EAPPI

Ekumeeninen kumppanuusohjelma
palestiinalaisalueilla ja Israelissa

 

Checkpoint Watch

21.1.2008 10.21 | Eija Forsvik

Eräs osa työstämme on käydä viikoittain seuraamassa toimintaa Israelin armeijan valvomilla tarkastuspisteillä, joiden läpi palestiinalaisten on matkallaan kuljettava. Yanounin tiimimme käy säännöllisen epäsäännöllisesti Huwwaran ja Beit Furikin tarkastuspisteillä saadaksemme mahdollisimman monipuolisen kuvan niiden toimivuudesta. Tehtävämme on tarkkailla kuinka palestiinalaiset pääsevät kulkemaan tarkastuspisteen läpi ja kuinka heitä siellä kohdellaan. Raportoimme kaikesta näkemästämme sekä keräämistämme tilastoista viikoittain YK:n OCHA ja UNWRA järjestöille sekä Kansainvälisen Punaiselle Ristillle.

Lisäksi teemme Huwwaran tarkastuspisteellä yhteistyötä israelilaisen Machsom Watch -järjestön kanssa.
Pienen Beit Furikin suuret ongelmat

Beit Furikin tarkastuspiste sijaitsee Nablusin kaupungin länsipuolella, sen kautta voi kulkea ainoastaan Beit Furikin kylään. Palestiinalaista vain Beit Furinkin kyläläiset tai ne, joilla on erikoislupa pääsevät kylään. Kaikki ihmiset ja ajoneuvot, jotka tulevat tai lähtevät kylästä tarkastetaan. Beit Furikin tarkastuspisteen toiminnan tarkkailu vaatii meiltä paljon henkistä kestävyyttä. Sen kautta kulkee huomattavasti vähemmän ihmisiä kuin Huwwaran tarkastuspisteen kautta, mutta heitä kohdellaan tosi tylysti.

Erityisesti Beit Furikiin saapuvat ajoneuvot joutuvat odottamaan tarkastukseen pääsemistä pitkiäkin aikoja vaikka tarkastuspisteellä ei ole jonoa. Sotilaat tekevät työtään korostetun hitaasti ja käytös vaihtelee hyvin paljon. Mitään sääntöä, kuinka ajoneuvojen tutkinta suoritetaan, ei näytä olevan. Samoin se, missä kulloinkin saamme seisoa suorittamassa tarkkailutehtäväämme, vaihtelee hyvin paljon. Beit Furikissa kiinnitämme erityisesti huomiota ajoneuvojen tarkastamiseen. Kun sotilaat antavat luvan auto lähestyy tarkastuspistettä, kuljettaja sammuttaa moottorin ja nousee ulos autosta. Ensiksi hän nostaa puseronsa helmat ylös ja näyttää sotilaille olevansa aseeton, seuraavaksi hän lähestyy sotilaita pidellen henkilökorttiaan selvästi näkyvillä. Sotilaat ottavat henkilökortin ja kuljettajan on kumarruttava ruumiintarkastukseen molemmin käsin nojaten joko konepeltiin tai betoniporsaaseen, jalat harallaan. Sotilaat tutkivat kuljettajan metallinpaljastimella ja potkivat kengillään hieman nilkkoihin. Sen jälkeen auto joko tarkastetaan tai sitten ei. Jos auto tarkastetaan he kurkistelevat auton sisäpuolelle tai penkovat muutamia lavalla olevia lähimpiä säkkejä. Tämän jälkeen auto voi jatkaa matkaansa kylään.

Yritämme saada sotilaat toimimaan hieman nopeammin ja vähemmän aggressiivisesti yrittämällä keskustella heidän kanssaan. Tarvittaessa soitamme Humanitarian Hotline -numeroon, josta otetaan yhteyttä armeijan päälliköihin. Yritämme myös pitää tunteemme kurissa palestiinalaisten vuoksi. Joskus on kestämättömiä tilanteita, Elisabeth purskahti itkuun nähdessään vanhan palestiinalaismiehen väsyneen katseen nuoren sotilaan edessä. Itse koen vaikeimmiksi tilanteet, kun ihmiset kiittävät meitä siitä että olemme siellä paikanpäällä. Kiitos kun tulitte, kiitos kun näette!

Huwwara - jonotusta ja pidätyksiä

Huwwaran tarkastuspiste sijaitsee noin viisi kilometriä Nablusista etelään. Monet Nablusin yliopiston opiskelijat ja kaikki Nablusissa työskentelevät, eteläpuolella asuvat kulkevat sen läpi. Nablusista päin Huwwaran tarkastuspisteelle saapuville on viisi aidattua jonoa. Kolme ensimmäistä alle 50-votiaille miehille, seuraava, niin kutsuttu nopea linja miehille, joilla on erikoislupa ja kaikille naisille. Viides linja avataan naisille, jos neljäs linja alkaa olla hyvin täynnä. Huwwarassa tarkkailemme jonotusaikoja, laskemme läpikulkijoiden määriä ja seuraamme ihmisten kohtelua. Nuorilla miehillä jonotusaika tarkastuspisteellä on noin 45 minuuttia - 1,5 tuntia, naisilla muutamia minuutteja. Tarkastuksessa miehet joutuvat kulkemaan myös metallinpaljastimien läpi, riisumaan vyönsä ja kaikki metalliesineensä.

Huwwaran tarkastuspisteellä on myös erityinen kalterikoppi, jonne sotilaat vievät miehiä erikoistutkintaan. Yleensä heiltä otetaan henkilökortti tarkasteluun ja heitä pidetään siellä odottamassa muutamia tunteja. Kun huomaamme pidätetyt, pyrimme tiedustelemaan sotilailta kuinka kauan he ovat olleet pidätettynä ja minkä vuoksi. Jos sotilaat evät halua tai voi vastata kysymyksiimme, pyydämme saada puhua heidän kapteeninsa kanssa. Yleensä vaikuttaa siltä, että pidätetyt vapautetaan melko pian kun alamme kysellä heistä sotilailta ja näytämme, että olemme huomanneet heidät. Pidätetyt saavat henkilökorttinsa takasin ja pääsevät jatkamaan matkaansa. Eräänä päivänä syy kolmen miehen pidätykseen oli, että he olivat ajaneet tiellä jolla heillä ei ollut lupa ajaa. He olivat olleet pidätettynä yli kolme tuntia kun tulimme paikalle. Kun heidät päästettiin jatkamaan matkaa, he kaikki tulivat luoksemme kiittämään.

Yleisin kysymys meille täällä on: Kiif halek? Kuinka voit? Ja eniten sanottu sana: Sukran! Kiitos!

Kiitos koskettaa ja satuttaa toisinaan näissä olosuhteissa kovasti.

Eija Forsvik

EAPPI-vapaaehtoisten esittämät mielipiteet ovat henkilökohtaisia eivätkä välttämättä edusta EAPPI-koalition (Kirkon Ulkomaanapu, Ortodoksisen kirkon ulkomaanapu Ortaid ja NNKY-liitto ry. ) 

  • OCHA Office for the Coordination of Humanitarian Affairs (www.ochaopt.org/)

  • UNWRAUnited Nations Reliefs and Works Agency (www.un.org/unrwa/)

  • ICRC International Committee of the Red Cross (www.icrc.org/)

  • Machsom watch (www.machsomwatch.org/en)

  • 21.1.2008

    Ei kommentteja "Checkpoint Watch"

    Kommentoi "Checkpoint Watch"

    Antamaasi sähköpostiosoitetta ei julkaista sivustolla.

    Anna osoite täydellisessä muodossa (esim. http://www.oma-osoite.com)

    Tällä toimenpiteellä pyritään estämään lomakkeen käyttö roskapostitukseen.

     

    Haluan saada tiedon uusista kommenteista antamaani sähköpostiosoitteeseen.