Oikeus asuntoon ilman lupaa kotiin

Eero Väisänen

”Valtaajavalta ei saa tuhota irtainta tai kiinteätä omaisuutta, joka kuuluu yksityisille henkilöille yksilöllisesti tai yhteisesti […], paitsi milloin sotatoimet ovat tehneet tuhoamisen ehdottoman välttämättömäksi.”

                    – Geneven neljäs yleissopimus, 53 artikla.

Marraskuun alussa palestiinalainen maanviljelijä nimeltä Osama Beni Fadel menetti kotinsa toisen kerran tänä vuonna.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Osama hankkii elantonsa kasvattamalla lampaita pienessä Tawayelin kylässä Aqraban eteläpuolella, kuten hänen koko perheensä jo sukupolvien ajan on hankkinut. Pienviljelijän elämä tuskin on taloudellisesti erityisen helppoa juuri missään päin maailmaa, ja monen paikallisenkin lammaspaimenen ongelmat yllättävät arkisuudellaan. Ohran hinta nousee yllättävästi, tai nuorista ei ole jatkamaan töitä perintötilalla vaan nämä muuttavat mieluummin kaupunkiin palkkatöiden perässä. Tällaiset huolenaiheet voisivat kai valvottaa yhtä hyvin kainuulaistakin lampaankasvattajaa. Osaman ongelmana tosin on lisäksi se, että hänen maansa sijaitsee miehitetyllä alueella, ja tämä tosiasia saa muut murheet näyttämään suhteellisen pieniltä.

Vuoden 1995 toisesta Oslon sopimuksesta lähtien Länsiranta on jaettu vyöhykkeisiin, jotka määrittävät hallinnosta ja turvallisuudesta vastaavat tahot alueella. Vyöhykkeellä A palestiinalaishallinto on sopimuksen mukaan täydessä vastuussa molemmista, vyöhykkeellä B vain siviiliviranomaisen toiminnasta, Israelin armeijan vastatessa turvallisuudesta. Alueet A ja B pitävät sisällään lähinnä suuremmat palestiinalaiskaupungit ja näiden ympäristön, yhteensä alle 40% koko Länsirannan pinta-alasta. Alue C, joka siis käsittää lähes kaksi kolmasosaa koko Länsirannasta, on sekä turvallisuuden että siviilihallinnon osalta Israeilin puolustusvoimien alaisuudessa. Jaottelun oli tarkoitus toimia väliaikaisena siirtymävaiheena miehityksestä kohti palestiinalaisten täyttä itsehallintoa alueella. Toisin on käynyt. 20 vuotta myöhemmin Israelin armeija hallinnoi edelleen suurinta osaa miehitetystä Länsirannasta, ja alueella C elävien palestiinalaisten elämä ei ole muuttunut ainakaan helpommaksi.

Suuri osa Israelin armeijan hallinoimalla alueella asuvien palestiinalaisten ongelmista liittyy nimenomaan maanomistusoikeuteen ja sen todistamiseen, sekä rakennusoikeuksiin. Maanomistusoikeudesta todistavia dokumentteja alueella on myöntänyt viimeisen sadan vuoden aikana niin ottomaanien imperiumi, brittien mandaattihallinto, kuin Jordanian hallituskin. Näistä asiakirjoista, silloin kun niitä ylipäätään on olemassa, Israelin puolustusvoimat tunnustaa vain pienen osan. Useimmiten vain turkkilaisvallan aikaiset todistukset kelpaavat, Jordanian maanomistusrekisterin tuoreemmat asiakirjat eivät koskaan, ja luvattomat rakennukset voidaan purkaa. Silloinkin kun omistusoikeus on onnistuttu todistamaan, rakennuslupia uusille rakennuksille tai edes vanhojen rakennusten merkittäviin korvauksiin on käytännössä mahdotonta saada. Lisäksi armeijalla on oikeus takavarikoida osia alueesta käyttöönsä joko väliaikaisesti tai pysyvästi erilaisista turvallisuuteen liittyvistä syistä, kuten harjoitusalueiksi tai laittomia siirtokuntia ympäröiviksi  suojavyöhykkeiksi.

Koko Tawayelin kylä sijaitsee alueella C, ja kylän jokaisella asuinrakennuksella on purkutuomio. Beni Fadelin perheen koti oli yli satavuotias pieni kivitalo, todistettavasti suvun omistama sukupolvien ajan. Viime talvena Osama joutui kuitenkin korjaamaan vanhan talonsa kattoa ja lämpöeristystä. Tämä puolestaan tarjosi Israelin armeijalle syyn antaa purkumääräys, sillä ensinnäkään kunnostustöille ei ollut lupaa, ja lisäksi remontoitu talo katsottiin kokonaan uudeksi, luvattomaksi rakennukseksi. Tammikuussa 2014 armeija purki talon, koska Osama ei ollut sitä määräyksestä huolimatta itse tehnyt. Tästä huolimatta perhe kieltäytyi lähtemästä omilta mailtaan, ja kesän aikana Osama oli jo rakentanut uuden asumuksen vanhan kotitalon raunioiden viereen. Tämäkin rakennus oli toki luvaton ja sai välittömästi purkutuomion. Marraskuun alussa ryhmämme heräsi varhain aamulla yhteyshenkilömme soittoon, jonka mukaan armeija oli parhaillaan tuhoamassa taloja Tawayelin kylässä.

Tawayel

Tawayel

Ajettuamme paikalle niin nopeasti kuin kapealla hiekkatiellä oli suinkin mahdollista, meitä odotti omituinen näky. Armeijan jeeppi oli katkaissut kylään johtavan tien, ja päätimme ohittaa sen pientareen puolelta. Ymmärrettävästi sotilaat lähtivät seuraamaan meitä tietä pitkin, mutta sen sijaan että olisivat kehottaneet meitä pysähtymään, he jatkoivat matkaansa ohitsemme. Poistuttuamme autosta ja edettyämme jalan viereisen mäenharjanteen päälle käsitimme miksi. Seuraavassa tienmutkassa näimme kaivinkoneen ja puskutraktorin, seitsemän puolustusvoimien ajoneuvon suojaamana, tuhoavan ainoaa Tawayeliin johtavaa tietä kaivamalla siihen varsin mittavia kuoppia. Havaittuaan meidät niin sotilaat kuin työkoneiden kuljettajatkin lähtivät kasvojaan peitellen ajamaan pois paikalta. Tarkastellessamme aiheutettua hävitystä lähempää ymmärsimme myös, ettei tiehen kaivettujen kuoppien sijaintia ollut valittu sattumanvaraisesti. Tien lisäksi myös kylään johtavat vesijohdot olivat nyt poikki.

Melko pian meille selvisi, että armeija oli saapunut varhain aamuyöllä purkamaan Beni Fadelin ja tämän naapurin asuintalot, purkumääräysten mukaisesti. Suoritettuaan tehtävänsä sotilaat käyttivät tilaisuutta hyväkseen ja tuhosivat sekä pienen kylän vesijohtoverkoston että ainoan kunnollisen tien. Tällaiselle operaatiolle ei ole oikeutusta edes Israelin armeijan omien säädösten mukaan, kansainvälisestä oikeudesta puhumattakaan, mutta kyse ei silti ole tavattomasta käytännöstä. Tawayelin sähköverkko tuhottiin elokuussa.

Hieman myöhemmin päivällä, talonsa raunioilla ja paikallisten tiedotusvälineiden ympäröimänä, toisen kerran vuoden sisään kodittomaksi joutunut Osama menettää itsehillintänsä hetkeksi. Miksei kukaan tee mitään? Miten täällä voi olla mahdollista elää? Mitä hyötyä siitä on, että joku näkee mitä täällä tapahtuu, jos ei mikään muutu? Kenelläkään läsnäolijalla ei tunnu olevan vastauksia. Hetken kuluttua yksi toimittajista uskaltautuu kysymään, miksei Osama perheineen muuta pois? Vastaukseksi hän osoittaa kauempana laakson rinteellä näkyvää pientä valkoista rakennusta, YK:n rahoittamaa koulua, joka on myös kylän ainoa rakennus joka ei ole purkutuomion alainen. ”Tuolla on koulu, jota lapseni käyvät. Mitä siitäkin tulisi, jos me vanhemmat vain lähtisimme karkuun. Tämä on minun kotini.”

Tällä hetkellä Osama asuu vaimonsa ja yhdeksän lapsensa kanssa luolassa. Punainen risti toi hetkeksi perheelle telttoja auttamaan talven kylmien sateiden yli, mutta armeija kävi purkamassa nekin. Lisäksi Osamaa odottaa huomattavan suuri lasku kotinsa tuhoamisesta, puskutraktorit kun eivät ole ilmaisia, ja armeija veloittaa työstä purettujen rakennusten omistajia.