EAPPI

Ekumeeninen kumppanuusohjelma
palestiinalaisalueilla ja Israelissa

 

Tarkastuspiste 300, yksi monista

21.3.2008 9.32 | Marja Winter

Tänä aamuna kävellessämme tarkastuspisteelle, kohtasimme epätavallisen näyn. Vain muutama ihminen seisoi portilla kertoen meille, että loman vuoksi Betlehemistä Jerusalemiin johtava tarkastuspiste on suljettuna sunnuntai-iltaan saakka. Tarkistaessamme tiedon myöhemmin, meille selvisi, että Israel on sulkenut Länsirannan tarkastuspisteet ja tiukentanut turvakontrolleja pelätessään kostoiskua pian 40 päivää sitten tapetun Hezbollah- johtajan, Imad Mughniyahin, kuoleman vuoksi. Suruajan päättyessä iskujen todennäköisyyden katsotaan kasvavan. Tämän vuoksi kaikkien ihmisten kulku Länsirannalta estetään. Töihin pyrkivät, portilla käännytetyt ihmiset, eivät meidän tavoin enää ihmettele sitä, että osa normaalia elämää tehdään monimutkaiseksi. He eivät näytä kaipaavan selitystä meidän tavoin vaan palaavat takaisin koteihinsa. Israelin turvarajoituksiksi luonnehditut esteet ovat heille arkipäivää.

Normaalina aamuna 4.45, kiivetessämme jyrkkää mäkeä ylös kohti tarkastuspistettä, kuulemme minareetin rukouskutsun ohella äänekästä puheensorinaa ja pian kohtaamme useita satoja, joskus jopa tuhat ihmistä (pääasiassa työmiehiä) jonottamassa tarkastuspisteellä. Tunnelmaa on vaikea pukea sanoiksi. Ihmiset seisovat ja odottavat pimeässä pääsyä Jerusalemin puolelle töihin, tiiviisti pakkautuneena rauta-aidan sisällä (häkiksikin voisi luonnehtia), muurin vieressä. Työt useimmilla eivät toki ala aamu viideltä, mutta kulku tarkastuspisteen läpi voi kestää kaksikin tuntia. Tänä aikana jokainen läpikulkija tarkastetaan ainakin kolmella eri pisteellä.

tarkastuspiste numero 300

Betlehemin tarkastuspiste, tarkastuspiste numero 300 (Gilon tarkastuspiste toiselta nimeltään), avattiin marraskuussa 2005. Tämä tarkastuspiste on vain yksi palestiinalaisten kohtaamista esteistä Länsirannalla. Yhteensä noin 550 eri estettä, mukaan lukien tarkastuspisteet, tiesulut, - portit, maavallit rajoittavat paikallisten kulkua Länsirannalla. Kahden vuoden sisällä esteiden lukumäärä on kasvanut noin kahdella sadalla. Pienen Länsirannan alueella (noin 5000 km2) tämä tarkoittaa sitä, että kulku on hyvin rajoitettua. Ei myöskään riitä, että tarkastuspisteiden läpi kuljettaisiin, vaan usein paikallisten kulku alueelta toiselle (myös Länsirannan sisällä) estetään kokonaan, oli sitten kyseessä vierailu toisella alueella asuvan perheenjäsenen luokse, töihin pääsy tai sairauskohtaus, joka vaatisi kiireellistä pääsyä tarkastuspisteen läpi. Turvamääräykset palestiinalaisalueilla ovat kiristyneet toisen Intifadan jälkeen ja tarkastuspisteiden lisäksi Israelin pääosin palestiinalaisalueiden sisälle rakentama muuri vartiotorneineen sulkee paikalliset tietyille, tarkoin rajatuille alueille ja jatkuvan kontrollin alaiseksi.

tarkastuspiste numero 300

Viime viikkojen aikana olemme alkaneet ymmärtämään, ettei tarkastuspisteestä 300 kuulemamme Täällä kohtaatte kaikkea mahdollista; lause ollut liioittelua. Neljänä päivänä viikossa tarkastuspisteellä toimiessamme olemme olleet todistamassa kaikenlaisia tilanteita. Ensimmäisenä yllättää ihmispaljous, joka tarkastuspisteellä, tarkemmin kuvailtuna tarkastusterminaalissa, aamuisin vallitsee. Joka aamu noin 2000000 palestiinalaista kulkee pisteen läpi Jerusalemiin. Tietenkin vain ne hyvin harvat, joilla lupa kulkuun on. Ihmismassan läpi kulkeminen ensimmäiselle portille on jo haaste sinänsä, mutta on vasta alkua reitille terminaalista ulos Jerusalemin puolelle. Kun portit avataan, yleensä viiden jälkeen, ihmiset ryntäävät läpi ensimmäisestä pyöröovista, näyttävät lupalappunsa tarkastuskopissa istuvalle sotilaalle ja kulkevat odottamaan seuraavaan jonoon. Sisällä terminaalissa jono jakautuu kahtia (tai sitten muuttuu täydeksi kaaokseksi) ja ihmiset alkavat riisua vöitään ja kenkiään valmistautuessaan menemään sisään seuraavista pyöröovista metallinpaljastuksen läpi. Tämä osio muistuttaa lentokentän turvatarkastusta, mutta sen sijaan, että paikalla olisi henkilökuntaa selvittämässä sääntöjä, istuu pimeässä kopissa Israelin armeijan sotilas, joka koneiden piipatessa huutaa kovaääniseen ohjeita hepreaksi. Tämä lamauttaa kaikki jonossa seisojat, samoin kuin pihalla olijat, sillä tarkastushuudot kuuluvat läpi terminaalin. Mikäli yhteistyö ilman yhteistä kieltä ei suju, saattavat läpikulkijat joutua erilliseen huoneeseen tarkastukseen. Pyöröovet ennen ja jälkeen metallinpaljastimia pysyvät suljettuina, joten tarkkailijoiden on vaikea nähdä ja vielä vaikeampi on puuttua siihen, mitä sisäpuolella tapahtuu. Kaikesta tästä selvittyään jonotetaan vielä kopille, jossa tarkistetaan henkilöllisyystodistus, joka varmennetaan sormenjäljin. Tämän jälkeen tie on vapaa ja ihmiset pääsevät töihin rajatuksi ajaksi. Kunnes seuraavana aamuna reitti kuljetaan taas uudestaan.

On onnekasta, mikäli terminaalissa kulku onnistuu kuvauksen mukaan. Esteitä esteellä liikkumiseenkin on toki monia ja niiden tarkkailu ja niistä raportoiminen on yksi tärkeä tehtävämme. Tarkastuspisteellä sijaitsevat portit saattavat olla suljettuina, ihmisiä voidaan poistaa jonosta, heitä voidaan kuulustella ja uhkailla ja heidät voidaan myös selittämättä käskeä takaisin. Henkistä väkivaltaa ja nöyryytystä todistamme päivittäin. Jonojen yläpuolella kulkee reitti, jota kutsumme catwalkiksi, jossa yksityisen turvapalvelun vartijat kävelevät ja tarkkailevat ihmisiä sekä huutavat heille ohjeita terminaalissa toimimiseen. Tilanteista on mahdotonta neuvotella itseään ulos ja paineet kontrolloiduissa tilanteissa toimimisessa, (niin tarkastuspisteillä kuin muuallakin), purkautuvat tönimisenä ja avunpyyntöinä, mutta pahimmillaan epätoivo näkyy totaalisena pettymyksenä ja lamautumisena tilanteeseen, jossa ei uskota olevan mitään toivoa jäljellä. Meidänkin työllä ja raportoinnilla on vaikutusta vasta pidemmällä tähtäimellä, mutta läsnäolijana ja tilanteen tarkkailijana toivomme antavamme toivoa siitä, että paikallisten oloja seurataan, eikä heitä ole jätetty yksin muurien taakse. Tarkastuspisteiden valvonta on yksi EAPPI- tarkkailijoiden tärkeimmistä tehtävistä eri puolilla Länsirantaa.

Jokainen päivä tarkastuspisteellä on erilainen. Koemme ihmisten kiitollisuuden siitä, että olemme paikalla, mutta myös syytökset siitä, ettemme pysty auttamaan heitä. Useimmiten sotilaat suhtautuvat meihin neutraalisti. Kerran todistin tosin tilannetta, jossa ensimmäisen tarkastuskopin sotilas tylsistyessään laittoi musiikin soimaan ja yltyi laulamaan ja toivottamaan huomenia. Samaan aikaa metallinpaljastimien luona syötiin raakoja kananmunia, joiden kuljettamisen Israelin puolelle muistettiin olevan kiellettyä. Lähes aina seuraan kuitenkin vakavia tilanteita. Eräänä aamuna sattui terminaalin väenpaljoudessa onnettomuus ja yritimme saada apua ihmismassassa loukkaantuneelle miehelle. Yhteistyö turvamiesten kanssa ja ambulanssin saaminen terminaaliin vei melkein tunnin, oli hyvin epävarmaa ja monen avunpyynnön takana. En tiedä, oliko pahempaa seurata tilanteesta aiheutuneita fyysisiä vammoja vai henkistä nöyryytystä.

Lisätietoa:  http://www.ochaopt.org/?module=displaysection&section_id=143&static=0&format=html

EAPPI-vapaaehtoisten esittämät mielipiteet ovat henkilökohtaisia eivätkä välttämättä edusta EAPPI-koalition (Kirkon Ulkomaanapu, Ortodoksisen kirkon ulkomaanapu Ortaid ja NNKY-liitto ry. ) kantaa.

Ei kommentteja "Tarkastuspiste 300, yksi monista"

Kommentoi "Tarkastuspiste 300, yksi monista"

Antamaasi sähköpostiosoitetta ei julkaista sivustolla.

Anna osoite täydellisessä muodossa (esim. http://www.oma-osoite.com)

Tällä toimenpiteellä pyritään estämään lomakkeen käyttö roskapostitukseen.

 

Haluan saada tiedon uusista kommenteista antamaani sähköpostiosoitteeseen.