottaa. Miten hän sitten näkee maansa tulevaisuuden? Moskowitz sanoo aikoinaan luokitelleensa itsensä optimistiksi. Nyt hän alkaa kallistua pessimismiin. "Tämä maa menee ihan väärää tietä". Muutosta hän ei näe tapahtuvan ennen kuin ulkopuolinen taho puuttuu asiaan. "Euroopan on herättävä ja tehtävä jotain."

Moskowitz sanoo aina yrittäneensä uskoa ihmisyyteen. "Olen kokenut paljon asioita, jotka ovat tehneet sen vaikeaksi. Olen kärsinyt natsien käsissä". EAPPI-ohjelmaa hän kuitenkin kiittää. "Kun tapaan teidän kaltaisianne ihmisiä", hän viittaa EAPPI-tarkkailijoihin, "minä jaksan taas uskoa hyvään ihmisissä. Teidän kaltaisenne ihmiset ovat nykypäivän sankareita".

 

Lisätietoja:

www.nswas.org                                                                          

--------------------------------------------------

Erja Säkkinen, Hebron