EAPPI

Ekumeeninen kumppanuusohjelma
palestiinalaisalueilla ja Israelissa

 

Apartheidin toinen tuleminen?

19.12.2008 9.00 | Pauliina Mäkinen

Haaretz julkaisi 25.11.2008 uutisen, jossa YK:n yleiskokouksen puheenjohtaja Miguel d'Escoto Brockmann vertaa Israelin politiikkaa miehitetyillä palestiinalaisalueilla aiempien aikakausien apartheidiin Etelä-Afrikassa. D'Escoton mukaan on tärkeää, että YK käyttää termiä ''apartheid'' eikä pelkää kutsua Israelin toimintaa palestiinalaisalueilla siksi, mitä se todellisuudessa on. 

Apartheidin toisinnon oireet ovat näkyviä kahtia jakautuneessa Jerusalemissa. Itä-Jerusalemin bussiasemat ovat palestiinalaisia ja Länsirannan liikennettä varten, Länsi-Jerusalemin bussiaseman lentokentän turvatarkastusta muistuttava sisäänkäynti avautuu vain israelilaisille. Käytännöissä on Etelä-Afrikan apartheidiin nähden selkeä ero; kyse ei ole laista, vaan syvään juurtuneista tavoista. Israelissa asuvan ystäväni mukaan israelilainen ei ikinä menisi palestiinalaiseen bussiin. ''He pelkäävät liikaa'', sanoo hän.


Myös tieverkosto on jakautunut; Länsirannalla oli YK:n mukaan syyskuussa 2008 yli 200 palestiinalaisilta suljettua tiekilometriä. Israel sulkee teitä taatakseen esimerkiksi palestiinalaiskylien liepeille rakennettujen laittomien juutalaisten siirtokuntien turvallisuuden. Shufan kylätie luoteisella Länsirannalla tuhottiin paikallisten mukaan kymmenisen vuotta sitten. Tiellä ajaminen on kielletty palestiinalaisilta ja sen käyttöä on rajoitettu maaestein ja kivenjärkälein. Siirtokunnan asukkaat ja läheisen sotilastukikohdan henkilöstö ajavat kylätien tuhoamatonta osaa pitkin maantielle ja ulos Shufasta; palestiinalaisilta on tämäkin reitti suljettu. Kiertotielle tulee pituutta 25 kilometriä ja matka kylästä Tulkaremin kaupunkiin kestää nykyisin yli kaksinkertaisesti entiseen verrattuna. 



Israel kieltää, että palestiinalaisalueiden miehityksessä on kyse miehityksestä. Näin ollen se ei myöskään suostu noudattamaan kokonaisuudessaan neljättä Geneven sopimusta, joka määrää miehittäjävaltion velvollisuuksista ja vastuista. Miehityksen sijaan tilannetta perustellaan Israelin turvallisuuden takaamisella. Tähän Israel vetoaa niin apartheid-versionsa konkreettisimman tunnusmerkin betoniaidan kuin sen tarkastuspisteidenkin suhteen. Turvallisuuden nojalla Israel polkee avoimesti ihmisoikeuksia ja pitää yllä laitosta, joka kansainvälisen tietoisuuden alla eriarvoistaa yksilöitä.   

Apartheid-lakien ahtaalle ajama kansa turvautui Etelä-Afrikassa väkivaltaan, koska se näytti olevan ainoa tie ulos ahdingosta.  Samaa on tapahtunut palestiinalaisalueilla vuosikymmenien ajan. Palestiinalaisten ja israelilaisten taistelu on pelon, kontrollin ja väkivallan Bermuda. Pelko saa aikaan yhä lisääntyvän kontrollin tarpeen. Pelko tuo myös oikeutuksen tunteen ihmisoikeuksien loukkaamiseen. Tarkastuspisteellä jututtamani israelilaissotilas perusteli tehtäväänsä: ''Ellemme tekisi tätä, palestiinalaiset ahdistaisivat meidät mereen.''



Hulluuden markkinoilla kaikki selitykset ovat myytävänä.


Terveisin,

Pauliina Mäkinen
EAPPI-vapaaehtoinen/Tulkarem

EAPPI-vapaaehtoisten esittämät mielipiteet ovat henkilökohtaisia eivätkä välttämättä edusta EAPPI-koalition (Kirkon Ulkomaanapu, Ortodoksisen kirkon ulkomaanapu Ortaid ja NNKY-liitto ry.)näkemystä.

 

Lähteet:

Haaretz, 25.11.2008. Top UN official: Israel's policies are like apartheid of bygone era.

OCHA. Closure Update, Septembre 2008.

Rosen, Gunnar ja Parkkari, Juhani: Sodan lait. Käsikirja.

Ei kommentteja "Apartheidin toinen tuleminen?"

Kommentoi "Apartheidin toinen tuleminen?"

Antamaasi sähköpostiosoitetta ei julkaista sivustolla.

Anna osoite täydellisessä muodossa (esim. http://www.oma-osoite.com)

Tällä toimenpiteellä pyritään estämään lomakkeen käyttö roskapostitukseen.

 

Haluan saada tiedon uusista kommenteista antamaani sähköpostiosoitteeseen.