EAPPI
Ekumeeninen kumppanuusohjelma
palestiinalaisalueilla ja Israelissa
Tämä on jo kuudes matkani Palestiinaan. Aikaisemmin työskentelin Betlehemissä mediakouluttajana Turun Diakonia-ammattikorkeakoulun ja Betlehemin yliopiston välisessä projektissa. Siitä lähtien Palestiina ja palestiinalaiset ystäväni ovat olleet rakas osa elämääni.
Länsirannan eteläosa oli minulle jo entuudestaan tuttua seutua, mutta sijoituspaikastani Tulkaremista en tiennyt oikeastaan mitään ennen tänne tuloa. Tulkarem sijaitsee Länsirannan luoteisosassa, noin 15 kilometriä Israelin rantakaupunki Netanjasta. Vielä 1990-luvulla Tulkaremissa asuvilla palestiinalaisilla oli mahdollisuus tehdä viikonloppureissuja Välimeren rannalle, tänä päivänä se on mahdotonta Israelin rakentaman muurin vuoksi.
Muuri sulkee kaupungin asukkaat täydelliseen ghettoon ja alueen taloudellinen tilanne on mennyt vuosi vuodelta huonompaan suuntaan. Israelin puolelta katsottuna Tulkaremia ympäröivä muuri näyttää vain 40 cm korkealta ja muurin eteen on rakennettu upeat kukkaistutukset. Tämä kaikki on tehty sen vuoksi, että israelilaiset eivät tajuaisi tilanteen vakavuutta tai sitä, että aivan heidän kulmillaan on arabikaupunki, jossa asuu 50 000 palestiinalaista.
Tulkaremista katsottuna Israel näyttää vauraalta jenkkilältä isoine moottoriteineen ja Netanjan kaupungin valoineen. Tulkaremissa asuvan palestiinalaisen ystäväni omistamalta maalta, korkean kukkulan päältä, voi nähdä kimaltelevan Välimeren.
Tulkarem on erittäin konservatiivinen kaupunki, jossa asuu tällä hetkellä vain kaksi kristittyä perhettä. Muslimiväestö on ajanut kristityt perheet erittäin ahtaalle ja paikallinen kirkko tuhopoltettiin Muhammed-pilapiirroskohun ollessa kiihkeimmillään. Tällä hetkellä kirkkoa restauroidaan ja se yritetään avata pääsiäiseksi.
Tulkaremissa on myös kaksi pakolaisleiriä, joiden asukkaat asuvat vaatimattomissa olosuhteissa aivan kaupungin keskustan kupeessa. Asukkaiden mukaan Israelin armeija tulee leiriin joka yö pidättämään etsittyjä miehiä. 2000-luvun alussa monet itsemurhaiskun Israeliin tehneet palestiinalaiset tulivat Tulkaremin, Nablusin ja Jeninin pakolaisleireistä ja sen vuoksi Israelin armeijan kontrolli on edelleen erittäin tiukkaa.
Tulkaremin EAPPI-tiimiin kuuluu neljä henkeä, minun lisäkseni sveitsiläinen Yvonne ja ruotsalaiset Pim ja Anders. Työnkuvamme on monipuolinen, mutta pääosin käymme check pointeilla havainnoimassa miten sotilaat käyttäytyvät palestiinalaisia kohtaan ja miten liikenne rajanylityspisteillä toimii. Pidämme myös englanninkielisiä keskusteluryhmiä pakolaisleirissä ja paikallisella yliopistolla, sekä käymme kerran viikossa orpokodissa leikkimässä lasten kanssa. Työhömme kuuluu myös paljon yhdessäoloa paikallisten kanssa.
Vaikeasta tilanteesta huolimatta ihmiset Tulkaremissa ovat uskomattoman ystävällisiä ja vieraanvaraisia. Omat murheet tuntuvat melko pieniltä, kun seuraa miehityksen keskellä elävien palestiinalaisten elämää.
Anna Palmén
(26.3.2007)
EAPPI-vapaaehtoisten esittämät mielipiteet ovat henkilökohtaisia eivätkä välttämättä edusta Kirkon Ulkomaanavun kantaa.
Ei kommentteja "Muuri sulkee Tulkaremin asukkaat ghettoon"