Tulkarem
Pakolaisena Länsirannalla
Tiistaina 5. lokakuuta 2010 |"Me menetimme jakson elämästämme. Vasta nyt saamme elää teini-ikäämme", 22-vuotias Asma ja 31-vuotias Suhair kertovat. Molemmat ovat korkeakoulutettuja työssäkäyviä naisia, jotka asuvat Tulkaremin pakolaisleirissä. Väkivaltaisuuksien ja pelon takia he kokevat menettäneensä toisen intifadan eli kansannousun aikaiset vuodet elämästään.
Kuva 1. Tulkaremin pakolaisleirin sisäänkäynnin luona
Suhair pelkää yhä lentokoneiden ääntä. Hän sanoo syyksi Israelin armeijan käyttämät F-16-koneet, jotka pommittivat Länsirantaa intifadan aikana. Asma oli toisen kansannousun alkaessa 12- ja Suhair 21-vuotias. He eivät ole tyytyväisiä Länsirannan nykytilanteeseen, mutta nyt on hieman helpompaa kuin viisi vuotta kestäneen kansannousun aikoihin. "Voimme esimerkiksi matkustaa Nablusiin melko vapaasti. Intifadan aikana sinne oli hyvin vaikea päästä", Suhar kertoo. Hänen työpaikkansa sijaitsi Nablusissa. Työmatka oli kuljettava metsien läpi Israelin armeijan tarkastuspisteiden vuoksi. Hän ei voinut palata Nablusista kotiinsa Tulkaremiin kuukausiin Israelin armeijan asettamien rajoitusten takia.
Kuva 2. Suhair
Molempien naisten isovanhemmat asuivat nuoruutensa Um Khaledin alueella -siellä missä israelilainen Netanjan kaupunki on nykyään. Vuoden 1948 sodan takia he joutuivat pakenemaan kodeistaan vailla päämäärää ja päätyivät useamman mutkan kautta vuonna 1950 perustettuun Tulkaremin pakolaisleiriin. "Vanhat ihmiset haluavat edelleen mennä takaisin. Heillä on yhä avaimet taloihin, joista he joutuivat lähtemään vuosina 1948-1949", Asma kertoo. Hänen isoäitinsä pakeni kodistaan 19-vuotiaana ja kaipasi koko elämänsä takaisin Um Khalediin.
Vaikka Tulkaremin pakolaisleirissä on 18 000 asukasta, on kyseessä silti varsin tiivis yhteisö. Pakolaisleirissä elämisessä on jotain hyvääkin. "Olemme kuin yhtä suurta perhettä", Asma ja Suhair kertovat yhteen ääneen. Silti Asman mukaan nuoret haluavat pakolaisleireistä lähinnä vain pois. "Jonnekin, missä on paremmat elinolosuhteet", Suhair tarkentaa.
Pakolaisleirissä on ahdasta, huonot viemäriverkostot ja heikommat koulutusmahdollisuudet kuin muualla kaupungissa. Pakolaisten identiteettikään ei ole aivan selvä asia. "Olemme vieraita täällä", Suhair kertoo tuntemuksestaan elää pakolaisleirissä. "Toivon, että voisin päättää itse missä asun eikä minulla olisi pakolaisuuden tuomaa leimaa", hän sanoo.
Saara Luoma
EAPPI-vapaaehtoisten esittämät mielipiteet ovat henkilökohtaisia eivätkä välttämättä edusta lähettävän tahon (Kirkon Ulkomaanapu) mielipidettä.
Elämää ja vaikuttamismahdollisuuksia tarkastuspisteiden keskellä
Maanantaina 20. syyskuuta 2010 |
Keskiviikkoaamuna seison Taybe-nimisen tarkastuspisteen sisäänkäynnin luona. Ihmiset kulkevat metallikehikkojen muodostamien tunneleiden läpi päästäkseen Israelin puolelle. Seison ensimmäisten metallinpaljastimien kohdalla ja lasken ohi menevien miesten ja naisten määrän. EAPPI-tarkkailijat ovat ainoa taho Länsirannalla, joka kerää säännöllisesti tilastoja Israelin armeijan tarkastuspisteillä. Tiedot välitetään eteenpäin YK:lle, mutta pelkään silti lukujen katoavan kaiken tietotulvan joukkoon. Turhautuminen ottaa pikku hiljaa otteeseensa ja väsymys painaa, sillä olemme tarkastuspisteellä keskellä yötä. Ihmisten on tultava tarkastuspisteelle hyvin varhain, sillä myöhässä saapuvat jäävät ilman työmahdollisuuksia.
Yhtäkkiä eräs tarkastuspistettä lähestyvistä miehistä alkaa puhua minulle englanniksi vihaiseen sävyyn. Hän ei kuitenkaan ole vihainen minulle, vaan miehitykselle kotimaassaan. "Tiedätkö kuinka kauan tätä on jatkunut", hän kysyy ennemmin retorisesti kuin suoraan minulta. "Tunnetko Geneven sopimukset?", hän jatkaa, ja alkaa luetella kansainvälisen oikeuden kieltämiä toimia, joita Israelin armeija toteuttaa Länsirannalla. "Minä en voi muuttaa mitään, mutta sinä voit", mies lopettaa yksinpuhelunsa.
|
Ihmisten turhautuminen miehitystä kohtaan vain kasvaa, ja on meidän kaikkien etu saada se loppumaan. Kansainvälisen yhteisön painostuksen avulla se on mahdollista.
Tulkaremilainen Fayes on sitkeä maanviljelijä. Kun Israelin armeija vuonna 2002 alkoi rakentaa muuria tällä alueella, Fayes menetti lähes kaksi kolmasosaa omistamastaan maa-alasta. Osa maista jäi muurin alle ja osa sen toiselle puolen. Fayes ei kuitenkaan aio antaa periksi. Hän vaatii oikeutta maahansa, ja jatkaa viljelyä sillä osuudella, mikä hänellä on muurista huolimatta vielä käytössään.
YK:n humanitaarisen avun koordinaation mukaan Israelin rakentamasta muurista/aidasta 85 prosenttia jää Länsirannan sisäpuolelle sen valmistuttua.
Sen vuoksi noin 126 000 palestiinalaista joutuu asumaan paikassa, jota muuri/aita ympäröi kolmelta eri puolelta, ja noin 28 000 palestiinalaista paikassa, jota muuri/aita ympäröi kaikilta eri suunnilta.[1]
Miehityksen kaikista ikävyyksistä huolimatta Tulkaremissa osataan myös pitää hauskaa. Nyt Ramadanin aikaan nautitaan ajasta perheen parissa, ja iltaisin paaston rikkomisen jälkeen kadut ja kahvilat täyttyvät iloisista ihmisistä ja juhlatunnelmasta.
Kuvassa Megaland-huvipuisto, missä kävimme testaamassa pari laitetta.
EAPPI-vapaaehtoisten esittämät mielipiteet ovat henkilökohtaisia eivätkä välttämättä edusta lähettävän tahon (Kirkon Ulkomaanapu) mielipidettä.
([1] UN OCHA, West Bank Barrier Route Projections, July 2010.
<http://www.ochaopt.org/documents/ocha_opt_route_projection_july_2010.pdf>)
Työt jatkuvat Tulkaremissa
Maanantaina 20. syyskuuta 2010 |
Siinä on risti ja rauhankyyhky. Beigenvärisessä EAPPI-liivissäni nimittäin, joka minulla on aina ylläni kulkiessani Tulkaremin kaduilla ja vieraillessani läheisissä kylissä. Tämän liivin avulla ihmiset tunnistavat keitä minä ja kolme tiimikaveriani olemme ja ketä me edustamme.
EAPPI (Ecumenical Accompaniment Program in Palestine and Israel) on Kirkkojen maailmanneuvoston kanssakulkijaohjelma Israelissa ja Palestiinalaisalueilla. Vapaaehtoiset työskentelevät tiimeittäin kuudella eri paikkakunnalla: Jerusalemissa, Betlehemissä, Hebronissa, Tulkaremissa, Yanounissa ja Jayyousissa. Minun sijoituspaikakseni osui näistä Tulkarem, joka on noin 60 000 asukkaan palestiinalaiskaupunki aivan Länsirannan luoteisosassa. Vaikka Tulkarem on vain 15 kilometrin päässä mereltä, kaupungin asukkailla ei ole sinne pääsyä. Israelin armeijan rakennuttama muuri estää sen.
Muuri vaikeuttaa ihmisten elämää monella tapaa. Useiden paikallisten maanviljelijöiden maat ovat jääneet muurin "väärälle puolen", toisin sanoen Israelin puolelle. Muuri ei sijaitse täysin Israelin ja Länsirannan kansainvälisesti tunnustetulla rajalla, niin sanotulla Vihreällä linjalla. Sen sijaan muuri kulkee suurelta osin Länsirannan sisäpuolella. Päästäkseen viljelysmailleen tulkaremilaiset joutuvat anomaan kulkuluvan Israelin armeijalta ja kulkemaan määrättynä aikana armeijan avaamien maatalousporttien läpi.Yksi meidän tärkeimmistä tehtävistämme on olla aamuisin näillä porteilla. Seuraamme tapahtumia, juttelemme paikallisten kanssa ja kirjaamme ylös kuinka monta henkilöä, kulkuneuvoa ja eläintä porttien läpi kulkee ja missä ajassa. Mikäli portilla ilmenee ongelmia, yritämme vaikuttaa tapahtumien kulkuun ottamalla yhteyttä esimerkiksi Kansainvälisen Punaisen Ristin Komiteaan tai israelilaiseen Machsom Watchiin. Raportoimme vaikeuksista aina eteenpäin ja keräämämme tilastot menevät muun muassa YK:n toimielinten ja erityisjärjestöjen käyttöön.
Tähän mennessä olen viihtynyt Tulkaremissa erittäin hyvin. Lämpötila huitelee päivisin 30 asteen tietämissä, mikä tarkoittaa että lounasaikaan on mukavinta istua ulkona puutarhassamme; varjossa tietenkin. Monitorointitehtävämme maatalousporteilla ja muilla tarkastuspisteillä tapahtuu niin aikaisin aamulla, ettei kuumuus pääse yllättämään. Aamupäivisin ja iltaisin meillä on tapaamisia paikallisten kanssa tai järjestettyä ohjelmaa, kuten englanninkielisten keskustelupiirien vetämistä pakolaisleireissä ja läheisissä kylissä. Tulkaremissa ei ole meidän tiimin ja yhden Punaisen Ristin työntekijän lisäksi muita ulkomaalaisia, joten saamme nauttia yksin tulkaremilaisten häkellyttävästä vieraanvaraisuudesta. Aiemmat EAPPI-tiimit ja paikalliset yhteyshenkilömme ovat tehneet toimintaamme tunnetuksi, ja kaikesta päätellen edeltäjämme ovat tehneet hyvää työtä. Puhelimeni soi jatkuvasti, kun aiemmin EAPPI-vapaaehtoisten kanssa toimineet paikalliset haluavat innokkaasti tutustua uuteen tiimiin ja päästä näyttämään meille paikkoja. Tämä on edistänyt sopeutumistamme ja työtehtävien aloittamista huomattavasti.
Saara Luoma, Tulkarem
EAPPI-vapaaehtoisten esittämät mielipiteet ovat henkilökohtaisia eivätkä välttämättä edusta lähettävän tahon (Kirkon Ulkomaanapu) mielipidettä.
Apartheidin toinen tuleminen?
Perjantaina 19. joulukuuta 2008 |Haaretz julkaisi 25.11.2008 uutisen, jossa YK:n yleiskokouksen puheenjohtaja Miguel d'Escoto Brockmann vertaa Israelin politiikkaa miehitetyillä palestiinalaisalueilla aiempien aikakausien apartheidiin Etelä-Afrikassa. D'Escoton mukaan on tärkeää, että YK käyttää termiä ''apartheid'' eikä pelkää kutsua Israelin toimintaa palestiinalaisalueilla siksi, mitä se todellisuudessa on.
Apartheidin toisinnon oireet ovat näkyviä kahtia jakautuneessa Jerusalemissa. Itä-Jerusalemin bussiasemat ovat palestiinalaisia ja Länsirannan liikennettä varten, Länsi-Jerusalemin bussiaseman lentokentän turvatarkastusta muistuttava sisäänkäynti avautuu vain israelilaisille. Käytännöissä on Etelä-Afrikan apartheidiin nähden selkeä ero; kyse ei ole laista, vaan syvään juurtuneista tavoista. Israelissa asuvan ystäväni mukaan israelilainen ei ikinä menisi palestiinalaiseen bussiin. ''He pelkäävät liikaa'', sanoo hän.
Myös tieverkosto on jakautunut; Länsirannalla oli YK:n mukaan syyskuussa 2008 yli 200 palestiinalaisilta suljettua tiekilometriä. Israel sulkee teitä taatakseen esimerkiksi palestiinalaiskylien liepeille rakennettujen laittomien juutalaisten siirtokuntien turvallisuuden. Shufan kylätie luoteisella Länsirannalla tuhottiin paikallisten mukaan kymmenisen vuotta sitten. Tiellä ajaminen on kielletty palestiinalaisilta ja sen käyttöä on rajoitettu maaestein ja kivenjärkälein. Siirtokunnan asukkaat ja läheisen sotilastukikohdan henkilöstö ajavat kylätien tuhoamatonta osaa pitkin maantielle ja ulos Shufasta; palestiinalaisilta on tämäkin reitti suljettu. Kiertotielle tulee pituutta 25 kilometriä ja matka kylästä Tulkaremin kaupunkiin kestää nykyisin yli kaksinkertaisesti entiseen verrattuna.
Israel kieltää, että palestiinalaisalueiden miehityksessä on kyse miehityksestä. Näin ollen se ei myöskään suostu noudattamaan kokonaisuudessaan neljättä Geneven sopimusta, joka määrää miehittäjävaltion velvollisuuksista ja vastuista. Miehityksen sijaan tilannetta perustellaan Israelin turvallisuuden takaamisella. Tähän Israel vetoaa niin apartheid-versionsa konkreettisimman tunnusmerkin betoniaidan kuin sen tarkastuspisteidenkin suhteen. Turvallisuuden nojalla Israel polkee avoimesti ihmisoikeuksia ja pitää yllä laitosta, joka kansainvälisen tietoisuuden alla eriarvoistaa yksilöitä.
Apartheid-lakien ahtaalle ajama kansa turvautui Etelä-Afrikassa väkivaltaan, koska se näytti olevan ainoa tie ulos ahdingosta. Samaa on tapahtunut palestiinalaisalueilla vuosikymmenien ajan. Palestiinalaisten ja israelilaisten taistelu on pelon, kontrollin ja väkivallan Bermuda. Pelko saa aikaan yhä lisääntyvän kontrollin tarpeen. Pelko tuo myös oikeutuksen tunteen ihmisoikeuksien loukkaamiseen. Tarkastuspisteellä jututtamani israelilaissotilas perusteli tehtäväänsä: ''Ellemme tekisi tätä, palestiinalaiset ahdistaisivat meidät mereen.''
Hulluuden markkinoilla kaikki selitykset ovat myytävänä.
Terveisin,
Pauliina Mäkinen
EAPPI-vapaaehtoinen/Tulkarem
EAPPI-vapaaehtoisten esittämät mielipiteet ovat henkilökohtaisia eivätkä välttämättä edusta EAPPI-koalition (Kirkon Ulkomaanapu, Ortodoksisen kirkon ulkomaanapu Ortaid ja NNKY-liitto ry.)näkemystä.
Lähteet:
Haaretz, 25.11.2008. Top UN official: Israel's policies are like apartheid of bygone era.
OCHA. Closure Update, Septembre 2008.
Rosen, Gunnar ja Parkkari, Juhani: Sodan lait. Käsikirja.
Jaettu jakamaton maa
Torstaina 27. marraskuuta 2008 |Länsirannalla on yhteensä yli 90 Israelin ylläpitämää tarkastuspistettä. Tarkastuspisteet on sijoitettu kaupunkien välisille tieosuuksille sekä Israelin ja miehitettyjen palestiinalaisalueiden raja-alueille. Pisteiden alkuperäinen ja väliaikainen tarkoitus oli vähentää lisääntyneiden itsemurhapommitusten määrää toisen intifadan (palestiinalaisten vuonna 2000 alkanut kansannousu) jälkeen. Silti pisteiden määrää lisätään jatkuvasti edelleen. Pisteiden läpi kulkevien palestiinalaisten henkilöllisyyspaperit, kulkuluvat, laukut, tavarat ja toisinaan myös vaatteet, tarkastetaan. 16-35-vuotiaiden miesten pitää kulkea metallinpaljastimen läpi. Tämä kestää, pisteestä ja ruuhkasta riippuen, muutamasta minuutista useisiin tunteihin.
Kuvassa: Palestiinalaiset odottavat, kun heidät tarkastetaan yksi kerrallaan. Yksi israelilainen sotilas tarkastaa ja kaksi suojaavat sivuilla.
Elämisen kokonaisvaltaisen vaikeuttamisen, ajanhukan ja palestiinalaisiin kohdistuvan nöyryytyksen lisäksi tarkastuspisteet ovat kansainvälisen humanitaarisen oikeuden mukaan laittomia. Miehittäjävaltio ei saa neljännen Geneven sopimuksen mukaan rakentaa pysyviä rakennelmia miehittämälleen maalle. Osa pisteistä on kuitenkin valtavia terminaaleja. Tarkastuspisteet myös rikkovat ihmisoikeuksien yleismaailmallisen julistuksen artiklaa, jonka mukaan jokaisella on oikeus liikkua vapaasti.
Kuvassa: Terminaalia muistuttava tarkastuspiste Betlehemin lähellä.
Yksi tarkastuspisteistä, Beit Iba, sijaitsee Länsirannan luoteisosassa Tulkaremin ja Nablusin kaupunkien välillä. Viikko sitten torstaina seurasimme tiimimme kanssa tilannetta Beit Iballa. Syystä tai toisesta pidätetylle miehelle tehtiin ruumiintarkastusta. Miehen riisuessa takkiaan, sotilaat yhtäkkiä latasivat kiväärinsä ja osoittivat niillä huutaen pidätettyä miestä sekä muita tarkastukseen jonottavia palestiinalaisia. Ihmiset pakenivat katetusta tarkastuspisteestä niin nopeasti kuin se väkijoukossa oli mahdollista. Beit Iba tyhjennettiin ja epäilty mies pakotettiin riisuutumaan kahdesti tarkastuspisteen ulkopuolella. Tunnin epätietoisuuden ja odottelun jälkeen piste avattiin jälleen. Jonottaessamme tarkastukseen palataksemme kotiin, katselimme, miten pomminpurkurobotti tutki pidätetyn miehen vaatteita.
Myöhemmin kuulimme, että Beit Iba suljettiin turvallisuussyistä. Tätä tapahtuu usein. Israelin viranomaisten mukaan mies uhkasi puukottaa tarkastuspisteellä ollutta sotilasta, muutamien paikalla olleiden palestiinalaisten mukaan kyse oli vain Israelin armeijan järjestämästä harjoitustilanteesta. Me emme nähneet miehellä veistä, mutta näimme pelon sotilaiden kasvoilla kun he latasivat aseensa. Jakamaton maa tuottaa jaettuja todellisuuksia. Tarkastuspisteellä todellisuudet törmäävät.
Terveisin,
Pauliina Mäkinen
EAPPI-vapaaehtoinen/Tulkarem
EAPPI-vapaaehtoisten esittämät mielipiteet ovat henkilökohtaisia eivätkä välttämättä edusta EAPPI-koalition (Kirkon Ulkomaanapu, Ortodoksisen kirkon ulkomaanapu Ortaid ja NNKY-liitto ry.) kantaa
Lähteet:
Geneva conventions. A reference guide.
Office for the coordination for the humanitarian affairs. Occupied Palestinian Territory.
YK:n yleismaailmallinen ihmisoikeuksien julistus.
Elämää pakolaisleirissä
Lauantaina 10. toukokuuta 2008 |
Istun Mohammedin kanssa koripallokentän katsomossa. Muhammed asuu pakolaisleirissä, mutta on tullut yliopiston kampukselle ajankuluksi katsomaan, kun opiskelijat pelaavat koripalloa. Opiskelu on maksullista ja perheessä on kahdeksan lasta, joten Mohammedilla ei ole mahdollisuutta opiskeluun. Perheen koko on pakolaisleirin perheille tyypillinen. Tulkaremin kaupungin sisällä on pakolaisleiri, jossa on asukkaita noin 20 000 ja kaupungin kyljessä toinen leiri jossa asukkaita on noin 7 000.
Pakolaisleirissä käy myös ei-toivottuja vieraita. Erityisesti öisin Israelin armeijan joukot tulevat pakolaisleirin alueelle. Asukkaiden kertoman mukaan sotilaat ammuskelevat, tunkeutuvat ihmisten koteihin, tuhoavat koteja ja pidättävät ihmisiä öisin. Armeijan ajoneuvojen saapuessa leiriin asukkaat menevät nopeasti sisälle koteihinsa eivätkä liiku kadulla. Lapset pelkäävät sotilaiden öisiä tunkeutumisia leiriin erityisen paljon. On pelottavaa herätä ammuskeluun ja aistia vanhempien huolestuneisuus. Huolestuneisuuteen on syytä, sillä haavoittumiset ja kuolemantapaukset öisten tunkeutumisten aikana eivät ole harvinaisia.
Monet perheet kantavat huolta vankilassa olevista perheenjäsenistään. Eräs äiti näyttää kahden poikansa kuvaa, joista molemmat ovat vankilassa. Vierailu vankilassa omaisten luona on usein mahdotonta ja onnistuessaankin vaivalloinen ja nöyryyttävä kokemus. Äiti kertoo kuulleensa toisen pojistaan olevan vakavasti sairas ja ilman asianmukaista hoitoa Israelilaisessa vankilassa. Istun huolestuneen äidin vieressä ja kuuntelen häntä tulkin välityksellä. Teen muistiinpanot ja toimitan tiedot Kansainvälisen Punaisen Ristin toimistoon, jolla on Geneven sopimuksen mukaan pääsy vankiloihin. Punaisen Ristin työntekijä lupaa yrittää selvittää asiaa ja ottaa yhteyttä huolestuneeseen äitiin.
Jatkamme koripallopelin katselua Muhammedin kanssa. Kysyn häneltä, mikä olisi hänen viestinsä suomalaisille ihmisille. Hän vastaa: "uttakaa Palestiinalaisia. Auttakaa, että palestiinalaiset saisivat elää elämäänsä rauhassa"
Mikko Häkkinen
(10.5.2008)
EAPPI-vapaaehtoisten esittämät mielipiteet ovat henkilökohtaisia eivätkä välttämättä edusta EAPPI-koalition (Kirkon Ulkomaanapu, Ortodoksisen kirkon ulkomaanapu Ortaid ja NNKY-liitto ry.)
Opiskelijaelämää Tulkaremissa
Torstaina 17. huhtikuuta 2008 |
Kahvilakeskustelut opiskelijoiden kanssa ovat tärkeä osa Mikko Häkkisen työtä EAPPI-vapaaehtoisena.
Istuskelen opiskelijoiden kanssa Khadourin yliopiston kahvilassa. Opiskelijat ovat hyväntuulisia ja innoissaan saadessaan keskustella oikean ulkomaalaisen kanssa, monille kohtaaminen ulkomaalaisen kanssa on ensimmäinen. Länsirantaa miehittävän Israelin armeijan asettamat liikkumisrajoitukset ovat tiukkoja, eivätkä opiskelijat pääse matkustamaan vapaasti edes palestiinalaisalueen sisällä. Osa ei ole vieraillut koskaan Tulkaremin ulkopuolella, puhumattakaan vierailusta ulkomailla. Kiinnostus ulkomaalaisia ihmisiä ja vieraita kulttuureja kohtaan on kuitenkin voimakasta. Katsomme opiskelijoiden internetistä kännykköihinsä lataamia hauskoja videonpätkiä ja nauramme makeasti, huumori yhdistää.
Keskustelun siirtyessä Israelin miehityksen aiheuttamiin vaikeuksiin ilmeet vakavoituvat. Israelin armeijan sotilaat vangitsevat usein nuoria palestiinalaismiehiä kuulusteluja varten. Henkilöä voidaan pitää pidätettynä kuukausia pelkästään Israelin miehityksen vastaiseen toimintaan liittyvän epäilyksen perusteella. Pidätyksen syynä voi olla myös se, että tuntee jonkun henkilön, joka on osallistunut miehityksen vastaiseen toimintaan. Tällä hetkellä palestiinalaisia on vangittuna Israelin vankiloissa yli 11 000 henkilöä, osa vangeista on lapsia.Yksi opiskelijoista kertoo vapautuneensa vankilasta neljä kuukautta sitten. Hän näyttää käsivarttaan, jossa on sotilaiden palavalla tupakalla polttamia palovammoja. Ensimmäiset 65 vuorokautta vankilassa olivat olleet raskaimmat. Opiskelijaa oli pidetty eristyssellissä ja kuulusteltu päivittäin aamu seitsemästä puoleenyöhön saakka. Erityisen raskaana opiskelija oli kokenut sen, että sotilaat olivat uhanneet vahingoittaa hänen perheenjäseniään kotona, jollei hän antaisi tietoja. Hänellä ei oman kertomansa mukaan ollut kuitenkaan mitään kerrottavaa, eikä hän ollut osallistunut Israelin vastaiseen toimintaan. Parin ensimmäisen kuukauden jälkeen pahin oli ollut ohi. Loppuajan opiskelija oli viettänyt ahtaassa sellissä yhdentoista muun vangin kanssa. Ravinto oli ollut niukkaa ja juomavesi likaista, mutta elämä kuitenkin siedettävämpää kuin eristyksen ja kuulustelujakson aikana.
Jotkut opiskelijoista kertovat olevansa kotoisin läheisestä Nabluksen kaupungista. Kaupunkiin on matkaa vain 27 kilometriä, mutta matka opiskelupaikkakunnalle on vaivalloinen. Israelin armeijan asettamien tarkastuspisteiden vuoksi matkaan voi mennä useita tunteja. Tavallista on, että sotilaat nöyryyttävät opiskelijoita eri tavoin tarkastuspisteillään ja tekevät näin matkasta opiskelupaikkakunnalle tai takaisin kotiin epämiellyttävän ja pelottavan.
Toivo paremmasta tulevaisuudesta, perheen tuki ja ystävät antavat voimia opiskeluun. Iloa vaikeuksien keskellä voi löytyä pienistä asioista. Yksi opiskelijoista huomaa suuren keltasiipisen perhosen ja tuo sen varovasti pöytäämme. Ihastelemme perhosta. Opiskelija sanoo toivovansa, että saisi olla vapaa kuin perhonen.
Mikko Häkkinen
(17.4.2008)
EAPPI-vapaaehtoisten esittämät mielipiteet ovat henkilökohtaisia eivätkä välttämättä edusta EAPPI-koalition (Kirkon Ulkomaanapu, Ortodoksisen kirkon ulkomaanapu Ortaid ja NNKY-liitto ry.)
Perhe menetti kotinsa sotilasoperaatiossa
Lauantaina 22. maaliskuuta 2008 |
Tuhottu talo Länsirannalla.
Puhelimitse kylästä saamiemme ennakkotietojen mukaan Israelin armeija aikoo tuhota erään perheen kodin kylässä. Israelin armeijan suorittamat asuinrakennusten tuhoamiset ovat Länsirannan alueella tavallisia. Taustalla voi olla useita eri syitä. Pelkkä epäilys jonkun perheenjäsenen tai perheen tuttavan osallisuudesta miehitysvallan (Israelin) vastaiseen toimintaan riittää paikallisten ihmisten kertoman mukaan syyksi koko perheen kodin tuhoamiseen. Kodin tuhoaminen voidaan näin ollen ymmärtää kollektiiviseksi rangaistukseksi.
Lähestyessämme kylää vastaamme tulee autosaattue. Saattueen edessä ajaa Israelin armeijan sotilasajoneuvoja, niitä seuraa kaksi isoa puskutraktoria, lisää sotilasajoneuvoja ja viimeisenä ambulanssi. Kuljettajamme ajaa tien sivuun ja seuraamme, kun autosaattue ohittaa meidät. Jatkamme matkaamme kohti kylää, kunnes näemme edessämme tuhotun asuinrakennuksen. Talon etuseinä ja osa sivuseinistä on luhistunut. Paikalla, jossa talo ennen sijaitsi, on nyt kasa tiiltä ja murtunutta betonia. Keittiötarvikkeita ja muuta kodin irtaimistoa näkyy tiili- ja betonikasan keskellä. Tuhotun talon ympärille alkaa kerääntyä yhä enemmän kyläläisiä. Naapuritalossa asuvat sukulaiset ottavat nyt kodittomaksi jääneen perheen kotiinsa ja yrittävät parhaansa mukaan auttaa .
Haastattelemme tuhotussa talossa asuneen perheen äitiä. Hän kertoo nousseensa aamulla rukoilemaan, varhainen aamu on hyvä aika rukoilla, on rauhallista ja hiljaista. Kesken rukouksen hän kuulee voimakkaan kovaäänisistä kuuluvan äänen pihalta. Kovaäänisten kautta kehotetaan asukkaita poistumaan talosta välittömästi. Perheen äiti kiiruhtaa herättämään miehensä ja yhdessä lasten kanssa he menevät pihalle, jossa sotilaat aseineen ottavat heidät vastaan. Perheen isää kehotetaan riisuutumaan, hänelle laitetaan käsiraudat ja hänet viedään silmät sidottuina sotilasajoneuvoon.Pian käy ilmi, että armeijan toimenpiteet johtuvat miehestä, joka on vierailulla perheen luona. Armeija haluaa vangita vierailulla olevan miehen, mutta hän ei tule ulos talosta. Todennäköisesti tässä vaiheessa syntyy tulitaistelua taloon jääneen kylässä olleen miehen ja sotilaiden välille. Puskutraktorit tuhoavat talon ja sotilaat varmistavat vielä ampumalla, että mies on kuollut. Hänen ruumiinsa viedään tarkastettavaksi Tulkaremin sairaalaan ja tuodaan pian takaisin lähikylään, josta hän on kotoisin. Hautajaiset järjestetään muutaman tunnin kuluttua kuolemasta, koska sää on lämmin. Olemme paikalla seuraamassa hautajaiskulkuetta, johon osallistuu suuri joukko kyläläisiä.
Tuhotussa talossa asuneen perheen äiti kertoo haastattelun yhteydessä, että heidän perheensä on köyhä ja taloa on rakennettu vähitellen sitä myötä kun rahaa on saatu säästettyä. Rakentaminen on kestänyt yhteensä 20 vuotta. Nyt kahdenkymmenen vuoden työn tulos ja perheen koti on tuhottu.
Mikko Häkkinen
(22.3.2008)
EAPPI-vapaaehtoisten esittämät mielipiteet ovat henkilökohtaisia eivätkä välttämättä edusta EAPPI-koalition (Kirkon Ulkomaanapu, Ortodoksisen kirkon ulkomaanapu Ortaid ja NNKY-liitto ry.)
Vakavia vaikeuksia terveyspalvelujen saatavuudessa
Perjantaina 7. maaliskuuta 2008 |
Ambulanssi odottaa pääsyä tarkastuspisteen läpi.
Terveyspalvelut miehitetyn Länsirannan alueella ovat puutteelliset. Taloudellisen kriisin vuoksi sairaaloista puuttuu lääkkeitä, hoitotarvikkeita ja lääkintälaitteita. Olemassa olevien lääkintälaitteiden kunnossapito on vaikeaa. Keskeinen terveyspalveluiden saatavuutta heikentävä tekijä Länsirannan alueella on liikkumisvapauden rajoitukset. Israelin miehittämän Länsirannan alueella on yhteensä 67 sotilaiden ylläpitämää tarkastuspistettä, 85 liikkumista rajoittavaa porttia ja 70 tiesulkua. Yhteensä liikkumisvapautta rajoittavia erilaisia sulkuja Länsirannan alueella on YK:n tilastojen mukaan 563. Liikkumislupien saaminen on vaikeaa ja erityisesti alle 35-vuotiaiden miesten on vaikeaa saada lupia.
Erikoissairaanhoito on keskitetty Jerusalemin alueella oleviin kuuteen erikoissairaalaan. Päästäkseen erikoissairaanhoitoon, Länsirannan alueella asuvan palestiinalaisen on haettava erillinen lupa Israelin viranomaisilta. Lupa itsessään ei kuitenkaan vielä takaa esteetöntä hoitoon pääsyä. Matka Jerusalemiin on vaivalloinen useiden Israelin sotilaiden ylläpitämien tarkastuspisteiden vuoksi ja välillä liikenneyhteydet on suljettu kokonaan, jolloin hoitoon pääseminen ei aina ole lainkaan mahdollista.Edes kiireellisen, henkeä pelastavan ensiavun saaminen ei kaikkialla Länsirannan alueella ole mahdollista ympäri vuorokauden. Vaikka yleissairaalan ensiapupäivystys olisi vain muutaman kilometrin päässä ja ambulanssi lähtövalmiudessa, ei apua saa, jos sairastunut henkilö asuu Israelin armeijan sulkemalla alueella. Kyläyhteisöjä, joiden asukkaat eivät saa tarvitessaan kiireellistä hoitoa ympäri vuorokauden on YK:n uusimpien tilastojen mukaan Länsirannan alueella 15.
Haastattelin Tulkaremissa kahta henkilöä, jotka olivat mukana yrityksissä saada vakavasti sairastunut, kiireellistä hoitoa tarvitseva nainen hoitoon Tulkaremin sairaalaan naapurikylästä. Äkillisesti sairastuneen naisen mies pyysi puhelimitse ambulanssia tulemaan hakemaan vaimoaan. Ambulanssi lähti välittömästi hälytyksen saatuaan Tulkaremista kohti naapurikylää. Hoidon saannin nopeuttamiseksi sairastuneen naisen mies otti kylästä taksin ja lähti tuomaan vaimoaan ambulanssia vastaan kohti Tulkaremia. Israelin armeijan sotilaat pysäyttivät hälytysajossa olleen ambulanssin tarkastuspisteelle ja kieltäytyivät päästämästä ambulanssia jatkamaan matkaansa. Taksi, jossa kriittisessä tilassa oleva nainen oli, pysäytettiin toiselle tarkastuspisteelle. Ambulanssi ja taksi olivat jo lähellä toisiaan, mutta molemmat pysäytettyinä tarkastuspisteille. Sairastuneen naisen aviomies anoi sotilaita päästämään taksin ajamaan ambulanssin luokse, että vaimo saataisiin sairaalaan. Sotilaat kieltäytyivät jyrkästi päästämästä taksia ajamaan tarkastuspisteen läpi tai edes katsomasta naisen tilannetta ja mies päätti kääntyä takaisin ja viedä vaimonsa tutun lääkärin luokse naapurikylään. Saavuttaessa kylään nainen oli vielä elossa, mutta puuttuvien hoitovälineiden vuoksi lääkäri ei voinut enää auttaa häntä. Nainen kuoli miehensä ja lääkärin läsnä ollessa. Tulkaremin sairaalassa olisi ollut käytettävissä hoitoon tarvittavat laitteet.
Mikko Häkkinen
(7.3.2008)
EAPPI-vapaaehtoisten esittämät mielipiteet ovat henkilökohtaisia eivätkä välttämättä edusta EAPPI-koalition (Kirkon Ulkomaanapu, Ortodoksisen kirkon ulkomaanapu Ortaid ja NNKY-liitto ry.)
Ensimmäiset havainnot
Maanantaina 25. helmikuuta 2008 |Tulkarem on 59 000 asukkaan kaupunki Länsirannan luoteisosassa. Israelin armeija on sulkenut kaupungin siten, että asukkaiden on vaikeaa ja ajoittain jopa mahdotonta päästä liikkumaan kaupungin ulkopuolelle. Liikkumisen rajoitukset vaikeuttavat kaupunkilaisten elämää monin tavoin. Työssä käyminen, muualla asuvien sukulaisten tapaaminen, koulunkäynti, opiskelu ja terveyspalveluiden käyttäminen on rajoitettua ja välillä jopa mahdotonta.
EAPPI - tiimimme oli Tulkaremin keskustassa juuri, kun Israelin armeija tuli panssaroiduilla sotilasajoneuvoilla kaupungin keskustaan. Sotilaat menivät sisään pieneen kahvilaan ja pidättivät kaikki kahvilassa olleet miehet ja kahvilaa pitäneen 14-vuotiaan pojan. Miehet ja poika vietiin sotilasajoneuvoihin silmät sidottuina ja käsiraudoissa. Kaupungin keskustassa oli keskellä päivää paljon väkeä liikkeellä, sotilaat pyrkivät hallitsemaan väkijoukkoa osoittamalla aseillaan ja ampumalla ääniräjähteitä. Jotkut kaupunkilaisista heittelivät sotilasajoneuvoja kivillä.
Sotilasoperaatiota seuranneena päivänä haastattelimme kahvilaa pitävää 14-vuotiasta poikaa hänen kotonaan. Hän kertoi sotilaiden lyöneen pidätyksen yhteydessä hänen ja toisen pidätetyn henkilön päitä yhteen kipua tuottaen. Poika vietiin muiden pidätettyjen mukana Israelin armeijan tukikohtaan, jossa häntä kuulusteltiin. Kuulustelun aikana yksi sotilaista löi poikaa aseella jalkaan siten, että poika tippui tuolilta ja lyyhistyi lattialle. Sotilaat eivät auttaneet häntä, vaan jättivät hänet lattialle makaamaan kivuissaan. Myöhemmin sotilaat päästivät pojan ulos sotilastukikohdasta, jolloin poika hakeutui hoitoon Tulkaremin sairaalaan. Hänellä todettiin lihasvamma reidessä ja hän oli hoidossa sairaalassa yön yli.Keskeinen osa työtämme ihmisoikeustarkkailijoina on havainnoida ihmisoikeusloukkauksia Israelin miehittämän Länsirannan alueella ja raportoida niistä EAPPI -ohjelmalle sekä yhteistyökumppaneille. Tulkaremissa yksi tärkeimmistä yhteistyökumppaneista on kansainvälinen Punainen Risti. Raportoinnin ohella osoitamme läsnäolollamme tukea erittäin vaikeissa olosuhteissa eläville Tulkaremin kaupungin asukkaille.
Mikko Häkkinen
(25.2.2008)
EAPPI-vapaaehtoisten esittämät mielipiteet ovat henkilökohtaisia eivätkä välttämättä edusta EAPPI-koalition (Kirkon Ulkomaanapu, Ortodoksisen kirkon ulkomaanapu Ortaid ja NNKY-liitto ry.)
Sapatti-illallisella Tel Avivissa
Maanantaina 7. toukokuuta 2007 |
Sapatti-illallisella Tel Avivin ulkopuolella. Perheen kolmesta pojasta ensimmäinen suorittaa parhaillaan asepalvelustaan armeijassa.
Eappi-vapaaehtoisaikani alkaa olla jo lopuillaan ja jäljellä on enää viimeiset koulutuspäivät Jerusalemissa. Kolme kuukautta on vierähtänyt yllättävän nopeasti ja paluu Suomeen tuntuu epätodelliselta. Eappi-vapaaehtoisaikani yhtenä tavoitteena oli luoda enemmän kontakteja myös juutalaisten kanssa. Halusin tietää, mitä israelilaiset ajattelevat alueensa tilanteesta ja mitä he tietävät Palestiinasta ja palestiinalaisista.
Olen asunut aikaisemmin useaan otteeseen Betlehemissä, joten pääosin olen ollut tekemisissä vain palestiinalaisten kanssa. Eappi-projektin myötä meille tarjoutui mahdollisuus tavata myös paljon juutalaisia. Kolmen kuukauden aikana vierailimme kibbutseilla, tapasimme israelilaisia rauhanaktivisteja, amerikkalaisia juutalaisnuoria, jotka olivat muuttaneet pysyvästi Israeliin, juutalaisiksi kääntyneitä saksalaisia ja useita rauhanjärjestöjen edustajia.
Näiden tapaamisten myötä minulle syntyi kuva, että monet israelilaisista haluavat alueelle rauhaa. Ongelmana tilanteen ratkaisemiseksi monet pitivät sekä Palestiinan että Israelin hallitusten huonoa toimintaa, ja erityisesti hallitusten päättäjiä haukuttiin.Huhtikuun lopulla kolme ystävääni Suomesta tulivat tapaamaan minua viikoksi ja päätimme kiertää sekä Palestiinaa että Israelia. Tel Avivissa meille tarjoutui mahdollisuus tavata juutalaisperhe, joka oli ystäväni perhetuttuja. Olin erittäin innoissani tapaamisesta, vaikka pelkäsinkin hieman perheen reaktiota, kun kerroin työskenteleväni Tulkaremissa.
Vietimme todella mukavan päivän ensin Tel Avivissa, jossa nautimme Välimeren rannan tunnelmasta ja söimme maittavan lounaan perheen kanssa. Illaksi saimme kutsun sapatti-illalliselle perheen kotiin Tel Avivin ulkopuolelle. Perheen vieraanvaraisuus oli uskomatonta ja nautimme upean illallisen hyvän seuran ja musiikin parissa.
Illan aikana puhuimme myös politiikasta ja perhe oli todella vaikuttunut työstäni Länsirannalla. Ainoa ongelma oli vain se, että he eivät tienneet alueesta juuri ollenkaan. Israelin median sensuuri näyttää olevan hyvin vahvaa ja israelilaiset eivät oikeasti tiedä minkälaista elämä Länsirannalla on. Yksi perheen sukulaisista muun muassa kysyi, onko Länsirannalla kulttuuria, hotelleja tai ravintoloita. Näyttäessämme ystävieni kanssa kuvia Tulkaremista he hämmästyivät nähdessään eläväisiä katuja ja ihmisten kauniita koteja. Perheen heittäessä meidät autollaan Betlehemin tarkastuspisteelle he näkivät elämänsä ensimmäisen kerran Israelin rakentaman turvamuurin ja olivat selvästi hieman peloissaan.
Perhe kertoi, että ennen toista intifadaa (palestiinalaisten kansannousua) he olivat olleet paljonkin tekemisissä palestiinalaisten kanssa, mutta välit olivat huonontuneet tilanteen kiristyessä. Viime kesän Libanonin sodan aikaan perhe menetti läheisen sukulaispojan sodassa ja tarjoutui majoittamaan yli 20 tuttavaa kotiinsa, koska monet Pohjois-Israelissa asuneet israelilaiset pakenivat sodan keskeltä etelään. Perheen äiti sanoo, että he kaikki toivoisivat alueelle vain pikaista rauhaa. Heille sodan keskellä elämisestä on tullut arkipäivää ja Libanonin sodan jälkeen perhe jatkoi elämäänsä heti normaaliin tapaansa.
Itselleni päivä Tel Avivissa oli todella rikastuttava kokemus ja uskon, että saimme tapaamisesta paljon sekä puolin että toisin. Avoimella asenteella ja keskustelulla voimme varmasti vaikuttaa paljon siihen kuvaan, mitä ihmiset luovat toisen puolen ihmisistä. Kyseisen illan jälkeen minulle ainakin syntyi tunne siitä, että toivoa alueen tilanteen ratkaisemiseksi on vielä olemassa.
Anna Palmén
EAPPI-vapaaehtoisten esittämät mielipiteet ovat henkilökohtaisia eivätkä välttämättä edusta Kirkon Ulkomaanavun kantaa.
Lähi-idän rauhaan on vielä matkaa
Maanantaina 7. toukokuuta 2007 |Kirjoitus on julkaistu NNKY-liiton Näky-lehdessä 5/2007.
Uskotko rauhaan Israelin ja Palestiinan välillä? Tämä on kysymys, johon sain vastata useasti palattuani toukokuussa Länsirannalla sijaitsevasta Tulkaremista. Työskentelin kaupungissa kolmen kuukauden ajan Kirkon ulkomaanavun lähettämänä ihmisoikeustarkkailijana. Tehtäviini kuului monenlainen solidaarisuustyö, tarkastuspisteiden tarkkailu, käyntejä orpokodissa ja englannin kurssin pitäminen pakolaisleirissä.
Työssäni näin, että ihmisoikeudet eivät toteudu Palestiinassa, ja Israelin ja Palestiinan väliseen rauhaan on vielä pitkä matka. Suurimpana rauhan esteenä on Israelin laiton miehitys. Miten rauhaa voitaisiin rakentaa olosuhteissa, jossa palestiinalaisilla ei ole edes tavallista liikkumisvapautta. Osa ystävistäni Tulkaremissa ja Betlehemissä eivät ole päässeet koskaan pois omista kotikaupungeistaan, koska Israel ei myönnä kaikille palestiinalaisille lupaa matkustaa Israeliin. Tunnen paremmin Jerusalemin kadut kuin palestiinalaiset ystäväni. Betlehemistä Jerusalemiin on kahdeksan kilometrin matka, mutta palestiinalaisten liikkumisen esteenä on kahdeksan metriä korkea Israelin rakentama turvamuuri, jonka tarkoituksena on estää itsemurhapommittajia liikkumasta Länsirannalta Israeliin.
Ongelmana rauhan edistämiselle on myös se, että Israelin media antaa negatiivisen kuvan Länsirannasta ja palestiinalaisista. Juutalaiset eivät voi matkustaa Länsirannalle, koska aluetta pidetään vaarallisena. Ongelmana ei ole kuitenkaan se, etteivät tavalliset juutalaiset ja palestiinalaiset haluaisi rauhaa. Rauhan esteenä ovat päättäjät, jotka eivät osaa tehdä molempia osapuolia tyydyttäviä ratkaisuja. Palestiinalaisten on vaikea uskoa rauhaan, koska he ovat joutuneet pettymään moneen kertaan.
Tärkeää olisi, että Lähi-idän konfliktia ja siinä osallisena olevia ihmisiä ei unohdettaisi. Olen saanut monta kertaa kiitosta työstäni Länsirannalla. Usein kuitenkin mietin, miten voin saada pienillä teoillani muutosta alueen epätoivoiseen tilanteeseen. Solidaarisuus, ystävyys ja tuki ovat kuitenkin ensiarvoisen tärkeitä asioita alueen ihmisille. Lähi-idän konfliktin ratkaiseminen ei ole mahdotonta, mutta rauhaan on mielestäni vielä pitkä matka. Elämäniloisilla palestiinalaisilla on kuitenkin toivoa, jos ei ole toivoa, ei ole mitään.
Anna Palmén
Kirjoittaja on toimittaja, joka työskenteli Kirkon ulkomaanavun EAPPI-vapaaehtoisena Länsirannan Tulkaremissa keväällä 2007 ja on toiminut mediakouluttajana Bethlehemin yliopistossa.
EAPPI-vapaaehtoisten esittämät mielipiteet ovat henkilökohtaisia eivätkä välttämättä edusta Kirkon Ulkomaanavun kantaa.
Muuri sulkee Tulkaremin asukkaat ghettoon
Maanantaina 26. maaliskuuta 2007 |Tämä on jo kuudes matkani Palestiinaan. Aikaisemmin työskentelin Betlehemissä mediakouluttajana Turun Diakonia-ammattikorkeakoulun ja Betlehemin yliopiston välisessä projektissa. Siitä lähtien Palestiina ja palestiinalaiset ystäväni ovat olleet rakas osa elämääni.
Länsirannan eteläosa oli minulle jo entuudestaan tuttua seutua, mutta sijoituspaikastani Tulkaremista en tiennyt oikeastaan mitään ennen tänne tuloa. Tulkarem sijaitsee Länsirannan luoteisosassa, noin 15 kilometriä Israelin rantakaupunki Netanjasta. Vielä 1990-luvulla Tulkaremissa asuvilla palestiinalaisilla oli mahdollisuus tehdä viikonloppureissuja Välimeren rannalle, tänä päivänä se on mahdotonta Israelin rakentaman muurin vuoksi.
Muuri sulkee kaupungin asukkaat täydelliseen ghettoon ja alueen taloudellinen tilanne on mennyt vuosi vuodelta huonompaan suuntaan. Israelin puolelta katsottuna Tulkaremia ympäröivä muuri näyttää vain 40 cm korkealta ja muurin eteen on rakennettu upeat kukkaistutukset. Tämä kaikki on tehty sen vuoksi, että israelilaiset eivät tajuaisi tilanteen vakavuutta tai sitä, että aivan heidän kulmillaan on arabikaupunki, jossa asuu 50 000 palestiinalaista.
Tulkaremista katsottuna Israel näyttää vauraalta jenkkilältä isoine moottoriteineen ja Netanjan kaupungin valoineen. Tulkaremissa asuvan palestiinalaisen ystäväni omistamalta maalta, korkean kukkulan päältä, voi nähdä kimaltelevan Välimeren.
Tulkarem on erittäin konservatiivinen kaupunki, jossa asuu tällä hetkellä vain kaksi kristittyä perhettä. Muslimiväestö on ajanut kristityt perheet erittäin ahtaalle ja paikallinen kirkko tuhopoltettiin Muhammed-pilapiirroskohun ollessa kiihkeimmillään. Tällä hetkellä kirkkoa restauroidaan ja se yritetään avata pääsiäiseksi.
Tulkaremissa on myös kaksi pakolaisleiriä, joiden asukkaat asuvat vaatimattomissa olosuhteissa aivan kaupungin keskustan kupeessa. Asukkaiden mukaan Israelin armeija tulee leiriin joka yö pidättämään etsittyjä miehiä. 2000-luvun alussa monet itsemurhaiskun Israeliin tehneet palestiinalaiset tulivat Tulkaremin, Nablusin ja Jeninin pakolaisleireistä ja sen vuoksi Israelin armeijan kontrolli on edelleen erittäin tiukkaa.
Tulkaremin EAPPI-tiimiin kuuluu neljä henkeä, minun lisäkseni sveitsiläinen Yvonne ja ruotsalaiset Pim ja Anders. Työnkuvamme on monipuolinen, mutta pääosin käymme check pointeilla havainnoimassa miten sotilaat käyttäytyvät palestiinalaisia kohtaan ja miten liikenne rajanylityspisteillä toimii. Pidämme myös englanninkielisiä keskusteluryhmiä pakolaisleirissä ja paikallisella yliopistolla, sekä käymme kerran viikossa orpokodissa leikkimässä lasten kanssa. Työhömme kuuluu myös paljon yhdessäoloa paikallisten kanssa.
Vaikeasta tilanteesta huolimatta ihmiset Tulkaremissa ovat uskomattoman ystävällisiä ja vieraanvaraisia. Omat murheet tuntuvat melko pieniltä, kun seuraa miehityksen keskellä elävien palestiinalaisten elämää.
Anna Palmén
(26.3.2007)
EAPPI-vapaaehtoisten esittämät mielipiteet ovat henkilökohtaisia eivätkä välttämättä edusta Kirkon Ulkomaanavun kantaa.
Viimeisimmät kommentit
- 8.9.2011 20.07 Timo Nokelainen: Daavidin kaupunki ideologian välikappaleena
- 3.8.2011 9.39 Minä vain: Pakolaisena Länsirannalla
Kirjoittajat
.jpg)
