Lahja Israelin viranomaisilta

EAPPI Juha, Tulkarm

Issa Souf on kulkenut pitkän tien väkivallattomuuden polulla. Hän astui sille nuorena miehenä ja vammautui sotilaiden tulituksessa perheenisänä. Nyt Souf järjestää rauhanomaisia mielenilmaisuja puolustaakseen palestiinalaisten oikeutta kulkea maillleen. Saako hän toivomansa lahjan?

Levollisen ja lempeän oloinen palestiinalaismies istuu pyörätuolissa työpöytänsä ääressä. Hänen äänensä kuulostaa pehmeältä ja suupielissä karehtii hienoinen hymy. Mies on 44-vuotias Issa Souf, joka asuu Länsirannan luoteisosassa Haris-nimisessä kylässä. Soufin 12-vuotias poika Ward tarjoilee meille ensin teetä ja hedelmiä, sitten kahvia. Wardin toisessa korvassa on kuulolaite muistona kyynelkaasulle altistumisesta pienenä vauvana. Issa Souf kertoo odottavansa lahjaa Israelin viranomaisilta.

Harisin lähellä on Deir Istiyan kylä, jonka maatalous- ja karjanhoitoalueiden läpi kulkee israelilaisia siirtokuntia yhdistävä tie numero 55. Muutama vuosi sitten tietä levennettiin ja sille rakennettiin reunakaiteet. Tämän seurauksena kyläläiset eivät enää päässeet kulkemaan omille viljelys- ja laidunmailleen. Israelilaisten viranomaisten rakentamat maatalousväylät eivät kuitenkaan vastanneet tarkoitustaan määrältään, sijainneiltaan tai kooltaan. Tien ylitystä vaikeuttavat lisäksi ajoneuvojen suuret nopeudet, sillä niin bussit kuin kuorma-autot joutuvat kiihdyttämään vauhtiaan päästäkseen päästäkseen vastakkaisen kukkulan päälle.

13.5.16 m Deir Istiya. Ihmisille ja esimerkiksi lehmille varattu alikulkuväylä. Kuva EAPPI Juha

Deir Istiya. Ihmisille ja eläimille varattu kulkuväylä.

Lupauksista huolimatta kulkuongelmille ei tapahtunut mitään, joten Souf suunnitteli kyläläisten kanssa väkivallattoman mielenosoituksen vaikuttaakseen asiaan. Mielenosoituksia järjestetään viikoittain ja ne rakentuvat perjantai-iltapäivän rukoushetken ympärille. Ihmiset tulevat paikalle hieman ennen rukousta ja seisovat bannereineen tiekaiteiden takana. Hetken koittaessa he aloittavat rukouksensa. Sen jälkeen he vähitellen poistuvat paikalta. Paikalla on usein israelilaisia aktivisteja ja median edustajia. Viikoittainen vieras on myös israelilainen sotilaspartio, joka on valmis puuttumaan pieneenkin epäjärjestykseen. Oma mausteensa mielenosoitukseen tuovat ajoittain paikalle pysähtyvät, yleensä yksittäiset siirtokuntalaiset, jotka haastavat riitaa mielenosoittajien kanssa.

Nuoruus kansannousun aikaan

Vuonna 1980 Issa Souf oli yhdeksänvuotias. Hän muistaa, miten israelilaisten siirtokuntien laajennukset alkoivat vaikuttaa myös hänen kotikyläänsä. Hän näki, miten vanhempia ihmisiä käsiteltiin kovakouraisesti ja kohdeltiin nöyryyttävästi. Soufia oli opetettu kohtelemaan iäkkäitä ihmisiä kunnioittavasti. Souf kertoo, että tämän kaiken nähdessään jokin murtui hänen sisällään.

Eräänä yönä vuonna 1986 Israelin armeija iski kylään isolla joukolla. Soufin vanhempi veli pidätettiin. Komentava upseeri lohdutti perhettä sanoen veljen olevan poissa vain puolisen tuntia. Veljeä ei kuitenkaan päästetty vapaaksi, ja perhe seurasi hänen oikeudenkäyntiään. Puolitoista vuotta pidätyksen jälkeen isoveli sai 17 vuoden vankeustuomion.

Palestiinalaisten ensimmäinen kansannousu, intifada, alkoi vuonna 1987. Souf kertoo, että se muutti hänen sukupolvensa kulttuurin ja arvot. Se istutti heihin pelokkuuden sijasta rohkeutta ja kapinaa sekä vastaanottamisen sijasta aloitteellisuutta. Soufkin pidätettiin levottomuuksien yhteydessä ja hänen kätensä sidottiin. Soufin teki mieli tupakkaa, mutta hän ei pystynyt polttamaan. Eräs israelilainen sotilas tarjosi hänelle tupakan ja auttoi polttamaan sen. Souf sanoo tämän olleen käänteentekevä kokemus: vihollinenkin on inhimillinen olento. Veljen vapauduttua vankilasta veljekset pohtivat yhdessä, millä tavoin voisivat ajaa kansansa asioita. He päättivät verkostoitua israelilaisten ihmisoikeusaktivistien kanssa ja valita väkivallattomat keinot vaikuttaa asioihin.

13.5.16.m Deir Istiya. Mielenosoittajia siirtokuntia yhdistävän tien varrella. Kuva EAPPI Juha

Mielenosoittajia siirtokuntia yhdistävän tien varrella.

Kohtalokas varoituskierros

Vuonna 2001 israelilaiset sotilaat tulivat jälleen kerran Harisin kylään. Aluksi Souf sulki kotinsa oven ja ikkunaluukut ja jäi leikkimään puolitoistakuukautisen vauvansa Wardin kanssa. Hetken kuluttua hän päätti kuitenkin lähteä varoittamaan naapureita ja heidän lapsiaan kyynelkaasusta. Katu oli tyhjä Souf astuessa ulos. Hän pääsi noin viidenkymmenen metrin päähän kodistaan, kun hän kuuli automaattiaseen tulituksen. Hän alkoi kompuroida ja kaatui. Souf yritti vielä nousta jaloilleen, mutta jäi lopulta maahan makaamaan. Räjähtävä luoti oli osunut häntä olkapäähän ja edennyt sieltä keuhkoihin. Osa sirpaleista oli iskeytynyt aina selkäytimeen asti.

Kaksi israelilaista sotilasta tuli Soufin luo. Toinen heistä alkoi potkia häntä ja käski karjuen nousemaan jaloilleen. Soufin perhe yritti rientää apuun, mutta toinen sotilaista huusi, ampui ilmaan ja heitti tainnutuskranaatteja heitä kohti. Souf muistelee viimeisiä sanojaan sotilaille ennen vaipumistaan tajuttomuuteen: ”Olkaa inhimillisiä ja antakaa perheeni auttaa minua. Minä kuolen kohta.”

Avoin kirje sotilaille

Souf selvisi hengissä, mutta menetti kykynsä kävellä. Kolme vuotta vammautumisensa jälkeen Souf laati häntä ampuneille sotilaille avoimen kirjeen.[1] Hän kirjoitti, että eilispäivän vainotuista on tullut tämän päivän vainoajia, ja tämän päivän vainoajien uhreista muokataan huomispäivän vainoajia. Jos sotilaat vierailisivat Soufin kotona, he löytäisivät sieltä ihmisen, joka haluaa auttaa heitä saamaan takaisin kadottamaansa inhimillisyyttä ja moraalia. He tapaisivat myös lapsen, joka ei koskaan muista isänsä kävelleen omilla jaloillaan, ja joka työntää tätä pyörätuolissa halusipa tai ei. Hän ei kuitenkaan tunne vihaa sotilaita kohtaan, vaikka inhimillisesti katsottuna siihen voisi olla syytä.

Nykyään Souf tunnetaan väkivallattomuuden apostolina. Väkivallaton vastarinta on hänen mukaansa vaikeampaa kuin aseellinen vastarinta. Se vaatii paljon suunnittelua, mikä tarkoittaa, että tuloksia saadaan hitaammin. Tämän vuoksi ihmisiä on vaikea vakuuttaa väkivallattomien keinojen tuloksellisuudesta.

13.5.16 Deir Istiya. Rauhanomainen rukousmielenosoitus tien, joka estää kulun kylän laidun- ja viljelysmaille. EAPPI Juha

Deir Istiya. Rauhanomainen rukousmielenosoitus.

Väkivallattomuuden hedelmät

EAPPI-tiimimme saapui perjantaina toukokuun lopussa tavanomaiselle mielenosoituspaikalle tarjoamaan suojelevaa läsnäoloa. Ketään ei näkynyt. Hetken päästä sotilasajoneuvo saapui paikalle ja kaksi sotilasta kehotti meitä poistumaan. He sanoivat paikan olevan vaarallinen. Lähdettyämme kuulimme puhelimitse, että mielenosoitus oli peruttu.

Kylän pormestari oli saanut israelilaisviranomaisilta ehdotuksen. Jos kyläläiset lopettaisivat mielenosoitukset, israelilaiset aloittaisivat välittömästi työt uusien maatalousteiden ja – reittien avaamiseksi. Mutta jos kyläläiset kieltäytyisivät, niin kaksi kylän maansiirtokonetta takavarikoitaisiin. Kyläläiset päättivät neuvottelujen jälkeen pitää parin viikon tauon mielenosoituksissa ja antaa israelilaisille mahdollisuuden aloittaa työt.

Tätä kirjoittaessani mielenosoitukset ovat edelleen tauolla. Tuoreimman saamani tiedon maatalousteiden rakennustyöt ovat todella käynnistyneet. Issa Souf näyttää saaneen israelilaisilta toivomansa lahjan; tapauksen, joka osoittaa, että asioita voi muuttaa väkivallattomin keinoin.

[1] Ring, Kenneth. Abdullah, Ghassan. Letters from Palestine. USA: Wheatmark, 2010.