EAPPI

Ekumeeninen kumppanuusohjelma
palestiinalaisalueilla ja Israelissa

Raportit

Kielletyt hedelmät- Suomessa toimivien yritysten yhteydet Israelin laittomiin siirtokuntiin

http://www.finnwatch.org/epub/kielletyt-hedelmat/

Yritysten yhteydet siirtokuntiin ovat herättäneet kasvavassa määrin huomiota kuluttajien, kansalaisyhteiskunnan ja sijoittajien keskuudessa sekä Suomessa että maailmalla. Lisäksi kansainvälinen yhteisö, mukaan lukien YK:n turvallisuusneuvosto, EU ja useiden maiden hallitukset ovat toistuvasti tuominneet siirtokunnat.

Siirtokunnat ovat kompastuskivi rauhanprosessissa. Infrastruktuureineen ne pirstovat Länsirannan, jolloin palestiinalaisten hallinnassa olevat alueet jäävät toisistaan erillisiksi saarekkeiksi. Tämä rajoittaa voimakkaasti ihmisten ja tavaroiden liikkumista, millä puolestaan on tukahduttava vaikutus palestiinalaisalueiden sosiaaliseen ja taloudelliseen kehitykseen. Lisäksi, useat kansainväliset järjestöt ovat raportoineet siirtokuntien yhteyksistä ihmisoikeusloukkauksiin.

EAPPI Special Report: Checkpoint 300

Tarkastuspiste 300 on yhteenveto tärkeimmistä huomioista, joita vuoden 2008 aikana kerätystä tilastotiedosta on voitu päätellä. Raportti esittää yleisen katsauksen eikä keskity yksittäisiin häirintätapauksiin (vaikka EAPPI-tarkkailijat todistavat niitä säännöllisesti).

EAPPI-tarkkailijoiden tehtävänä on suojelevalla läsnäololla vähentää häirintää, jota tarkastuspisteiden läpi kulkevat joutuvat kokemaan päivittäin. Raportissa on keskitytty melko tekniseen ja käytännölliseen näkökulmaan. Tarkastuspisteiden olemassaolon oikeutusta tai lainmukaisuutta ei ole otettu käsittelyyn.

 

EAPPI Report 2009: Silently Displaced in the West Bank 1/2

EAPPI Report 2009: Silently Displaced in the West Bank 2/2

Maansisäiseen pakolaisuuteen keskittyvä raportti tarjoaa kattavan analyysin Länsirannan pakolaistilanteesta. Raportti pitää sisällään ensikäden todistajanlausuntoja ja aineistoja, joita EAPPI-tarkkailijat ovat työnsä kautta keränneet.

 

  

 

 

  

 

 

EAPPI Report 2010: An Unjust Settlement 

 

Israelin siirtokuntien olemassaolo ja niiden laajentaminen muodostavat suurimman esteen israelilaisten ja palestiinalaisten väliselle rauhalle. Tämä raportti tarkastelee siirtokuntien vaikutusta palestiinalaisiin yhteisöihin: maa-alueiden haltuunottoa, siirtokuntalaisten harjoittamaa väkivaltaa, liikkumisrajoituksia sekä veden käyttöön liittyvää systemaattista syrjintää.