EAPPI

Ekumeeninen kumppanuusohjelma
palestiinalaisalueilla ja Israelissa

Toiminta 

EAPPI-ohjelman toiminta-alueet voidaan jakaa kolmeen sektoriin: suojeleva läsnäolo, solidaarisuus ja vaikuttamistoiminta. 

Suojeleva läsnäolo 

Suojelevalla läsnäololla ehkäistään ja vähennetään siviileihin kohdistuvaa väkivaltaa. EAPPI-tarkkailijoiden tehtävänä on olla läsnä palestiinalaisyhteisöissä, jotka sijaitsevat esimerkiksi Israelin armeijan rakentaman muurin tai siirtokuntien läheisyydessä ja ovat siten haavoittuvassa asemassa. Tavoitteena on lisätä turvallisuutta ja taata ihmisarvo sekä koskemattomuus siviiliväestölle, joiden ihmisoikeudet eivät toteudu.
Tarkkailijat kulkevat paikallisten ihmisten rinnalla heidän arkipäivän elämässään. Yhtenä perustehtävänään he seuraavat tapahtumia Israelin armeijan tarkastuspisteillä ja maatalousporteilla raportoiden havaitsemistaan ihmisoikeusloukkauksista. 

Informaatiota välitetään muun muassa Kansainväliselle Punaiselle Ristille (ICRC), YK:n humanitaarisen avun koordinaation toimistolle (UNOCHA) ja YK:n palestiinalaispakolaisten avustusjärjestölle (UNRWA).

Solidaarisuus 

EAPPI toimii vapauden, tasa-arvon ja muutoksen puolesta osana miehityksen päättymiseen ja rauhaan tähtäävää globaalia kansalaisliikettä. Tarkkailijat voivat osoittaa tukensa osallistumalla väkivallattomiin mielenilmauksiin tai työskentelemällä yhdessä kirkkojen ja paikallisten ihmisoikeus- ja rauhanjärjestöjen kanssa.

Vaikuttamistoiminta

Vaikutamme poliittisiin päättäjiin, mielipidevaikuttajiin, yrityksiin ja suureen yleisöön ensikäden tiedon avulla, jota EAPPI-tarkkailijat saavat kentällä ollessaan. Kotimaahan palattuaan tarkkailijat jatkavat työtään kampanjoimalla, kouluttamalla ja välittämällä tietoa kokemuksistaan Israelissa ja palestiinalaisalueilla. Voit pyytää heitä omaan tilaisuuteesi ottamalla yhteyttä EAPPI-koordinaattoriin. Lisätietoja: pauliina.liukkonen (at) kirkonulkomaanapu.fi.

EAPPI-tarkkailijat matkalla vaarassa olevan beduiiniyhteisön luokse. (Kuva: EAPPI)