Hebronin vanha kaupunki tulee tutuksi

Viime viikkojen aikana Hebron ja Hebronin vanha kaupunki ovat tulleet tutuiksi minulle ja muille ryhmäläisillemme. Juutalaiset siirtokunnat, Ibrahimin moskeija ja siis suurin osa vanhasta kaupungista sijaitsevat Israelin hallussa olevalla H2-alueella, ja se näkyy myös katukuvassa. Siirryttäessä palestiinalaisten hallinnassa olevalta H1-alueelta H2-alueelle kadut muuttuvat autiommiksi, kaupat suljetuksi: elämä katoaa. Samalla katukuvaan tulevat mukaan Israelin armeijan sotilaat, juutalaiset siirtokunnat, tiesulut ja armeijan tarkastuspisteet.

Hebronin jakaminen palestiinalaisten halussa olevaan H1-alueeseen ja Israelin hallussa olevaan H2-alueeseen pohjautuu Oslo-prosessin neuvottelutuloksiin, erityisesti vuonna 1997 allekirjoitettuun Hebron-protokollaan, jonka perusteella Israel hallinnoi 20 prosenttia Hebronista, palestiinalaiset 80 prosenttia. Silti olemme kuluneina viikkoina tavanneet Israelin armeijan sotilaita partioimassa oman alueensa ulkopuolella, sopimuksen vastaisesti. 

Kauppiaat Hebronin vanhasta kaupungista kertoivat, että ennen toisen intifadan alkua ihmisiä tuli myös Israelin puolelta aina Tel Avivista asti ostoksille Hebronin vanhaan kaupunkiin. Israelilaisen ihmisoikeusjärjestö B’tselemin raportin mukaan toisen intifadan puhkeamisen jälkeen arviolta 2000-2500 kauppaa on joutunut sulkemaan ovensa vanhan kaupungin ja modernin Hebronin keskustan alueilla. Vain muutamat kauppiaat sinnittelevät edelleen olosuhteita vastaan vanhassa kaupungissa: vanha Hebronin sydän on nykyään vain varjo entisestään.

Vanhan kaupungin katukuva muuttuu jatkuvasti: koskaan ei voi olla varma, mitä seuraavaksi paikalle tullessaan kohtaa. Muutama viikko sitten vanhassa kaupungissa sattui Tel Romanon siirtokunnan edustalla olevalla tarkastuspisteellä ampumavälikohtaus, jossa kuoli palestiinalainen siviili ja kaksi israelilaista sotilasta loukkaantui. Armeijan vastaus välikohtaukseen oli kollektiivinen rangaistus: liikkumisen rajoittaminen. Vain muutama päivä myöhemmin armeijan tarkastuspisteen ohi suoraan vanhaan kaupunkiin johtava tie oli suljettu, ja kulkeminen onnistui ainoastaan pitempää kiertotietä käyttäen.

Seuraavana päivänä satuimme olemaan paikalla, kun myös tämä sivutie ”hitsattiin kiinni”,  suljettiin rautaovella, ja seuraava mahdollisuus oli käyttää sivutietä, joka mutkittelee vanhan kaupungin kapeita kujia pitkin. Nyt tarkastuspisteen ohi johtavan tien sulku on avattu jälleen liikenteelle, mutta samalla armeija on jättänyt suljetun rautaoven paikoilleen ja asettanut vanhan kaupungin  eri sisäänkäynneille viisi uutta rautaovea. Toistaiseksi nämä ovet ovat olleet auki, mutta niiden avulla valvotaan vanhan kaupungin liikennettä. Tilanteen kiristyessä ovet on aina mahdollista sulkea, ja silloin armeijan tarkastuspiste tulee jäämään lähes ainoaksi kulkumahdollisuudeksi vanhaan kaupunkiin.

Olemme ryhmänä kokeneet tärkeäksi olla jatkuvasti läsnä vanhassa kaupungissa ja työalueellamme Tel Rumeidassa, jos ei muuta niin päiväkävelyllä. Niin ihmiset tottuvat meihin, ja tunnistavat meidät työliiveistämme. Samalla elämme mukana vanhan kaupungin eri muutostilanteissa, välillä todistaen konkreettisesti, paikan päällä, esimerkiksi uuden esteen rakentamista. Toisinaan havaitsemme muutokset vasta jälkeenpäin.  Pääasia on, että huomaamme ja elämme muutokset: ”kävelemme samaa kiertotietä kuin paikalliset”.  Se kertoo paitsi siitä, että olemme oppineet tuntemaan ympäristömme, myös läsnäolosta. Turisti on paikalla vain kerran, me emme. 

EAPPI-vapaaehtoisten esittämät mielipiteet ovat henkilökohtaisia eivätkä välttämättä edusta EAPPI-koalition (Kirkon Ulkomaanapu, Ortodoksisen kirkon ulkomaanapu Ortaid ja NNKY-liitto ry. )kantaa.