EAPPI

Ekumeeninen kumppanuusohjelma
palestiinalaisalueilla ja Israelissa

 

Koulumatkalla Hebronissa

13.3.2007 10.51 | Ossi Rajala

Päätehtäväni Hebronissa on saattaa pieniä lapsia Cordoban kouluun, joka sijaitsee kahden pienen juutalaissiirtokunnan lähellä. Palestiinalaiset lapset tarvitsevat ulkomaalaisia saattajia koulumatkalleen, koska lähellä asuvat siirtokuntalaiset ovat ahdistelleet heitä. Siirtokuntalaiset ovat muun muassa kivittäneet Cordoban koulua lasten yrittäessä opiskella siellä.

Hebronissa on tällä hetkellä kuusi erikokoista siirtokuntaa, joita suojelevat Israelin armeijan yksiköt. Miehitysvallan ollessa näkyvästi läsnä yli 150 000 asukkaan palestiinalaiskaupungissa väkivaltaisia yhteenottoja syntyy väistämättä. Väkivalta ja siitä aiheutuneet kuolemantapaukset ja loukkaantumiset ovat saaneet aikaan koston kierteen, jolle ei ole näkymässä loppua.

Turvattomasta tilanteesta kärsivät etenkin lapset. Aina läsnä olevat viha ja pelko ovat jättäneet jälkensä etenkin siirtokuntien lähellä asuviin palestiinalaisiin. Sotilaiden suorittamat öiset kotiratsiat ja siirtokuntalaisten väkivaltainen häiriköinti ovat olleet viime vuosina arkipäivää Hebronin levottomilla alueilla.

Jatkuvasti kovan paineen alla eläminen on aiheuttanut monille palestiinalaisille mielenterveysongelmia. Esimerkiksi nuoret pojat käyttäytyvät paljon tavallista aggressiivisemmin levottoman tilanteen takia.

Katsellessani pieniä koululaisia heidän matkallaan kohti Cordoban koulua mietin, mikä näitä lapsia odottaa tulevaisuudessa? En voi uskoa, että rauhaa olisi tulossa Palestiinaan lähivuosina, ellei todellista ihmettä tapahdu. Tiekartaksi kutsuttu rauhansuunnitelma on käytännössä jo kuollut, koska elinvoimaista palestiinalaisvaltiota on mahdotonta muodostaa Gazan kaistalle ja Länsirannalle, jossa on Israelin siirtokuntia.

Niin kauan kuin todellisia yrityksiä rauhan eteen ei tehdä, sekä palestiinalaiset että israelilaiset lapset kulkevat kouluihinsa pelon ja vihan ilmapiirissä.

Ossi Rajala
(13.3.2007)

EAPPI-vapaaehtoisten esittämät mielipiteet ovat henkilökohtaisia eivätkä välttämättä edusta Kirkon Ulkomaanavun kantaa.

Ei kommentteja "Koulumatkalla Hebronissa"

Kommentoi "Koulumatkalla Hebronissa"

Antamaasi sähköpostiosoitetta ei julkaista sivustolla.

Anna osoite täydellisessä muodossa (esim. http://www.oma-osoite.com)

Tällä toimenpiteellä pyritään estämään lomakkeen käyttö roskapostitukseen.

 

Haluan saada tiedon uusista kommenteista antamaani sähköpostiosoitteeseen.