EAPPI
Ekumeeninen kumppanuusohjelma
palestiinalaisalueilla ja Israelissa
Kirjoitus on julkaistu NNKY-liiton Näky-lehdessä 5/2007.
Palestiinalaiset tuntevat miehityksen joka päivä nahoissaan. Pahimmat seuraukset kokevat ne, jotka asuvat Israelin sotilaskohteiden tai siirtokuntien lähellä. Ahdistava, vuosia jatkunut tilanne aiheuttaa ihmisille esimerkiksi mielenterveysongelmia sekä päivittäistä pelkoa.
Marwa Nazer on 13 vuotta vanha palestiinalainen tyttö, joka pelkää kulkea joka päivä kouluun. Marwa asuu aivan koulunsa vieressä, joten hänellä on vain noin sadan metrin mittainen koulumatka.
Tämä sadan metrin kävelyreitti Cordoban kouluun on kuitenkin yksi ikävimmistä ja vaarallisimmista kulkureiteistä, mitä Hebronissa on. Marwan kodin ja Cordoban koulun naapurissa sijaitsee Beit Hadassan siirtokunta, jossa asuu erittäin radikaaleja ja aggressiivisia juutalaissiirtokuntalaisia.
- Viime vuonna siirtokuntalaiset murtautuivat kotiimme ja huusivat tappavansa meidät, jos emme muuta pois, Marwa Nazer kertoo.
Siirtokuntalaiset ovat vuosien ajan pitäneet Tel Rumeidan kaupunginosassa asuneita palestiinalaisia pelon vallassa hyökkäämällä heidän ja heidän kotiensa kimppuun.
Myös Cordoban koulu on saanut osansa hyökkäyksistä.
- Siirtokuntalaiset ovat yrittäneet polttaa koulun. He ovat heitelleet kivillä opettajia, oppilaita sekä koulurakennusta. He ovat lyöneet ja potkineet lapsia heidän koulumatkallaan, Cordoban koulun johtaja Reem Sarif kertoo.
Siirtokuntalaiset käyttäytyvät väkivaltaisesti, koska heidän ideologiansa mukaan koko Hebronin kaupunki kuuluu juutalaisille ja näin ollen heillä on omasta mielestään oikeus yrittää ajaa palestiinalaiset ulos kodeistaan.
- Hebron on ollut maailman ensimmäinen juutalainen kaupunki ja niin sen on oltava tänäkin päivänä. Jumala on luvannut meille tämän maan, siirtokuntalaisten nettisivuilla julistetaan.
Muutamia palestiinalaisia perheitä on yritetty ostaa ulos kodeistaan isolla kasalla dollareita, mutta sukupolvien ajan samoissa taloissa asuneet palestiinalaiset eivät ole lähteneet.
Kun raha ei tuota tulosta, siirtokuntalaiset yrittävät savustaa palestiinalaisia pois kodeistaan väkivaltaisella häiriköinnillä.
Vuosikausia jatkuneet levottomuudet palestiinalaisalueella ovat aiheuttaneet monelle ihmiselle vakavaa henkistä kärsimystä. Kovimmilla ovat ne ihmiset, jotka ovat nähneet ja kokeneet väkivaltaa omassa kotipiirissään.
- Ihmisillä, joita yritän auttaa, on todella huono olo. Toisen intifadan aiheuttamat henkiset haavat ovat nyt ongelmallisempia kuin koskaan, kertoo hebronilainen sosiaalityöntekijä Amani Abu Qader.
Abu Qader työskentelee Länsirannalla Hebronin kaupungissa Terre des hommes -järjestössä, joka tarjoaa psykologista apua kovassa henkisessä paineessa eläville ihmisille. Huomiota kiinnitetään erityisesti naisiin ja lapsiin.
- Lapsilla on oppimisvaikeuksia koulussa, he kastelevat yöllä sänkynsä ja varsinkin pojat käyttäytyvät aggressiivisesti. Vanhemmat puolestaan ovat hermostuneita ja pelkäävät erityisesti lastensa puolesta, Amani Abu Qader toteaa.
Terre des Hommesin sosiaalityöntekijät tekevät kotikäyntejä joka viikko ja yrittävät auttaa ihmisiä kuuntelemalla ja neuvomalla. Apua tarvitsevia ihmisiä on Hebronissa paljon, sillä kaupunki on kärsinyt pitkään väkivallasta.
- Lisäksi henkisiä ongelmia on monenlaisia. Yleensä pelot ja traumat liittyvät tavalla tai toisella yleiseen turvattomuuteen. Lisäksi paha työttömyys ja sitä seuraava köyhyys ajavat perheitä entistä ahtaammalle, Abu Qader selvittää.
Hebron on konservatiivinen muslimikaupunki, joten kaupoissa ei myydä lainkaan esimerkiksi alkoholia.
Viina ja kovat huumeet liikkuvat kuitenkin Hebronin kaduilla, sillä masennus ja ahdistus ajavat ihmiset käyttämään päihteitä. Huumeita käyttävät myös lapset.
- Jopa jotkut 12 -vuotiaat lapset käyttävät ja myyvät huumeita Hebronissa. Kaduilla myydään kannabiksen lisäksi myös heroiinia ja muita todella kovia huumeita, Abu Qader tuskailee.
Köyhyys on lisännyt myös rikollisuutta Hebronissa. Erityisesti autovarkaudet ovat lisääntyneet huomattavasti. Varkaille tosin kelpaa kaikki, mistä he uskovat saavansa edes vähän rahaa.
Ossi Rajala
Kirjoittaja on toimittaja, joka työskenteli Kirkon ulkomaanavun EAPPI-vapaaehtoisena Länsirannan Hebronissa keväällä 2007 ja on toiminut mediakouluttajana Bethlehemin yliopistossa.
EAPPI-vapaaehtoisten esittämät mielipiteet ovat henkilökohtaisia eivätkä välttämättä edusta Kirkon Ulkomaanavun kantaa.
Ei kommentteja "Israelin miehitys aiheuttaa vakavia ongelmia palestiinalaisalueella"