Entinen israelilainen sotilas kertoi miehityksestä

16.12.2008

Israelilainen ihmisoikeusaktivisti Yehuda Shaul oli puhumassa Helsingin Vanhassa kirkossa 10.12. Hän perusti kolmen vuoden pituisen (2001 - 2004) asepalveluksensa jälkeen Breaking the Silence -nimisen järjestön. Järjestö kerää israelilaisten sotilaiden kertomuksia asepalveluksestaan miehitetyillä palestiinalaisalueilla. Sotilaat puhuvat nimettöminä teoistaan, ja tarkoituksena on herättää keskustelua miehityksen hinnasta israelilaiselle yhteiskunnalle. Tähän päivään mennessä, Breaking the Silence on haastatellut satoja sotilaita ja julkaissut niistä kaksi kokoelmaa. Järjestölle myönnettiin äskettäin Israelissa arvostettu Emil Grunzweig Human Rights -palkinto.

 

Vanhan kirkon kauniissa ympäristössä Yehuda kertoi oman tarinansa siitä, mitä hän oli tehnyt sotilaana ja kuinka hänen kokemuksensa ovat vaikuttaneet häneen. Kippa päässä ja kauluspaitaan pukeutunut Yehuda näytti diaprojektorilta kuvaa itsestään nuorempana, univormu päällä.

Yehuda on nuorempana käynyt uskonnollista koulua eli Yeshivaa siirtokunnassa ja kertoi, että hänen suurimpana huolenaan armeijan suhteen oli pääsisikö hän erikoisjoukkoihin vai ei. Armeijaan meneminen oli hänelle itsestäänselvyys. Yehuda ei päässyt erikoisjoukkoihin, vaan palveli vuosina 2001-2004 jalkaväessä. Tästä ajasta hän oli kaksi vuotta Länsirannalla ja 14 kuukautta Hebronin kaupungissa. Nämä vuodet olivat myös palestiinalaisten toisen kansannousun eli Intifadan aikoja, ja esimerkiksi vuonna 2002 oli eniten palestiinalaisten suorittamia itsemurhapommi-iskuja Israelissa.

Yehuda keskittyi kertomaan Hebronista, jossa konflikti oli erityisen jännittynyt näinä vuosina, ja jossa hänen omat tekonsa olivat jättäneet vahvimmat jälkensä häneen.

 

Sotilaana Hebronissa

Hebron on tiheästi asutettu 160 000 palestiinalaisen kaupunki, mutta keskellä kaupunkia sijaitsee noin 600 juutalaisen muodostama siirtokunta, jota Israelin armeija suojelee. Toisen kansannousun aikana palestiinalaiset tarkka-ampujat tulittivat siirtokuntaa useimmiten iltaisin. Israelin armeijalla ei kuitenkaan Yehudan mukaan ollut tarkempaa tietoa siitä mistä siirtokuntaa ammuttiin.

Israelin armeijan strategia oli yksinkertainen. Vaikka tiedettiin ainoastaan se, että tulitus tuli tietyltä kukkulalta, siirtokuntaan ampumiseen vastattaisiin tulittamalla kukkulaa kranaattikonekiväärillä. Kukkula on tiheään rakennettu asuinalue, joka koostuu enimmäkseen kerrostaloista. Tarkoitus oli painostaa ampujat lopettamaan, koska Israelin armeijan kosto-iskujen hinta palestiinalaisille yleisesti olisi liian kova. Siirtokuntiin ampuminen ei loppunut, mutta strategiaa jatkettiin vuosia.

Yehuda oli koulutettu kranaattikonekiväärin käyttäjäksi. Yehudan mukaan ase ei ole tarkka, ja hyvä ampuja osuu maaliinsa vasta viidennellä kerralla. Ase ampuu kranaatteja sarjatulena jopa 2,5 kilometrin etäisyydelle, ja kranaatit on suunniteltu tappamaan kaiken kahdeksan metrin säteellä osumakohdasta. Ase voi tulittaa satoja kranaatteja minuutissa.

Yehudan asemapaikka oli Israelin armeijan tyhjentämässä palestiinalaiskoulussa, ja sotilaskomentaja oli antanut hänelle viitisen taloa kohteiksi. Yehuda kertoi olleensa kauhistunut tehtävästään kuullessaan. Lattia aseen vieressä oli jo täynnä hylsyjä. Tulittaessaan asuinaluetta ensimmäisen kerran hän tunsi tekevänsä jotain väärää. Toisella kerralla tehtävän suorittaminen oli jo helpompaa. Hän painoi liipaisinta kymmenen sekunnin ajan, odotti kunnes näki räjähdykset ja tähtäsi uudelleen. Parin kuukauden jälkeen kranaattikonekiväärillä ampumisesta oli tullut hänen päivittäinen kohokohtansa. ''Se oli hauskaa. Kranaattikonekiväärillä ampuminen on jännää''. Kohteet eivät olleet enää asuintaloja tai ihmisiä vaan niistä tuli esineitä, ja ampuminen muistutti videopeliä. Tapasin oman vapaaehtoisjaksoni aikana Hebronissa palestiinalaisia, jotka asuivat näissä taloissa. Kymmenen hengen perhe oli asunut kylpyhuoneessaan, koska se oli kauimpana seinästä, johon tulitus kohdistui.

Yehuda kertoi, että useat hänen tovereistaan olivat kokeneet palvelusajan miehitetyillä alueilla samalla tavalla ja hänen tarinansa oli vain yksi esimerkki monista. Epämieluiset kysymykset opittiin sivuuttamaan, ja palestiinalaisista tuli esineitä. Yehuda kertoi havahtuneensa vasta kun alkoi asepalveluksensa loppupuolella suunnitella siviilielämäänsä. ''Se on hetki, jolloin näet toisen henkilön kasvot peilistä.'' Vasta silloin hän alkoi ''ajattelemaan [asepalvelusta] ulkopuolelta ja lakkasi ajattelemasta sen sisältä''. Hänellä ja hänen tovereillaan oli tunne, etteivät voineet jatkaa elämäänsä tekemättä jotain, vaikkei heillä ollutkaan sillä hetkellä aavistusta mitä.

Breaking the Silence

Yhdessä Yehuda ja hänen asetoverinsa kokosivat valokuvanäyttelyn miehitetyiltä alueilta ottamistaan valokuvista. Näyttely julkistettiin vuonna 2004 Tel Avivissa. Kuvat ja sotilaiden kertomukset nostattivat mediamyrskyn israelilaisessa yhteiskunnassa. Breaking the Silence -järjestö oli perustettu.

Yehudan mukaan Israelissa ei tunneta sitä todellisuutta, jonka he kokivat miehittäjinä. Hänen asepalveluksensa ajoittui toisen Intifadan ja miehityksen syvenemisen aikaan. ''Tämä on tarina kokonaisesta sukupolvesta''. Se mikä alkoi 'henkilökohtaisena avunhuutona' järjestäytyi herättämään julkista keskustelua Israelissa. ''Mikä on palestiinalaisalueiden miehityksen moraalinen hinta israelilaisille?'' Järjestö pyrkii rikkomaan kahdenlaisen hiljaisuuden: henkilökohtaisen hiljaisuuden omista teoistaan armeijassa sekä yhteiskunnallisen keskustelun hiljaisuuden eli olemattomuuden.

Yehuda identifioi itsensä ensisijaisesti israelilaiseksi. Hän toivoo perustavansa perheen Jerusalemissa.''Minulle tässä on kyse israelilaisesta ongelmasta. En edes ajattele ensimmäisenä palestiinalaisia vaan omaa yhteiskuntaani, ja miehityksen moraalisesti turmelevaa vaikutusta. Israel on minulle koti, ja mietin minkälaisessa kodissa haluan kasvattaa perheeni'', Yehuda vastasi, yhden kuulijoista kysymykseen siitä, miksi hän sivuuttaa palestiinalaisten itsemurhapommi-iskut. Yehudan komentaja oli tullut katsomaan valokuvanäyttelyä. Hän oli sanonut tovereille: ''pojat, olen samaa mieltä kanssanne kaikesta mitä sanotte paitsi yhdestä asiasta. Se mitä te kutsutte moraaliseksi korruptioksi, minä kutsun aikuistumiseksi.''

Breaking the Silence -järjestön tarkoituksena ei ole kuvata pahimpia tekoja miehitetyillä alueilla. Järjestö pyrkii Yehudan mukaan tuomaan esiin miehityksen arjen ja sen kuinka miehitys johtaa tilanteeseen, jossa pahimmat teot voidaan tehdä. Yehudalle itselleen kyse on myös vastuun ottamisesta omista teoistaan. ''En voi tehdä tekemättömäksi tekojani, mutta voin kertoa siitä mitä olen tehnyt''. Hän lopetti toteamalla, että myös hiljaisena pysyminen on teko.

 

Niklas Saxén

Yehudasta tulee TV-dokumentti joulupäivänä 25.12. MTV3 -kanavalta klo. 15.45, jossa on mukana myös EAPPI.

 

Linkki: tutustu Breaking the Silence -järjestöön