Politiikkaa, byrokratiaa ja sodankäyntiä pyhässä kaupungissa

Anna Juhola

Jerusalem on kolmen uskonnon pyhä kaupunki. Massoittain turisteja ja pyhiinvaeltajia matkaa kaupunkiin ihmettelemään sen kirkkoja, basaareita ja museoita. Jerusalem on kuitenkin myös yksi Israel-Palestiina -konfliktin suurimmista kipupisteistä, ja kurkistamalla hieman kaupungin pintaa syvemmälle voi tutustua siihen, miten monin tavoin miehitys nakertaa palestiinalaisten elämää.

IMG_7349

Sheikh Jarrah on yksi Itä-Jerusalemin alueista, jolta palestiinalaisia on häädetty siirtokuntalaisten tieltä pois. Israelilaiset ja palestiinalaiset rauhanaktiivit kokoontuvat Sheikh Jarrah’ssa kerran viikossa mielenosoitukseen siirtokuntia ja miehitystä vastaan.

Jerusalemissa asuvien palestiinalaisten ongelma ei ole samanlainen miehitys kuin Länsirannalla. Vuonna 1967 Israel nimittäin liitti vuodesta 1949 aselepolinjan toisella puolella olleen Itä-Jerusalemin itseensä. Tämän sinetöi vuoden 1980 peruslaki, jonka mukaan Jerusalem on Israelin jakamaton pääkaupunki. Kansainvälinen yhteisö ei ole tunnustanut Itä-Jerusalemin liittämistä Israeliin. Vaikka Itä-Jerusalem on Israelin mukaan osa Israelia, sen palestiinalaisilla asukkailla ei kuitenkaan ole kansalaisuutta, vaan ainoastaan kaupungin asukkaan status. Tai niillä on, jotka sattuivat olemaan paikalla, kun väestölaskenta miehittämisen jälkeen tehtiin.

Vuonna 2000 kaupungin hallinto teki Masterplan 2020 -suunnitelman, jonka tarkoituksena oli ohjata kaupunkisuunnittelua vuoteen 2020 saakka. Myöhemmin suunnitelma päivitettiin, ja aikajanaa pidennettiin vuoteen 2030. Virallisesti sisäministeriö ei ole kyseistä suunnitelmaa hyväksynyt, mutta käytännössä sitä on toteutettu koko sen ajan, kun Itä-Jerusalem on ollut Israelin kontrollin alla. Suunnitelman keskeisenä tavoitteena on saavuttaa ”demografinen tasapaino”, eli säilyttää juutalaisenemmistö ja rajata kaupungin palestiinalaisväestö 40 prosenttiin. Alun perin prosenttiluku oli 30, mutta palestiinalaisten muodostaessa jo nyt lähes 40 prosenttia väestöstä ja ennusteiden näyttävän palestiinalaisten osuuden kasvua, tavoitetta on korjattu.

Kaupungissa tapahtuu monia eri asioita, jotka vaikeuttavat palestiinalaisten asemaa ja suosivat juutalaisia asukkaita, näin edesauttaen toivotun väestösuhteen saavuttamista.

Asukasstatus

Vaikka Israel kutsuu Jerusalemin palestiinalaisten asukasstatusta pysyväksi, todellisuudessa siinä ei ole mitään pysyvää. Sen voi menettää, jos asuu tietyn ajan ulkomailla, jos saa toiseen maan kansalaisuuden, tai jos ei voi jatkuvasti todistaa elämänsä keskittyvän Jerusalemiin. Tämä on ongelmallista esimerkiksi siksi, että vuokrat Jerusalemissa ovat kalliit ja moni joutuu sen vuoksi lähtemään kaupungista. Israelin työministeriö taas ei tunnusta palestiinalaisen Al-Qudsin yliopiston tutkintoja, joten moni koulutettu jerusalemilainen etsii töitä Betlehemistä tai Ramallahista, jonne työmatka Jerusalemista voi venyä pitkäksi tarkastuspisteiden vuoksi. Viranomaiset saattavat myös keskellä yötä tulla katsomaan, onko henkilö kotonaan Jerusalemissa tarkistaakseen, että hän varmasti asuu kaupungissa.

Jos Jerusalemin palestiinalainen menee naimisiin Länsirannan palestiinalaisen kanssa, niin heidän liitostaan syntyneiden lasten rekisteröinti on vaikeaa, ja asukasstatuksen saaminen perheenjäsenelle voi viedä vuosikausia. Lisäksi statuksen saavat vain ne lapset, jotka ovat syntyneet kaupungissa, mikä ei aina ole aivan yksinkertainen juttu. Palestiinalaisia synnytyssairaaloita ei ole tarpeeksi, ja esteitä israelilaisten sairaaloiden käyttämiselle ovat kielimuuri, liikkumisrajoitukset ja luottamuspula.

Kaupunkisuunnittelu

Kaupunkisuunnittelu kuulostaa kaikessa virkamiesmäisyydessään harmittomalta ja epäpoliittiselta, mutta erityisesti Jerusalemissa se on kaikkea muuta. Täällä se on väline matalan intensiteetin sodankäynnille. Kaupunkisuunnittelu ei vastaa palestiinalaisten asukkaiden tarpeisiin, vaan on syrjivää ja suosii israelilaisia asukkaita. Israeliin liitetyssä Itä-Jerusalemissa ainoastaan 13 prosenttia maasta on kaavoitettu palestiinalaisten rakentamiselle – alueilla, jotka ovat jo täyteen rakennettuja. 30 prosenttia maasta on takavarikoitu israelilaisten siirtokuntien rakentamiselle, ja lopuille joko ei ole tehty kaavoitussuunnitelmaa tai ne on varattu viheralueiksi. Kummassakin tapauksessa rakentaminen on mahdotonta. Lisäksi juutalaisille asuinalueille on sallittu suurempi asumistiheus kuin palestiinalaisille, mikä mahdollistaa huomattavasti suuremman asuntomäärän rakentamisen.

Niillä alueilla, joilla rakennusluvan voisi periaatteessa saada, se on byrokraattinen ja kallis prosessi, mikä käytännössä estää palestiinalaisten luvansaannin siinäkin tapauksessa, että heillä olisi esittää todistus maanomistuksesta. Itä-Jerusalemissa onkin noin 20 000 palestiinalaisasuntoa, joilla ei ole rakennuslupaa ja jotka ovat purku-uhan alla. Tämän vuoden ensimmäisten kahden kuukauden aikana Israel oli jo tuhonnut koko Länsirannan alueella yli 300 rakennusta, ja kotinsa menettäneiden määrä oli yli puolet koko vuoden 2015 vuoden määrästä.

Tark Jahabary kuorma-auton peitteitä valmistavan yrityksensä liiketilan rauniolla sen jälkeen, kun Israelin armeija tuhosi rakennuksen. Israelin mukaan rakennus sijaitsi maalla, joka on osittain sotilasaluetta.

Tark Jahabary kuorma-auton peitteitä valmistavan yrityksensä liiketilan rauniolla sen jälkeen, kun Israelin armeija tuhosi rakennuksen. Israelin mukaan rakennus sijaitsi maalla, joka on osittain sotilasaluetta.

Itä-Jerusalemissa sijaitsevien israelilaissiirtokuntien, tai Israelin mukaan naapurustojen, asuttamista sen sijaan tuetaan, ja kaupunkisuunnittelussa on varattu uusia asumisyksiköitä Itä-Jerusalemissa israelilaisten käyttöön. Viimeisen parin vuosikymmenen aikana Itä-Jerusalemiin rakennetut siirtokunnat muodostavat renkaan vanhan kaupungin ympärille, ja siirtokuntalaiset ovat myös vallanneet tilaa vanhan kaupungin muslimien ja kristittyjen kortteleista. Jotkut siirtokuntalaisten taloista on ostettu palestiinalaisilta, loput on otettu väkisin tai asukkaat on häädetty kodeistaan, ja osa alun perin viheralueiksi varatuista alueista on sittemmin luovutettu siirtokunnille.

Koulutuspolitiikka

Koska Itä-Jerusalemissa sovelletaan Israelin lainsäädäntöä, kaikilla Itä-Jerusalemin 5-18 -vuotiailla lapsilla on oikeus ilmaiseen julkiseen koulutukseen. Kaupungin koulutusbudjetti kuitenkin syrjii palestiinalaiskouluja, ja Itä-Jerusalemissa on eri lähteiden mukaan 1200-2200 koululuokan vaje. Julkisia kouluja ei ole tarpeeksi, ja uusien koulujen rakennuslupia ei myönnetä palestiinalaisen koulutusjärjestelmän alla oleville waqf-kouluille, minkä vuoksi yksityisasuntoja on vuokrattu koulujen käyttöön. Niissä ei kuitenkaan ole riittävästi tai tarkoituksenmukaista tilaa opetukseen. Myös materiaaleista ja välineistä on pulaa. Vain noin 40 prosenttia Itä-Jerusalemin palestiinalaislapsista käy julkisia kouluja, loput ovat waqf-kouluissa tai kalliissa yksityiskouluissa. Länsirannalta tulevien työntekijöiden liikkumisrajoitusten vuoksi myös pätevistä opettajista on pulaa.

Israel vaikuttaa myös opetuksen sisältöön. Jo vuonna 2011 palestiinalaisten koulukirjoista on sensuroitu osia, ja nyt viranomaiset pyrkivät muuttamaan opetussuunnitelman Israelin opetussuunnitelman mukaiseksi. Israel haluaa esimerkiksi poistaa palestiinalaisten kouluopetuksesta maininnat palestiinalaisista kansana, korvaten sen puheella Israelin muslimivähemmistöstä. Länsirannan sijaan puhutaan Juudeasta ja Samariasta, ja paikannimet opetetaan vain hepreaksi. Tavoitteena näyttää olevan palestiinalaisen identiteetin häivyttäminen. Koulut vastustavat opetussuunnitelman muutosta.

Erottelumuuri

Palestiinalaisten elämään Jerusalemissa vaikuttavat myös lukuisat liikkumisrajoitteet, joita Israelin rakentama erottelumuuri on tuonut tullessaan. Sen ulkopuolelle on jätetty joitain Jerusalemin naapurustoja, jotka edelleen maksavat veronsa Jerusalemiin ja joiden asukkailla on Jerusalemin kaupunkilaisuus. Kaupungin palvelut tosin eivät ulotu muurin toiselle puolen. Muuri on myös rajannut ulkopuolelle palestiinalaisia, joiden elämä on ollut aikaisemmin hyvin sidottu Jerusalemiin, missä he ovat esimerkiksi käyneet töissä tai myymässä maataloustuotteitaan. Nyt tarkastuspisteiden läpi kulkeminen vie aikaa, ja ilman asukasstatusta tai työlupaa heidän ei ole mahdollista päästä kaupunkiin. Monet Jerusalemin palestiinalaiset joutuvat myös käyttämään moninkertaisen ajan muuria edeltäneeseen aikaan verrattuna liikkuessaan paikasta toiseen, koska muuri kiemurtelee pitkällä Itä-Jerusalemin puolella eikä seuraa vuoden 1949 aselepolinjaa

Kaikki edellä mainitut toimenpiteet tekevät palestiinalaisten elämästä Jerusalemissa hankalaa. Ne kertovat systemaattisesta rasismista, poliittisesta syrjinnästä ja pyrkimyksestä ajaa palestiinalaiset pois Itä-Jerusalemista, josta olisi tarkoitus jonain päivänä tulla palestiinalaisten oman valtion pääkaupunki. Oslon sopimuksissa kysymys Jerusalemista jätettiin viimeiseen vaiheeseen. Mikäli tuohon vaiheeseen joskus päästään, jäljellä ei kuitenkaan ole enää mitään jaettavaa, jos Israelin tämänhetkinen toiminta jatkuu ennallaan.

Lähteet:

CCDPRJ 29.6.2010, Press Release: “Master Plan” for Jerusalem http://civiccoalition-jerusalem.org/system/files/documents/29-06-2010_master_plan_for_jerusalem.pdf

CCDPRJ 2/2014, Briefing note regarding De-Palestinization of education in occupied East Jerusalem http://civiccoalition-jerusalem.org/system/files/note_on_de-palestinization_of_education.pdf

Chiodelli, Francesco, The Jerusalem Master Plan: Planning into the Conflict http://www.palestine-studies.org/sites/default/files/jq-articles/51__The_Jerusalem_Master_plan_1.pdf

Ir Amin, Settlements and National Parks http://www.ir-amim.org.il/en/issue/settlements-and-national-parks

The Association for Civil Rights in Israel 1.2.2016, 5 Year “Grace-Period” for Education in East Jerusalem has Ended  http://www.acri.org.il/en/2016/02/01/5-year-grace-period-for-education-in-east-jerusalem-has-ended/

EAPPI-vapaaehtoisten esittämät mielipiteet ovat henkilökohtaisia eivätkä välttämättä edusta Kirkkojen maailmanneuvoston tai lähettävän tahon (Kirkon Ulkomaanapu) mielipidettä.