EAPPI
Ekumeeninen kumppanuusohjelma
palestiinalaisalueilla ja Israelissa
Tie Umm Al-Khairin beduiinileiriin Hebronin ulkopuolelle kiertää ympäri kauniiden laaksojen ja oliiviviljelmien. Perillä todellisuus on kuitenkin kaikkea muuta kuin kaunis. Kukkulan päällä on muutama telttarakennelma, pieni kanala ja ränsistyneitä peltihökkeleitä. Suloiset, mutta likaiset palestiinalaislapset juoksevat hiekkaisella pihamaalla.
Umm Al-Khairin leiri perustettiin vuonna 1948, samana vuonna kuin Israelin valtio. Leirin asukkaat karkotettiin vanhoista kodeistaan, jolloin heidän täytyi löytää itselleen uusi asuinpaikka. Leirissä asuu tällä hetkellä 135 asukasta, jotka kuuluvat kaikki samaan sukuun.
Vuonna 1977 Israelin armeija perusti alueelle ensimmäisen vartioaseman, ja neljä vuotta myöhemmin juutalaiset siirtokuntalaiset rakennuttivat ensimmäiset talot beduiinien maille. Karmelin siirtokunnaksi kutsuttu juutalaisasutus sijaitsee aivan beduiinileirin kyljessä.Tällä hetkellä alueelle rakennetaan siirtokuntalaisille uutta tietä, joka kulkee läpi beduiinien omistamien maiden. Kyläläiset veivät asian oikeuteen, mutta mitään ei tapahtunut ja rakennustyöt alueella jatkuvat edelleen.
Beduiinileirin vanhin asukas Shoeb Khalil Al-Hazaleen on joutunut kärsimään useasti siirtokuntalaisen hyökkäyksistä.
Siirtokuntalaiset tulevat leiriimme melkein viikoittain ja tuhoavat omaisuuttamme. He ovat lyöneet minua monesti ja käyttäneet väkivaltaa. Muistini on mennyt ja kärsin psyykkisistä oireista, koska päähäni on kohdistunut useita iskuja. He haluavat, että lähdemme pois omalta maaltamme, Al-Hazaleen kertoo väsyneenä.
Taistelu maasta jatkuu ikuisesti
Kyläläiset ovat YK:n palestiinalaisalueilla toimivan pakolaisten avustus- ja työjärjestön UNRWAN ruoka-avun varassa, mutta he pitävät samalla lampaita ja pientä kanatilaa leirissä. Suurin osa lapsista käy koulua leirin ulkopuolella, ja osa aikuisista työskentelee muissa Länsirannan kaupungeissa.
Leirin asukkaat pelkäävät jatkuvasti uusia yhteenottoja siirtokuntalaisten kanssa, mutta he ovat päättäneet pysyä leirissä ja omalla maallaan.
Jos jättäisimme tämän leirin, niin siirtokuntalaiset veisivät saman tien loputkin maistamme. Siihen emme tule suostumaan koskaan, A-Hazaleen sanoo päättäväisesti.
Anna Palmén, Hebron
EAPPI-vapaaehtoisten esittämät mielipiteet ovat henkilökohtaisia eivätkä välttämättä edusta lähettävän tahon (Kirkon Ulkomaanapu ja Norjan Kirkon Ulkomaanapu) mielipidettä.
Ei kommentteja "Beduiinileiri taistelee olemassaolostaan"