EAPPI
Ekumeeninen kumppanuusohjelma
palestiinalaisalueilla ja Israelissa
Betlehem-hotellin omistaja Elias al-Arja (kesk.) ja hotellin työntekijät Livanna al-Teet (vas.) ja Rawan al-Shaer valmistautuvat pääsiäisturistien tuloon.
Jeesuksen syntymäkaupunki Betlehem valmistautui vastaanottamaan pääsiäisen alla tuhansia turisteja. Betlehemin taloutta on varjostanut jo pidemmän aikaa Israelin rakentama muuri, joka on vähentänyt kaupungissa käyvien turistien määrää huomattavalla tavalla. Ennen toista intifadaa (palestiinalaisten kansannousua) Betlehem oli vilkas turistikaupunki, jonka asukkaista 65% sai elantonsa turismista. Tällä hetkellä Jeesuksen syntymäkirkon ulkopuolella olevat matkamuistomyymälät ovat ilman asiakkaita ja myyjät ilman päivittäistä tuloa.
Joulu ja pääsiäinen ovat kristinuskon suuria juhlia. Tällöin kristityt ympäri maailmaa tulevat Betlehemiin ja täyttävät kaupungin hotellit edes hetkeksi. Betlehem hotellia pyörittävä Elias al-Arja iloitsee, että turistit ovat löytäneet hänen hotelliinsa.
- Koko pääsiäisen ajan hotellimme on täynnä turisteja. Meillä on isoja ryhmiä Egyptistä, Serbiasta, Venäjältä, Kreikasta ja Intiasta. Useat Israelin arabit majoittuvat myös pääsiäisen aikaan hotellissamme. Tilanne on hieman parempi kuin viime vuonna ja turisteja on nyt enemmän.
Al-Arjan mukaan turistit eivät uskalla tulla Betlehemiin, koska kansainvälinen media raportoi vain väkivaltaisilta palestiinalaisalueilta.
- Betlehem ei ole sama asia kuin Gaza. Uutiset eivät näytä koskaan mitään hyvää Palestiinasta ja se on sääli. Betlehem on upea kaupunki ja täällä ei ole mitään pelättävää. Tärkeää olisi, että turistit uskaltaisivat yöpyä täällä ja näin ollen kaupunkiin syntyisi taas turismia. Nyt monet turisteista käyvät vain pikaisesti Betlehemissä ja menevät yöksi Jerusalemiin, Al-Arja manailee.
Pääsiäinen pyhitetään perheelle
Betlehemin pääsiäinen kokoaa myös kaikki alueen kristityt yhteen ja pääsiäistä vietetään koko perheen voimin. Betlehem hotellissa työskentelevälle Livanna al-Teetille pääsiäinen on tärkeä kristillinen juhla.
- Aloitamme kirkossa käymisen palmusunnuntaina ja sen jälkeen käymme siellä joka ilta pääsiäiseen asti. Kirkossa on ihana tunnelma ja päivittäiset messut poikkeavat toisistaan, mikä on kiehtovaa ja mielenkiintoista. Pääsiäislauantaina Jerusalemista tuleva valokulkue on upea ja sen seuraaminen kuuluu pääsiäiseeni.
Pääsiäissunnuntaina Livanna syö sukulaistensa kanssa pääsiäislounaan, johon kuuluu lammasta ja erilaisia salaatteja. Paastonajan jälkeen pöydät notkuvat erilaisia herkkuja ja perinteisiä palestiinalaisia ruokia. Ruokaa tärkeämpää Livannalle on kuitenkin pääsiäisen kristillinen merkitys.
- Jeesus kuoli meidän vuoksemme ja siksi pääsiäinen on minulle niin merkittävä ja pyhä juhla.
Anna Palmén
(20.4.2007)
EAPPI-vapaaehtoisten esittämät mielipiteet ovat henkilökohtaisia eivätkä välttämättä edusta Kirkon Ulkomaanavun kantaa.
Ei kommentteja "Pääsiäinen toi Betlehemiin kaivattuja turisteja"