EAPPI

Ekumeeninen kumppanuusohjelma
palestiinalaisalueilla ja Israelissa

Palestiinalaispakolaisista 56% on alle 25-vuotiaita ja kirkkaasti suurimman ikäryhmän muodostavat alle 10-vuotiaat. Perheissä on keskiarvoltaan kuusi ihmistä. Leirejä ei ole suunniteltu pysyviksi ja erityisesti jätehuolto on alkeellista.

Palestiinalaispakolaiset

19.12.2008

Palestiinalaisten presidentti Mahmoud Abbas sanoi äskettäin, ettei usko, että rauhansopimusta saadaan aikaiseksi tämän vuoden loppuun mennessä ja painotti, että mahdollisessa rauhansopimuksessa on oltava ratkaisu palestiinalaispakolaisten paluuoikeudelle. Pakolaisten paluuoikeutta pidetään yhtenä vaikeimmista ongelmista neuvotteluissa ja se koskee myös kaikkia ympäröiviä Lähi-Idän maita. Abbasin hallintokausi päättyy ensi vuoden alussa.

Palestiinalaispakolaisia on kahdenlaisia: YK:n rekisteröimät pakolaiset ja palestiinalaisalueilla maansisäiset pakolaiset. Presidentti Mahmoud Abbas viittasi lausunnossaan näistä ensimmäisiin.

YK:n rekisteröimät palestiinalaispakolaiset ovat maailman suurin pakolaisryhmä [1]. Palestiinalaispakolaisia on yhteensä 4,6 miljoonaa. Heitä on pääsääntöisesti viidessä paikassa: Jordaniassa (1,9 miljoonaa), Libanonissa (416 000), Syyriassa (456 000) sekä itse palestiinalaisalueiden sisällä (1,8 miljoonaa). Alunperin pakolaiset ovat peräisin nykyisen Israelin alueelta, josta he ovat paenneet arabivaltioiden ja Israelin välistä sotaa 1948 sekä 1967 [2]. Myös heidän jälkeläisillään on pakolaisstatus. Osa israelilaisista tutkijoista katsovat, että pakolaisongelma johtui Israelin armeijan tarkoituksenmukaisesta alueiden tyhjentämisestä joko fyysisesti, häätömääräyksin tai pelottelulla, sekä pakolaisten paluun kieltämisestä sodan päätyttyä. Toiset israelilaiset tutkijat katsovat arabimaiden aloittaneen sodan, kutsuneen palestiinalaiset pois sodan tieltä ja olevansa velvollisia ottamaan pakolaiset vastaan. Jordania on ainoa maa, joka on myöntänyt valtaosalle pakolaisista kansalaisuuden. YK:n yleiskokouksen ei-sitovan päätöksen mukaan ihmisille kuuluu luovuttamaton oikeus palata maihinsa [3].

Kuvassa: Pakolaisleirejä ei ole suunniteltu pysyviksi. Teltat ovat muuttuneet rakennuksiksi ja väestön kasvaessa rakentaminen jatkuu ylöspäin tilan puutteessa.

Palestiinalaispakolaisia varten perustettiin vuonna 1948 edelleen toimiva YK:n erityisjärjestö UNRWA. Järjestö on vastuussa pakolaisten koulutuksen, terveydenhuollon, ja sosiaalisten palveluiden järjestämisestä palestiinalaisalueilla, Libanonissa, Syyriassa ja Jordaniassa. Palestiinalaishallinto ei järjestä koulutusta pakolaisille esimerkiksi Länsirannalla. Gazan asukkaista suurin osa on pakolaisia.

Palestiinalaispakolaisten paluuoikeus on yksi kolmesta keskeisimmästä rauhanneuvotteluiden teemoista Israelin hallituksen ja palestiinalaishallinnon välillä. Yleisesti oletetaan, että pakolaisten paluu kotiseuduilleen uhkaisi väestöllisesti Israelin luonnetta juutalaisena valtiona, ja Israel siksi pyrkisi rahallisiin hyvityksiin.

Pakolaisleireissä asuu tänä päivänä jo neljännen sukupolven pakolaisia. Leirit on rakennettu täyteen eikä ole tavatonta, että kymmenen ihmistä asuu yhdessä huoneessa. Pakolaisten taloudelliset olosuhteet leireissä ovat hyvin vaikeat. Palestiinalaisalueilla monien palestiinalaisten vastarintaliikkeiden tuki löytyy pakolaisleireistä, ja Israelin armeija tekee niihin usein sotilaallisia iskuja.

Palestiinalaisalueilla ja erityisesti Länsirannalla on myös maansisäisiä pakolaisia seurauksena Israelin Länsirannan sotilaallisesta miehityksestä. Palestiinalaisia on ajettu ulos kodeistaan ensisijaisesti Israelin muurin rakentamista varten takavarikoiduilta mailta [4], Israelin armeijan tuhoamista palestiinalaisten taloista joko turvallisuus- tai hallinnollisin perustein [5], sekä juutalaisia siirtokuntia varten takavarikoiduilta mailta [6]. Nämä ovat kaikki kansainvälisen lain vastaisia toimia [7].


Lähteet:

[1] UNHCR.

[2] UNRWA.

[3] Diakonia, 'the people'.

[4] Dolphin, Ray 2006. The West bank Wall: Unmaking Palestine.

[5] UNOCHA, May 2008. ''Lack of Permit'' Demolitions and Resultant Displacement in Area C.

[6] B'Tselem, Access Denied -report summary, 2008.  

[7] Diakonia, 'specific policies'.