EAPPI
Ekumeeninen kumppanuusohjelma
palestiinalaisalueilla ja Israelissa
Israel liitti Itä-Jerusalemin itseensä 1967-sodan jälkeen. Israelin perustuslain tasoisen lain mukaan 'Jerusalem yhdistettynä ja kokonaisena on Israelin pääkaupunki' (1). YK:n turvallisuusneuvosto on todennut sekä toimen että lain kansainvälisen lain vastaisiksi (2). Esimerkiksi maiden suurlähetystöjä ei ole siirretty Tel Avivista Jerusalemiin. Itä-Jerusalemin vanhassa kaupungissa sijaitsee muslimeille kolmanneksi pyhin paikka, Al-Aqsan moskeija. Israelin valtio on rakentanut Israelin ja Länsirannan väliin muurin. Kansainvälinen tuomioistuin totesi muurin reitin laittomaksi, koska 90 prosenttia siitä kulkee Länsirannan, ei Israelin puolella (3). Muuri ja lupajärjestelmä rajoittavat olennaisesti palestiinalaisten pääsyä Jerusalemiin, fyysisesti eristäen kaupungin muista palestiinalaisalueista. Miehittävällä valtiolla (Israelilla) on kansainvälisen lain mukaan velvollisuus taata miehitettyjen vapaus harjoittaa uskontoaan (4).
Syyskuussa Betlehemin tiimiä työllistivät erityisesti Ramadan-perjantait, jolloin muslimit haluavat päästä rukoilemaan Al-Aqsan moskeijaan Jerusalemiin. Israelin armeija oli varautunut ruuhkiin rakentamalla barrikadit tarkastusaseman eteen. Ilman erikoislupaa Jerusalemin puolelle pääsivät vain naimisissa olevat yli 50-vuotiaat miehet ja yli 45-vuotiaat naiset. Erikoisluvilla Jerusalemin puolelle pääsivät hieman nuoremmat, mutta varmaa on se, ettei Israelin puolelle päässyt Ramadanperjantaina millään luvalla alle kolmikymppisenä. Kun saavuimme paikalle kuudelta aamulla paikalla oli jo satoja ihmisiä jonottamassa. Armeija oli näyttävästi paikalla panssariajoneuvojen ja tarkka-ampujien kera. Naiset ympäröivät minut jatkuvasti. Moni toivoi, että olisin voinut auttaa heidät Jerusalemin puolelle. Monella oli kuukausi tai pari 45-vuotissyntymäpäiviin.
Vaarallista tilanteessa oli erityisesti ihmismassojen paine, kun kaikki pyrkivät kohti tarkastuspistettä. Vanhuksille tai lääkärihoidon tarpeessa oleville omaa porttia ei ollut. Kun pyysin apua sotilailta vanhusten auttamiseksi, he nauroivat päin naamaa. Onnistuin auttamaan yhden vanhan naisen ryysiksen läpi suojaamalla häntä kehollani. Joskus pituudesta on hyötyä.
Vaikka Jerusalem on vain kymmenen kilometrin päässä Betlehemistä, eivät monet täällä asuvat ole päässeet sinne vuosiin. Lupia Israelin puolelle menemiseen jaetaan usein työperustein tai uskonnollisin perustein. Betlehemin tarkastusasema, Gilo checkpoint, muistuttaa etäisesti lentokenttäterminaalia. Kaikki eteni todella hitaasti läpi aamun. Metallinpaljastimilla sotilaat lauloivat arabiaksi halventavia lauluja. Henkilöpapereiden tarkastus taas takkuili, koska välillä partioivat sotilaat ja poliisit jäivät juttelemaan papereita tarkastaneiden sotilaiden kanssa.
Lokakuussa vietetään useita juutalaisia juhlapyhiä. Niiden aikana tarkastusasemat (checkpoint) on usein suljettu palestiinalaisilta. Juutalaisten suurin juhlapyhä Jom Kippur sulki tämän lisäksi osan teistä myös Israelin puolella. Oli omituista kävellä Jom Kippurin aattona Länsi-Jerusalemissa, jossa vastaan tuli lähinnä kissoja.
Terveisin,
Niina Karling
Lähteet:
(1) Basic Law: Jerusalem, Capital of Israel
(2) YK:n turvallisuusneuvoston päätös 478, 1980
(3) Kansainvälisen tuomioistuimen päätös muurista, YK:n raportti muurista 2008
(4)Uskonnonvapautta koskeva kansainvälinen laki miehitetyillä alueilla
EAPPI-vapaaehtoisten esittämät mielipiteet ovat henkilökohtaisia eivätkä välttämättä edusta EAPPI-koalition (Kirkon Ulkomaanapu, Ortodoksisen kirkon ulkomaanapu Ortaid ja NNKY-liitto ry.) kantaa.
Ei kommentteja "Matka Jerusalemiin Ramadanin aikaan"