EAPPI
Ekumeeninen kumppanuusohjelma
palestiinalaisalueilla ja Israelissa
Yanoun on pieni noin 100 asukkaan palestiinalaiskylä noin 40 kilometriä Jerusalemista pohjoiseen.
Kylän asukkaat asuvat Ylä-Yanounissa kukkulan rinteillä ja Ala-Yanounissa laaksossa. Yanoun on hyvin kaunista seutua ja näkymä asuntomme pihalta alas laaksoon on kuin satukirjasta. Kylän asukkaat ovat maanviljelijöitä ja he elävät hyvin niukalla toimeentulolla. Kun ryhmämme tuli ensimmäisen kerran Yanouniin, kävimme tutustumassa kylän jokaiseen perheeseen ja meidät otettiin vastaan hyvin vieraanvaraisesti ja lämpimästi.
Hieman kauempana kukkuloiden takana, Yanounin kylän pohjoispuolella, sijaitsee Itamarin siirtokunta. Siirtokunta on rakentanut kylää ympäröiville kukkuloille vartioasemia valvomaan kylän elämää läpi vuorokauden. Näkemästäni satelliittikuvasta ja sen yhteydessä olevista karttatiedoista käy ilmi, että vartioasemat on rakennettu palestiinalaisten omistamille maille. Siirtokuntalaisten toiminta vaikeuttaa kylän elämää ja maanviljelyä monin tavoin. Esimerkiksi kyläläiset eivät voi kerätä rauhassa oliivisatoaan ympäröiviltä kukkuloilta eivätkä viljellä peltojaan. Siirtokuntalaiset yrittävät häätää heidät pois viljelmiltään ja näyttäytyvät kylässä säännöllisesti Israelin armeijan sotilaiden tukemana.Ylhäällä Nabi Noun -kukkulalla paimentaa lammaslaumaansa nuori Ahmed. Lampaat ovat perheen ainoa toimeentulo. Yksi tehtävistämme on pitää päivittäin yhteyttä Ahmediin puhelimitse tai käymällä hänen luonaan. Siirtokuntalaiset yrittävät armeijan tukemana häätää myös hänet laumoineen kukkulalta. Ahmedia on pahoinpidelty useita kertoja ja hänen henkilökorttinsa on tällä hetkellä takavarikoituna. Myös meidän kulkumme Ahmedin luo on hyvin rajattua, vain joko kapeaa tietä pitkin tai tien oikealla puolella olevien peltojen kautta. Tien vasemmalla puolella olevilla mailla siirtokuntalaiset ja armeija suorittavat ampumaharjoituksia. Muutama kuukausi sitten Ahmedin nuorempi veli vahingoittui pahoin sytyttäessään alueella nuotion vedenkeittoa varten. Nuotion alla ollut ammus räjähti ja vahingoitti hänen kasvojaan ja ylävartaloa. Hänen oikean kätensä toiminta ei ole palautunut ennalleen.
Yanounin kylä asukkaat pystyvät asumaan kylässään vain kansainvälisten tarkkailijoiden läsnäolon turvin. Siirtokuntalaisten hyökkäykset ja uhkailu aiheuttavat kylässä pelkoa ja eteenkin lapset tuntevat suurta ahdistusta. Kolmiohenkinen EAPPI -ryhmämme aloitti kolmenkuukauden oleskelun Yanounissa 18.12.2007. Ryhmässä on lisäkseni norjalainen Elisabeth Eide Olsen ja britti Christopher Dobbing. Tehtävämme kylässä on olla näkyvästi läsnä, yrittää läsnäolollamme vähentää siirtokuntalaisten ja kyläläisten välisiä konfliktitilanteita ja raportoida niistä. Käymme säännöllisesti kyläläisten luona vierailuilla vaihtamassa kuulumisia. Kukaan meistä kolmesta ei puhu vielä arabiaa, mutta jokaisesta talosta löytyy innokkaita opettajiamme.
Lisätietoja Yanounista: www.yanoun.org
Eija Forsvik
Viitteet:
(* Breaking the Law in the West Bank, One Violence Leads to Another: Israeli Settelement Building on Private Palestinian Properity, A Report of Peace Now Settelement Watch Project 2006
EAPPI-vapaaehtoisten esittämät mielipiteet ovat henkilökohtaisia eivätkä välttämättä edusta EAPPI-koalition (Kirkon Ulkomaanapu, Ortodoksisen kirkon ulkomaanapu Ortaid ja NNKY-liitto ry.)
Ei kommentteja "Tehtävä Yanounissa"