EAPPI

Ekumeeninen kumppanuusohjelma
palestiinalaisalueilla ja Israelissa

 

'Carried by the Wind', viesti muurin taakse

24.4.2007 9.26 | Marja Winter

Ennen vuonna 2000 alkanutta toista intifadaa (palestiinalaisten kansannousua) Raakelin haudan alue Betlehemissä oli yksi suurimpia turistikohteita ja sen vieressä kulki yksi vilkkaimmista teistä Jerusalemin ja Hebronin välillä.  Tänä päivänä aluetta ympäröi 12 metriä korkea, 1,3 kilometriä pitkä muuri, jonka avulla alue on liitetty Jerusalemiin. Muurin välittömässä läheisyydessä alueella elää 5000 ihmistä Aidan pakolaisleirissä sekä perheitä, joiden ikkunasta ainoa näkymä on muutaman metrin päässä seisova betonimuuri.  Alue on osa Israelin vuodesta 2002 rakennuttamaa, vielä keskeneräistä noin 700 kilometrin muuria, joka erottaa Länsirannan Israelista ja ottaa Israelin puolelle useita Israelin Länsirannalle rakentamia siirtokuntia. Samalla se erottaa israelilaiset ja palestiinalaiset, paikoittain myös entiset naapurit ja perheenjäsenet, yhä etäämmälle toisistaan.  Vain kivenheiton päässä toisistaan elävät palestiinalaiset ja israelilaiset eivät juuri kohtaa. Kummallakin puolen muuria kuulemme tarinoita pelosta ja epäilyksistä toisia kohtaan. Kertomukset ovat surullisia, sillä todellisuudessa toisten elämästä ei tiedetä ja kohtaaminen tapahtuu lähinnä tarkastuspisteiden ja välikohtauksien myötä. Nämä tosiasiat ovat vain pieni, valitettava osa heidän elämäänsä. Tämän ulkopuolelle jää monta inhimillistä tarinaa.

Arab Educational Institute on yksi palestiinalaisista kansalaisjärjestöistä, joka tarjoaa  voimia ikkunoita keskustelukanavia eri taustoista ja uskontokunnista lähtöisin oleville ihmisille. Vastaavanlaisella idealla toimii myös useita muita kansalaisjärjestöjä palestiinalaisalueella. Tapasin myös Israelilaisen yliopisto-opiskelijan, jonka ajatukset rauhasta perustuivat samaan ajatusmalliin: Kahden kansan välille tarvitaan yhteys, jotta pysyvämpää rauhaa voidaan saavuttaa. Tavallisten ihmisten on aika nostaa äänensä kuuluviin, sillä suurin osa sekä palestiinalaisista että israelilaisista haluavat konfliktin päätökseen. Lähemmäksi rauhaa päästäisiin siis ihmisten keskinäisten ymmärryksen avulla, sillä sekä palestiinalaiset että israelilaiset joutuvat jatkamaan elämäänsä sekä konfliktin alla että mahdollisen rauhansopimuksen jälkeen. Mikäli vuoropuhelua kansojen välillä sekä sisällä ei ole, on mahdotonta odottaa minkäänlaisten rauhansopimusten johtavan pysyvään rauhaan. Rauhaa tulisi siis rakentaa yhteiskunnan sisältä päin.

Todellisuus on kuitenkin toinen. Vuoropuhelu kahden kansan kesken on yhä vaikeampaa ja yhdenkin kansan sisällä haastavaa, sillä eristyksissä eläminen vie toivon ihmisiltä. Vieraillessamme eräässä Betlehemin läheisessä, Beit Fajjarin kylässä, kyläläisten viesti oli selvä: Ennen ihmiset jaksoivat uskoa ja taistella oikeuksiensa puolesta, nyt joudumme alistumaan siihen, että muurin valmistuttua jäämme eristyksiin muista ihmisistä sekä palveluista. Kummallakin puolella muuria on elämää, joka on vaikeutunut konfliktin myötä. Kummallakin puolella saattaisi vielä olla joitain toiveita rauhasta ja rakentavasta yhteistyöstä, mutta nämä toiveet eivät juuri pääse kohtaamaan.

Tänään auringonlaskun aikaan Raakelin haudan läheisyyteen talojen katoille on kokoontunut joukko ihmisiä kertomaan viestiä heidän elämästään muurin toisella puolella. Sotilaan tarkkaillessa vartiotornista, useat kymmenet ihmiset, mukaan lukien 50 lasta AIDA:n pakolaisleiriltä, laulavat, soittavat ja tanssivat sekä vilkuttavat muurin toiselle puolen. Tapahtuman nimi on Carried by the Wind - Tuuli kantaa viestin ihmisten elämästä muurin toiselle puolelle. Musiikki toimii välineenä tähän vuoropuheluun.

 

Lisätietoja järjestöistä: Arab Educational Institute (AEI) www.aeicenter.org, One Voice www.onevoicemovement.org

EAPPI-vapaaehtoisten esittämät mielipiteet ovat henkilökohtaisia eivätkä välttämättä edusta EAPPI-koalition (Kirkon Ulkomaanapu, Ortodoksisen kirkon ulkomaanapu Ortaid ja NNKY-liitto ry. )kantaa.

Ei kommentteja "'Carried by the Wind', viesti muurin taakse"

Kommentoi "'Carried by the Wind', viesti muurin taakse"

Antamaasi sähköpostiosoitetta ei julkaista sivustolla.

Anna osoite täydellisessä muodossa (esim. http://www.oma-osoite.com)

Tällä toimenpiteellä pyritään estämään lomakkeen käyttö roskapostitukseen.

 

Haluan saada tiedon uusista kommenteista antamaani sähköpostiosoitteeseen.