Kärsivällisten sukua

Sabr on kaktuskasvi, jota Jordan-jokilaaksossa viljellään sen mehukkaiden (ja piikikkäiden) hedelmien takia. Sabr on arabiaa ja tarkoittaa kärsivällisyyttä. Sitä kaktushedelmien poimijalta varmasti tarvitaankin, sillä kypsien hedelmien pikkuruiset piikit irtoavat helposti ja voivat pysyä pisteliäinä varomattoman poimijan iholla parikin viikkoa. 

Sabr-kaktuksia kasvaa myös Tornadoksi itseään kutsuvan vanhan miehen pihassa Humsan kylässä. Tornado on kuin sähikäinen. Hän kutsuu asuinpaikkaansa Israelin perustaman Hamra-checkpointin vieressä Periksiantamattomuuden vuoreksi, jolla vastarinta ei pääty. Tornadon silmät syttyvät, kun hän alkaa kertoa tarinoita, jotka perheenjäsenet ovat ilmeistä päätelleen kuulleet jo lukemattomia kertoja: ”Sotilaat tulivat ja tarjosivat minulle kaksi miljoona dollaria tästä maatilkusta. Pyysin heitä seuraaman minua ulos ja tartuin oliivipuun oksaan. Sanoin heille: ”Pojat, kuunnelkaapa tarkkaan.” Kerroin heille sen oliivipuun olevan arvokkaampi kuin heidän kaksi miljoonaa dollariansa. Tämä maa on minun ja vastarinta Periksiantamattomuuden vuorella jatkuu viimeiseen päivääni asti.”

Periksiantamattomuus ja kärsivällisyys yhdistävät Jordanlaakson palestiinalaisia, jotka jatkavat hiljaista vastarintaansa, arkeansa Israelin viranomaisten ja siirtokuntalaisten harjoittamasta häirinnästä huolimatta. Palestiinalaisten kertomukset noudattavat usein samaa kaavaa. Ensin Israel julisti maanviljelijöiden maat sotilasalueeksi, luonnonpuistoksi taikka arkeologiseksi kohteeksi, jolla on laitonta oleskella tai laiduntaa lampaita. Sitten kiellettiin nostamasta vettä sukupolvien ajan käytössä olleista kaivoista. Lopuksi tulivat sotilaat ja takavarikoivat traktorin. Silti hitaan näännyttämisen keskellä palestiinalaiset keksivät uusia keinoja selviytyä. Kaivo korvataan vesitankeilla, joilla vesi tuodaan lähikylästä. Kun keskeinen tie suljetaan betoniporsailla, paikalliset tekevät sen tilalle useita uusia läpi autiomaan ja yli vuorten. Tarvittaessa takavarikoitu kulkuneuvo korvataan aasilla. Tuhottu koti nousee telttana laakson rinteelle.

Jokainen vastoinkäyminen vaikeuttaa elämää, mutta Tornado ei ole valmis luovuttamaan. Hän toistaa monta kertaa kuin varmistaakseen, että varmasti kuulemme hänen sanomansa: ”He tuhoavat. Me rakennamme. He tuhoavat. Me rakennamme.” Ja vielä kerran: ”He tuhoavat ja me rakennamme aina uudelleen.”

Tornado viittoo horisonttiin kukkulansa laelta: ”Pohjoisessa on Hamra-checkpoint, lännessä samanniminen siirtokunta, idässä sotilastukikohta. Me tässä sen kaiken keskellä ja tässä pysymme.” Maat Tornadon vuoren ympärillä on julistettu sotilasalueeksi, jossa lampaiden laiduntaminen on häneltä palestiinalaisena kielletty. Samaan aikaan viereisen siirtokunnan paimenet laiduntavat lampaitaan jopa sotilastukikohdan ympäristössä ilman rajoituksia. Tornadon ja hänen perheensä liikkumatila on käynyt vuosivuodelta kapeammaksi, mutta lähteminen ei kuitenkaan ole vaihtoehto, ”koska miehittäjälle kerran menetetty maa ei palaa omistajalleen,” kuten Tornado asian toteaa.

Yllätyksekseni huomaan, että Tornadon pihan kaktukset ovat täysin piikittömiä. On kuin kärsivällisyyskaktukset olisivat tiputtaneet häpeissään piikkinsä – kenties kalvetessaan Tornadon periksiantamattomuuden rinnalla. Piikitöntä kaktusta ihmetellessäni kysyn Tornadolta hajamielisesti uudelleen äsken esittämäni kysymyksen siinä uskossa, että hän ei kuullut sitä. Hän katsoo minua intensiivisesti mutta lempeästi silmiin ja vastaa: ”Ole kärsivällinen, tyttö! Sillä me olemme kärsivällisten sukua.”

Ja sitä hän ja muut palestiinalaiset todella ovat. He ovat odottaneet miehityksen päättymistä jo 55 vuotta.

Leena /EAPPI