EAPPI

Ekumeeninen kumppanuusohjelma
palestiinalaisalueilla ja Israelissa

 

Vesipula Länsirannalla

18.9.2008 9.09 | Niina Karling

Istuin koneella asunnollamme Bethlehemissä kun ulkona alkoi paukkua. Kuulosti ampumiselta, mutta Ramadanin aikana ihmiset ampuvat ilotulitteita harva se päivä, joten en kiinnittänyt paukkeeseen kummempaa huomiota. Olisi ehkä pitänyt. Muutaman korttelin päässä oli käynnissä väkivaltainen mielenosoitus, joka päättyi yhden nuoren miehen vakavaan loukkaantumiseen. Pienempiä ruhjeita sai 15 mielenosoittajaa ja kahdeksan Palestiinan turvallisuusjoukkojen miestä.

Läheisen Aidan pakolaisleirin ihmiset olivat päättäneet osoittaa mieltään vesipulaa vastaan,kun palestiinalaishallinnon pääministeri Salam Fayyad vieraili Bethlehemissä. Rauhallisesti alkanut mielenosoitus muuttui väkivaltaiseksi Palestiinan turvallisuusjoukkojen hermostuttua ja alettua ampua. Seuraavana päivänä tapasin pakolaisleirissä järkyttynyttä väkeä. Kukaan ei ollut uskonut, että omat voisivat ampua kovilla.

Kuivuus on pahentanut vesipulaa Länsirannalla. Bethlehemissä ihmiset ovat kuvailleet tilannetta poikkeuksellisen pahaksi. Aidan leirillä on asukkaiden mukaan taloja, joihin juoksevaa vettä ei ole saatu kuukauteen. Leirin asukkaat hakevat vanhoilla ostoskärryillä vettä vedenjakelupisteestä. Kaikkiaan leirillä asuu noin 4500 ihmistä. Samaan aikaan Länsirannalla olevissa Israelin siirtokunnissa puutarhat kukoistavat. Israelilaisen ihmisoikeusjärjestö B'tselemin mukaan  Länsirannan siirtokuntalaiset käyttävät vettä  3.5 kertaa alueen palestiinalaisia enemmän.  Palestiinalaisten keskimääräinen vedenkäyttö jää vuorokaudessa reippaasti alle WHO:n suositusten. Länsirannan vesivarannoista Israel käyttää 80 prosenttia. Tämä kattaa neljänneksen Israelin vedentarpeesta.

Israel myy vettä Länsirannalle vuonna 1993 sovittujen kiintiöiden mukaisesti. Avustusjärjestöjen mukaan 15 vuotta sitten sovitut kiintiöt eivät kuitenkaan enää täytä kasvaneen palestiinalaisväestön tarpeita.

 

Lisätietoa aiheesta: http://www.maannews.net/en/index.php?opr=ShowDetails&ID=31847,

 http://www.un.org/unrwa/refugees/westbank/aida.html,

 http://news.bbc.co.uk/2/hi/middle_east/7483172.stm,

 http://english.pnn.ps/index.php?option=com_content&task=view&id=3490&Itemid=1

Lähteet:  Maan News, Applied Resech Institute-Jerusalem - Status of the Environment in the Occupied Palestinian Territory, hs.fi, BBC, Terveisin Niina Karling

EAPPI-vapaaehtoinen, syksy 2008

EAPPI-vapaaehtoisten esittämät mielipiteet ovat henkilökohtaisia eivätkä välttämättä
edusta EAPPI-koalition (Kirkon Ulkomaanapu, Ortodoksisen kirkon ulkomaanapu Ortaid ja NNKY-liitto ry. )näkemystä.

Ei kommentteja "Vesipula Länsirannalla"

Kommentoi "Vesipula Länsirannalla"

Antamaasi sähköpostiosoitetta ei julkaista sivustolla.

Anna osoite täydellisessä muodossa (esim. http://www.oma-osoite.com)

Tällä toimenpiteellä pyritään estämään lomakkeen käyttö roskapostitukseen.

 

Haluan saada tiedon uusista kommenteista antamaani sähköpostiosoitteeseen.